Olen katsellut televisiosta muutaman jakson Iholla -sarjaa. Siitä tai ehkä muustakin syystä päädyin miettimään uuden yhteisöllisyyden haasteita. Kun ennen ihminen oli jo syntyessään jonkin yleensä hyvinkin pysyvän yhteisön jäsen, niin nyt niihin joudutaan, liitytään ja niitä vaihdetaan jos ei suju. Vanhasta yhteisöllisyydestä oli useinkin hankala lähteä ja siitä poissulkeminen oli kamala rangaistus, koska kyse oli selviytymisestä.
Nyt yksilökeskeisessä kulttuurissa valitaan yhteisö oman edun ja kiinnostuksen mukaan. Yhteisön odotetaan palvelevan minun etuani, eikä päinvastoin.
Yhteisöt ovat nyt useinkin löyhiä tai lyhytaikaisia. Mikä niitä voisi tiivistää ja saada toimiviksi?
Vastuuntunto, on sana, jota tässä yhteydessä on tarpeen maistella. Minusta tuntuu että se on eräs yhteisöllisyyden toimivuuden keskeisiä arvoja. Vanhassa yhteisöllisyydessä jokaisen tuli hoitaa tehtävänsä. Ehkä kyse ei aina ollut vastuuntunnosta, vaan ryhmäpaineesta.
Tässä ajassa yhteisön hyvinvointi tarvitsee aitoa vastuuntuntoa. Kuinka hyvin lapsemme ja nuoremme pääsevät sitä harjoittelemaan?
Nimittäin uskon (ja olen kokenutkin) että vastuuntunto kasvaa, kun saa oikeasti vastuuta. Ryhmässä ja yhteisössä vastuuntunto, toisten kunnioitus ja riittävä nöyryys ovat tärkeitä hyveitä. Toki myös hyvä itsetunto ja -tuntemus.
Koulussa vastuu oppimisesta ja kasvusta pitää minusta siirtää reilusti oppijalle. Meilä on koulussa ja kasvatuksessa luottamuksen ilmapiiri, joten vastuun kasvattamiseen on hyvät mahdollisuudet. Yhteisö toimii rakentavasti, kun kaikki sen jäsenet tuntevat tehtävänsä ja hoitavat niitä vastuuntuntoisesti. Kouluyhteisöön kuuluvat oppilaat siinä kuin muukin henkilökunta, eikös?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti