Viime aikoina olen taas miettinyt kouluissa käydessäni työryhmien muodostamisen käytäntöjä ja mahdollisia myyttejä.
Ollaan aika usein tehty kuvausharjoituksia kamerakynäpedagogian hengessä. Menetelmässä käytetään toiminnallista työtapaa, jossa tarvitaan pieni työryhmä, noin 2-4 henkeä. Usein parilla on hyvä aloittaa. Opettajilla on hyvin erilaisia tapoja muodostaa työryhmiä. Joskus opettajalla on valmiit parit, toisinaan opettaja määrää lennossa parit, joku saattaa arpoa parit.
Aika usein olen ehdottanut, että oppilaat saisivat itse valita parin tai ryhmänsä. Olen huomannut että lähes yhtä usein tämä ajatus on outo. " Eivät oppilaat voi itse päättää ryhmäänsä, sittenhän he valitsevat vain kavereitaan". Olisko se niinkään paha juttu? Pohditaan asiaa. Koulussa perustellaan opettajan päättämiä, usein vaihtuvia ryhmiä sillä, että oppilaat tutustuvat toisiinsa paremmin ja oppivat olemaan kaikkien kanssa. Totta on, että yhdessä työskentely on hyvä tapa tutustua. Parhaimmillaan voi kehittyä keskinäinen arvostus.
Mutta. Varsinkin uutta työtapaa harjoitellessa kannattaa pysähtyä miettimään, mikä on toiminnan tavoite.
Ryhmällä on aina kaksi tehtävää, niin koulussa kuin missä muualla tahansa. Ensinnä on annettu tulostehtävä, tässä tapauksessa lyhyen videon tuottaminen.Sen lisäksi ryhmällä on aina keskinäisistä suhteista huolehtimisen tehtävä. Puhutaan ryhmän kaksoistehtävästä. Jos opettaja antaa vielä kolmannen tehtävän, tutustumisen ja ohessa sosiaalisten taitojen opettelunkin, alkaa varsinaisen tehtävän kannalta tuottavuus olla niin ja näin. Hyvässä ryhmässä, vaikka työparissakin, on sopivasti erilaista osaamista ja luottamukseen perustuva turvallinen ilmapiiri.
Ajatellaan tutkimus- tai miksei myös yritysmaailmaa. Jos tutkijat perustavat työryhmän jotain erityistä ongelmaa ratkomaan, niin ryhmän jäseniä ei arvota. Jos yritys perustaa projektiryhmän vaikkapa jotain uutta tuotetta kehittämään, ei arpominen siinäkään ole mahdolista. Tuottavuuteen tähtäävät ryhmät muodostetaan osaamisen perusteella. Jokaisen pitää tuoda ryhmään omaa osaamistaan. No, koulussa ei ole aina tuottavuuden vaatimus niin suuri ja kasvatustehtävä on tärkeä, myönnetään. Kuitenkin, jos yhdessä tehdään annettuja tehtäviä, pitäisi siitä seurata lisäarvoa. Yhdessä osataan enemmän.
Jos opetellaan uutta tai tehtävä on vaativa, voisivat kriteerit ryhmän muodostamiselle perustua myös koulussa osaamiseen ja oppilaiden ominaisuuksiin. Näin opettajat usein pyrkivätkin tekemään. Vastuuta valinnoista voi kuitenkin siirtää myös oppilaille. Ihanteellisessa tapauksessa oppilaita opetetaan arvioimaan omaa osaamistaan ja muidenkin. Heille annetaan työkaluja valita itse kuhunkin tehtävään sopivia kumppaneita. Kokemukseni mukaan tämä on mahdollista.
Sitten on vielä otettava huomioon oppimisen emotionaalinen luonne. Jos työpari tai -ryhmä vaihtuu jatkuvasti, on se monille oppilaille rasite ja epävarmuuden aihe. Turvallisuuden tunne on tärkeä perustarve ja sen häiriintyminen vaikeuttaa keskittymistä tehtävään. Turvattomassa ryhmässä työskentely ei lähde kunnolla käyntiin, ennen kuin asian tilaan saadaan muutos. Yksi oppitunti ei useinkaan riitä rakentamaan luottamusta oppilaiden kesken, Turvallisuus kun rakentuu keskinäiselle luottamukselle, joka ansaitaan ajan kuluessa, käytännössä.
Luokassa oppilaat eivät tunne kaikkia hyvin. On aivan oikea tavoite edistää luokan turvaverkon laajuutta ja tiiviyttä. Jos ryhmiä vaihdellaan, kannattaa antaa ryhmän työskennellä useamman kerran yhdessä. Tällöin kokemuksista voi oppia ja tuttuuden tunteen lisääntyessä turvallisuuden tunne paranee.
Omassa toiminnassani suosin aina pysyviä työpareja, joita voi yhdistellä. Myös esimerkiksi vierailuviikko vaikka naapuriluokkaan (tutun parin kanssa) voi avartaa. Kaikessa yhteistoiminnassa on tärkeää harjoittaa arviointia ja reflektointia. Oppilaat oppivat iästä riippumatta yleensä hämmästyttävän nopeasti arvioimaan omaa toimintaansa avoimesti ja rehellisesti. Siitä voi olla paljon myöhemminkin paljon hyötyä.
Ei varmaankaan ole olemassa yhtä oikeaa tapaa muodostaa oppilaistaan työryhmiä. On hyödyllistä kokeilla erialaisia tapoja ja ennen kaikkea antaa aikaa kokemuksille ja havainnoille. Mielestäni voisi kuitenkin noudattaa nyrkkisääntöä: Mitä haastavampi tehtävä, sitä hyödyllisempää on saada aikaa ryhmiä joissa vallitsee valmiiksi luottamussuhde jäsenten kesken. Muutoin voidaan pettyä ryhmätyöhön kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti