Luinpa linkki lehteen Steinerkasvatus-lehteä numero 3/2013. Se on ihan luettavissa myös meille "taviksille". Onpa itselläni ollut ilo kirjoittaa lehteen kolumnejakin. Kasvatuksessa on hyödyllistä ylittää kuviteltuja raja-aitoja!
Mutta se asia: Lehdessä oli emeritusprofessori Reijo Wileniuksen pitämän luennon tiivistelmä. Lukeminen oli myös nostalginen tapahtuma. Joskus 60-luvun loppupuolella tuli koululaisena käytyä silloisen rehtori Wileniuksen avoimilla luennoilla, joita hän järjesti koulullaan. Enpä oikein muista miten tieto tilaisuuksista kantautui omaan kouluuni saakka. Luennot taisivat olla eräs alkusysäys Kriittisen Korkeakoulun linkki toiminnalle. Kovin luulin olevani silloin nuorena kapinallisena viisas, onneksi vaiva hellitti jo hieman noidenkin tilaisuuksien avulla.
Wileniuksella on asiaa kasvattajille:
"Jokainen on totuudelleen velkaa sen, että asettaa sen kyseenalaiseksi riittävän usein." Tässäpä Wileniuksen oiva neuvo kasvattajallekin oman pedagogisen kehittämisensä tueksi.
Hän toteaa lisäksi, että on aina lähtenyt siitä, että kasvatustiede on käytännöllinen tiede, jonka tarkoitus on kasvatustoiminnan edistäminen. Hän näkee että nykyään käytännöllinen tiede on jäänyt teoreettisen tieteen varjoon. Kasvatustiedekin tuottaa tyylikkäitä metodisia tutkimuksia, joilla ei ole mitään merkitystä ihmisten elämälle ja käytännölle. Mutta, niillä tutkimuksilla pääsee hyviin virkoihin...
Mietin että, olisiko tämä syynä siihen että kovin usein opettajien kasvatustieteen harrastus loppuu, kun opinnoista päästään työelämään?
Vielä Wilenius muistuttaa että hyvä kasvattaja/opettaja tarvitsee kolmenlaista tietoa.
1. Päämäärätieto, joka on suurelta osin filosofista tietoa. Millainen on se hyvän ihmisen kuva, johon kasvattajan oma toiminta tähtää? Koulussa tähän antaa tukea myös opetussuunnitelma.
2. Tilannetieto, joka on käytännöllinen tieto, mutta myös osin taiteellista tajua vaativa. On tärkeä tunnistaa tilanne, jossa kulloinkin on. Tilanteethan muuttuvat kasvattajan työssä koko ajan.
3. Menetelmätieto, jonka avulla asetettua päämäärää voi edistää kulloinkin tunnistetussa tilanteessa. Wilenius kannustaa tässä opettajaa käyttämään luovuuttaan.
Niinpä rakentuu hyvälle opettajuudelle suora polku: Päämäärän asettaminen, tilanteen tunnistamien ja tilanteeseen sopivan menetelmän valinta. Tiedän, tässä polulla on usein aikamoisia sudenkuoppia, mutta ajatus on selkeä.
Reijo Wilenius oli minusta jo vuosikymmeniä sitten hyvä opettaja ja on minulle sitä vieläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti