1. Olympia-aate perustettiin hieman naiville ajatukselle siitä, että maailman kansat tulevat yhteen rauhanomaisiin kisoihin. Ajateltiin että kisat edistävät ystävyyttä ja rauhaa. Vasta nyt, televiosaikana, ajatus on lähempänä toteutua. Avajaisia seurasi noin miljardi ihmistä. Heille syntyi yhteinen tapahtumisen tunne, tietoisuus, että olen yksi lukemattomista katsojista. Yhteisöllisyys toteutui virtuaalisesti. Tämmöinen yhteisöllisyyden tunne on toki merkittävä, mutta vaikutukseltaan heikko ja ohimenevä. Katsomossa tunne oli varmaan pitkälti samanlainen, koska kokemuksen saattoi jakaa vain siinä tutussa ryhmässä, jonka kanssa mahdollisesti oli tapahtumaan tullut.
2. Kun seurasi joukkueiden sisääntuloa, näkyi selvästi solujen merkitys. Mitä pienempi maa, sitä tärkeämpää näytti olevan kansallisten tunnusmerkkien esillepano. Suuressa joukossa paineet erottua, kuulua johonkin tunnistettavaan joukkoon, kasvavat. Joukkoon muodostuu soluja ja soluseinämien läpi kiinnitytään ja vuorovaikutetaan. Suurten maiden ei tarvinnut erottua, koska identiteetti ei ole uhattu ja solu on vahva.
Näin tapahtuu vaikka koulussakin. Mitä suurempi koulu, sitä enemmän soluja muodostuu. Myös luokassa tapahtuu soluihin jakautuminen. Näiden solujen eli ryhmien muodostumiseen voi vaikuttaa, sekä myös solukalvojen tehtävään. Ovatko ne eristämässä tai mahdollistamassa yhteistyön, riippuu paljon ohjauksesta. Uusi yhteisöllisyys tarvitsee ohjausta, muuten aitoa yhteisöllisyyttä ei synny, vaan solut kilpailevat ja ovat vihamielisiä keskenään. Yksilö tarvitsee nimittäin turvakseen vain pienen hallittavissa olevan joukon. Monesti joukko (solu) vahvistuu, kun ollaan muita vastaan.
Olympiarenkaat kuvaavat loistavasti soluja ja solukalvojen läpäisevyyttä yhteistoiminnan edellytyksenä.
3 kommenttia:
Hmm. Nyt en ylettänyt.
Veljeyttä Lontoossa voi olla, Onhan paikalla vain vain parhaita. Se yhdistää,
Minusta yhteisöllisyyden ydinarvo on kuitenin veljeys. En saa sitä mitenkään sovitettua olympialaisiin, joissa kansat ja yksilöt kilpailevat paremmuudesta.
Yhtisöllisöllisyyten kuuluu minusta myös tasa-arvon aate. En saa omassa päässäni sitä mitenkään sopimaan kilpailuihin.
Olympiakisojen perusarvo on vapaus. Siihen kuuluu kilpailu. Voittaminen. Keinoista viis.
Martti
Niin. Kisat ovat näyttämö (jossa urheilijat ovat näyttelemässä), jotka katsojissa ympäri maailmaa ja paikan päälläkin aiheuttavat joitain tuntemuksia. Urheilijoiden käyttäytyminen seuraa, tietysti, muidenkin ihmisryhmien dynamiikkaa. Eräät yhteisöllisyyteen vaikuttavat joukkoilmiöt tulevat suurissa yleisötapahtumissa hyvin näkyviksi.
Mitä urheilijoihin tulee, heitä on varmasti monenlaisia. On monia lajeja, jotka eivät vielä ole kaupallisuuden kyllästämiä ja urheilijat kohtaavat tasa-arvoisina ystävinä. 10-ottelu lienee esimerkiksi semmoinen.
Veljeyden määritteleminen on aika vaikeaa.. Usein veljekset kilpailevat kovastikin ja onhan niitä kuuluisia veljesmurhia..
Useimmille urheilijoille on varmaan tärkeintä olla paikalla. Niitä jotka oikeasti voivat menestyä on vain harvoja. Katsojana voin samaistua kaikkien urheiljoiden iloon ja pettymyksiin, maasta riippumatta.
Urheilun(kin) näyttämöllä tapahtuu sitä mitä tulkitsemme siellä tapahtuvan. Ja on itetenkin totta että kaupallisuus ja politiikka ovat jo antiikin ajoista pilaneet urheilua. Kilpaileminen ei minusta itsearvoisesti estä yhteisöllisuuden syntyä, kyllä se voi myös tuoda yhteen.
Täytynee vielä lisätä/muistuttaa, että kirjoituksessani en lainkaan väittänyt että itse kisat olisivat erityisen yhteisölliset. Osa 1 käsitteli katsojia ja virtuaalista yhteisöllisyyttä. Osa 2 taas sitä miten sattuvasti olympiarenkaat kuvaavat erästä yhteisöllisyyden perustoimintamallia eli solujen muodostumista ja solukalvojen merkitystä.
Asia on senverran laaja, että sitä on näköjään aika vaikeaa tiivistää.
Lähetä kommentti