Tänään(kin) oli Isossa Lehdessä kasvatusta ja koulutusta koskettavia kirjoituksia, joissa kaikki olivat oikeassa.
Koulukeskustelu on usein poliittista siten, että kirjoittajat edustavat jotain ryhmittymää tai aatetta ja haluavat osoittaa edustamansa näkemyksen paremmuuden. Hassua on myös, että helposti puhutaan vain opetuksesta, kun perusopetuksen tehtävä on ensin kasvattaa ja sitten opettaa, ainakin perusopetuslain mukaan. Otan käsittelyyn muutaman teeman.
Tämän päivän kirjoituksissa vaadittiin taas pienempiä ryhmäkokoja, hiukan eri näkökulmista. Luokanopettajaliiton Pekka Sippola kirjoitti: " Ryhmäkoot tulee saada niin pieniksi, että opettajalla on aikaa kaikille" Hanna Alava ja Tiina Järvinen kyselivät: "Kuinka oppilaille voidaan taata yksilölliset ratkaisut suurissa ryhmissä?" No, olemme osaltamme vastanneet kysymykseen kirjoissamme Karttakepin kuolema ja Yhteisöllinen pedagogia. Kokemukseni mukaan 30 oppilaan luokkaankin voidaan luoda yksilön kehitystä laajasti tukeva oppiva verkosto.
Jotta opettajalla on aikaa oikeasti kaikille pitäisi ryhmäkoon olla korkeintaan 10. Tämä ei liene mahdollista, jolloin vaatimus on palkkapoliittinen, eikä pedagogisen kehittämisen aloite. En lisäksi usko malliin, jossa opettaja opettaa ryhmässään yksilöitä. Opetuksen ongelmaksi muodostuu helposti se, että opettaja ei opeta ryhmää, vaan yrittää opettaa yksilöitä. Luokka on kuitenkin ensisijaisesti ryhmä. Mutta onhan toki parempi, ihan käytettävissä olevan tilan kannalta, että luokassa on mieluummin 20 kuin 30 oppilasta. Kaipaan vain sitä pedagogista keskustelua.
Pekka Sippola myös kirjoitti että "perustaidot kuin lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen sekä sosiaalisten taitojen ja inhimillisyyden oppiminen eivät muutu miksikään, vaikka järjestelmää muutettaisiin ja käynnistettäisiin ties millaisia kehityshankkeita"
Totta ja ei. Lukutaidon määritelmä on muuttunut paljonkin, kirjoittamisen muodot uudistuvat, aritmetiikan hallinnan tilalle nousee yhä enemmän ongelmanratkaisun ja päättelykyvyn kehittäminen. Inhimillinen kulttuuri on muuttunut ennennäkemättömästi. Tämän ajan ihmisiltä vaaditaan aivan erilaisia sosiaalisia taitoja kuin vaikka 40 vuotta sitten. Lisäksi koulu ei rakennu enää auktoriteeteille tai valmista oppilaitaan hierarkiaan nojaavaan työelämään. Ihminen ei ehkä muutu kovin nopeasti, mutta toimintaympäristömme olemme kyllä muuttaneet. Koulussa on kysyttävä: Mitä ovat perustaidot nyt ja tulevaisuudessa? Miten niitä opetetaan? Järjestelmän tulee muuttua tarpeiden mukaan.
Myös tvt mainittiin. Tietotekniikan sulautuminen oppimisen osaksi on Suomessa surkean hitaasti kehittyvä trendi. Meillä ei ole muutettu toimintaa uusien välineiden mukaisesti, vaan uudet välineet on haluttu osaksi vanhaa pedagogiaa. Toivottavasti valoa on näkyvissä. Vaikka osa opettajista kokee uudistukset raskaiksi, on iso osa niistä tarpeen. Tässäkin on kysyttävä: Miten uudet oppimisen välineet muuttavat opettamista ja oppimista?
Vielä kahdeksasluokkalainen Lauri Kytömäki kirjoitti otsikolla "Kaikki kouluaineet ovat tarpeellisia". No, voihan tuohon sanoa, että mikään kouluaine ei ole tarpeellinen, ainakaan yksinään. Oppiaineiden siilomaisuus ei vastaa nykyaikaista oppimiskäsitettä. Oppiaineet ovat pikemmin palkkapoliittisen väännön tulos, eivätkä perustu parhaaseen tapaan oppia.
Koulutus palvelee oppijoitaan. Opettajan työnä on rakentaa tulevaisuutta ja toimia oppijoiden parhaaksi. Uuden OPS inkin tullessa toivon että käydään sellaista pedagogista keskustelua yhdessä oppilaiden ja kotien kanssa, jonka avulla löydetään innostunut ote oppimiseen. Opettajien ja aineryhmien edunvalvonta on toki omalla tavallaan tärkeää, mutta se on usein eri asia kuin koulun kehittäminen oppijan näkökulmasta. Nämä tulokulmat on hyvä erottaa toisistaan jotta saadaan niiden välille aikaan dialogia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti