Kari on oikeassa, mutta myös väärässä.

Luin aamulla Kari Uusikylän blogia, jota opettajat olivat jakaneet. :
Äidinkieli ja nettihurmos

Uusikylä oli kai hermostunut tästä lauseesta: 
”Voi olla, että ihmiselle on enemmän hyötyä vapaa-ajalla pelatusta kännykkäpelistä kuin äidinkielen sijamuotojen opettelusta,” kirjoittaa professori.

Kyseinen sitaatti ei taida olla kenenkään nimetyn professorin tms lauselma. Se on ote puoli vuotta kestäneen Sitran rahoittaman Uusi koulutus-foorumin tuottaman aineiston pohjalta tehdystä julkaisusta: Maa jossa kaikki rakastavat oppimista (2015) Miten hieno otsikko! Sisällön tuotamiseen ovat osallistuneet 31 eri alojen huippuasiantuntijaa. Julkaisun sisältö on myös ensivilkaistuna innostavaa ja tulevaisuuteen viisaasti tähyävää. Ehkä on syytä palata tähän julkaisuun vielä myöhemmin tarkemmin.

Sinänsä voin olla aivan samaa mieltä  kritiikistä, mitä Uusikylä esittää digiopetuksen sisällön vaatimuksista. Digiloikka ja muut muotisanat ovat liian usein vain hienoja sanoja paperilla, ellei jotain uutta siirry opetukseen, oikeasti. En vain pidä (taaskaan) siitä vastakkainasettelusta, että "nettihurmos" vie paikan oikealta opiskelulta, kuten äidinkielen kunnolliselta opettelulta. Kielikin on vain väline ja se on muuttunut ennenkin paljon. Aleksis Kivelle kai naurettiin osin, kun kirjoitti niin oudolla ja kirjoihin sopimattomalla kielellä... Onneksi hän ei luovuttanut.

Mutta. Uusikylän kuvailemaa lukiolaista, joka haluaa vain peliammattilaiseksi ja piut paut antaa opiskelulle, en tunnistanut kuin vitsinä (?). Suurin osa nuorisoamme opiskelee sitäpaitsi muissa opinahjoissa kuin lukioissa. Hekin varmasti yleensä motivoituneesti ja ahkerasti. Suomi on edelleen korkeasti koulutettujen maa.

Nettihurmosta ei kouluissa ole juuri näkynyt, pikemminkin päinvastoin. Usein se netti toimii aika huonosti ja opettajat tuskaileilevat huonojen yhteyksien ja toimimattomien laitteiden kanssa. Sen arkipäivän olen nähnyt viiden viimeisen vuoden aikan kierrelessäni kymmenissä kouluissa. Harmi, että kouluissa kompastutaan jo tekniikkaan, kun pitäisi päästä kehittämään opetusta uusilla välineillä.
 Digitaalisuus voi kyllä tuoda oppimiseen lisää syvyyttä vaikkapa tuohon Uusikylän mainitsemaan kieliopin opiskeluun , kuten vaikkapa tässä Ylen videossa mediakouluttaja Ismo Kiesiläinen todistaa :

Kamerakynäpedagogiikka pähkinänkuoressa (linkki)

Kyse on vain siitä, että digitaalisuus opetuksessa saatetaan kuitata "nettihurmoksella" niin kauan kuin opetuksessa ei osata/voida hyödyntää uusia oppimisen välineitä oikeasti. Opettajia pitää kouluttaa ja heille pitää antaa mahdollisuus yhdessä pohtia ja kehittää digivälineiden käytölle oppimisen kannalta syventävää ja innostavaa käyttöä. Opettajat pitää saada tässäkin oman työnsä asiantuntijoiksi, ei epäilijöiksi ja jarruiksi. Opetus ei ole valmista, eikä varsinkaan ns digiopetus, mitä se sitten voikaan olla. Keskeneräistä on helppo kritisoida, mutta se ei ole kannustavaa.

Siinä mielessä Uusikylän kirjoitus on jälleen yksi karhunpalvelus, että siihen vedoten voi olla vaikkapa noudattamatta uuden opsin velvoitetta ottaa tieto- ja viestintätekniikkaa opetukseen yhä enemmän mukaan. Esimerkiksi Aasian maissa panostetaan koulutukseen ja sen digitalisointiin paljon, myös tulokset ovat parantuneet, tosin menetelmillä joihin on vaikea uskoa meillä. On ihan mahdollista käyttää uutta oppimisen tekniikkaa pedagogisesti täydentävästi ja perinteistä oppimista syventävästi. Sitä pitää vain kehittää, kuten asioita yleensä.