Se on osa uutta yhteisöllisyyttä, jota rakennamme, toivon mukaan hyvillä ohjeilla.
Viime päivinä on, taas, ollut esillä sosiaalisen median demonisointi. Piilaaksosta jyrähti kun Facebookin entinen johtaja Chamath Palihapitiy kertoi seuraavaa (Lähde HS digilehti 13.12.)
Palihapityi kertoi katuvansa Facbookin kehittämistä ja pitää sitä virheenä. Hän oli pahoillaan siitä, että somessa leviää vääriä tietoja eikä sivistynyttä keskustelua ole. Hän oli myös huolissaan siitä, että totuutta voidaan muuttaa somessa, suositusta tulee totuutta. Myös keskittymättömyys johtuu somesta. Palihapityi ilmoitti, että ei enää käytä sosiaalista mediaa. Tätä on seurannut monia samankaltaisia ulostuloja. Hmm.
Myös oma tulevaisuusgurumme Jyrki Engeström on usein ollut huolissaan siitä, että sosiaalinen media syrjäyttää todellisen maailman merkityksen. (tosin ei kai ole toista ilman toista...)
Ja Ranska,vanha sivistysmaa, haluaa kuulemma kieltää kouluissa kännykät, oikein ministerin toimesta. (Mikäli uutinen ei ole valeuutinen...) Onneksi meillä opettaja voi ihan itse päättää milloin kännyköitä käytetään ja milloin ei.
Kasvattajana, opettajana näen asian toisesta kulmasta. Some ei itsessään tee mitään. Sillä ei ole tahtoa pilata tai voimauttaa ketään. Some eli sosiaalinen media noudattaa ihmisilajille ominaisia sosiaalisuuden piirteitä, jotka on tarpeen nyt entistä paremmin tunnistaa. Jos sosiaalinen media halutaan sulkea tai sen käyttöä vahvasti rajoittaa, niin silloin ajatus on vähän samanlainen, kuin että pitäisi lopettaa syöminen, jos ei osaa syödä terveellisesti. Tai, että koska raudasta on tehty niin paljon tuhon välineitä, niin lopetetaan raudan käyttö.
Monet uudet asiat ja ilmiöt hämmentävät tässä ajassa ihmisyhteisöjen ja yksilöiden kehitystä. Evoluutio ei ole voinut valmistaa meitä nykyajan nopeille toimintaympäristömme muutoksille. Siispä tarvitaan harkintaa ja valmennusta. Koulut ovat entistäkin tärkeämpiä.
Somessa pitää minusta tunnistaa kaksi ilmiötä, joita voi oppia hallitsemaan.
Ensinnäkin kaikki ei ole totta somessa. Vaikka kuinka suosittu tai viisaana pitämämme henkilö sanoisi jotain jostakin, pitää itse olla mediakriittinen. Hyvä esimerkki on jokin aika sitten ainakin opettajakuntaa kuohuttanut uutinen, jonka mukaan ylioppilaskokeessa ei enää korjata kielellisiä virheitä. HS 27.11. Uutinen oli epätarkasti otsikoitu ja soppa oli valmis. Edessä on sivistyksen rappio, kertoi arvostettu Kari Uusikyläkin. No, siitä ei ollut kyse, vaan kaksiosaisen äidinkielen kokeen arvostelun kohdentamisesta siihen mitä arvostellaan. Täydellinen uutisankka, ilmoitti Äidikielen opettajien liiton puheenjohtaja Sari Hyytiäinen. Mediakriittisyys unohtui monelta erilaisten kannanottojen lukijoilta. Kun vielä vahvistusharha saa meidät uskomaan siihen, mihin ennestään uskomme, niin kriittisyyden tarve korostuu.
Tähän liittyy myös vahva uskomme painettuun sanaan, mustaan valkoisella. Aika jolloin julkaisut olivat yleensä ammattimaisesti kirjoitettuja ja toimitettuja on mennyttä. Kuitenkin tuntuu usein siltä, että suhtaudumme somejulkaisuihin kuin paperille painettuun tietoon. Ovathan someviestit ja päivityksen jonkun kirjoittamia, mutta kirjoittaja voi olla ihan kuka tahansa ja liikkeellä motiivejaan paljastamatta. Somekirjoituksiin pitää suhtautua paljon epäluuloisemmin kuin kirjoihin ja lehtiin. Lukemisen kulttuurin pitää muuttua paljon.
Toinen someen liittyvä asia, jota pitää pohtia ja tunnistaa, liittyy suoraan yhteisöllisyyteen ja ryhmädynamiikkaan. Somessa olevat yhteisöt eivät ole rakenteiltaan terveitä. Someyhteisöt ovat yleensä vailla johtajuutta ja yhteistä tehtävää. Kun kirjoitimme Liisan kanssa kirjamme Yhteisöllinen pedagogia, niin kokosimme rakentavan yhteisön perusaineet: Jaettu tietous yhteisestä tavoitteesta, jokainen tuntee voivansa vaikuttaa, vuorovaikutus on tasavertaista ja sidottu rakenteisiin. Ja sitten vielä toimiva johtajuus.
Sosaalinen media elää useimmiten omaa elämäänsä. Jokainen on varmaan huomannut, että aktiivinen moderaattori voi ohjata keskusteluryhmän toimintaa siten, että päämäärä saavutetaan. Useimmiten vain semmoinen puuttuu, tavallaan jokainen on sosiaalisessa mediassa yksin, altis hyökkäyksille.
Johtajaton ja ilman yhteistä tavoitetta oleva ryhmä on altis negatiivisuudelle. Some toteuttaa aivan samoja ilmiöitä kuin se oikea elämä, koska some on sellainen kuin ihmiset ovat. Some on meidän tekemämme.
Siispä ei suljeta somea. Aikuiset ottavat opikseen, ryhtyvät mediakriittisiksi, eivätkä jätä nuoria yksin nettiin. Koulu ja kodit voivat tehdä nuorten liikkumisen somessa turvalliseksi antamalla lapsille ja nuorille hyviä työkaluja verkossa ja somessa liikkumiseen. Mediakasvatuksesta tietää mediapedagogi Ismo Kiesiläinen paljon enemmän kuin minä. Jaan hänen oikein hyvän kirjoituksensa mediakasvatuksen tarpeesta ja nuorten kokemuksista nyt. Se kannattaa lukea ajan kanssa.
Tarttis tehdä jotain ja aika heti.
2 kommenttia:
Joo, ei ole ihan helppo teema. Hyvä, että jaksat olla positiivinen. Ja löydät myös keinoja.
Uusia välineitä näytetään aina demonisoivan. Muistatko, kun teimme sarjakuvista teemaseminaarityötä 70-luvulla. Hui, kuinka sarjakuvat aiheuttivat ongelmia.
Somen ongelma ja samalla sen vahvuus. Jokainen voi olla joukkotiedotusväline. Lähes ilmaiseksi. Sarjakuvien tuhovaikutus on pientä esim. sen rinnalla, mitä eilen uutisoitu lasten puhelimiin lähetetty väkivalta- ja itsemurhaan kehotusroska voi saada aikaan.
Näin on ja muistan oikein hyvin.
Eihän tässä ole kuin kaksi vaihtoehtoa.
Joko aletaan kieltämään ja sulkemaan some tai ryhdymme luomaan toimivaa somekulttuuria ja vahvoja eettisiä käytäntöjä. Se on etenkin opettajien työtä. Paljon nykyistä enemmän pitää käyttää aikaa tähän. Pelkkä luku- ja kirjoitustaito ei enää riitä. Mediakasvatus on ihan keskeinen haaste uuden edessä. Mutta paljon voidaan tehdä.
Onhan meillä esimerkiksi hyvin toimia uimaopetusjärjestelmä. Ei jätetä ketään hukkumaan someenkaan.
Lähetä kommentti