Suutari ei pysynyt lestissä

Mielipide ei ole läheskään sama kuin mahdollinen totuus. Jos on jonkin alan asiantuntija, ei siitä seuraa että on kaikkien alojen asiantuntija. Opettajana tunnistan kyllä vaivan...

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juha Romakkaniemi taisi pudota tähän sudenkuoppaan, kun hän tänään kirjoitti Hesarin Vieraskynässä otsikolla: "Peruskoulun suuntaa on muutettava- keskeisissä aineissa on palattava johdonmukaiseen opiskeluun ja selkeään numeroarvosteluun "(linkki)

Kaikki ovat käyneet koulua, joten jokainen tietää miten koulussa pitää oppia ja kasvaa? No ei todellakaan. Kirjoituksen otsikko paljastaa  perehtymättömyyden asiaan ja siinä unohdetaan myös tyystin koulutuksen, etenkin perusopetuksen tärkein tehtävä: Kasvattaa yhteiskunnan  jäsenyyteen.  Mitä ovat sitten nuo keskeiset aineet? Siitä ei todellakaan ole yksimielisyyttä. Ja milloin numeroarvostelusta tuli selkeä, saati objektiivinen? Jokainen arviointiin perehtynyt tietää miksi numeroarviointia pyritään vähentämään ja tilalle kehittämään jotain tarkempaa ja oppijaa oikeasti hyödyntävää.

Oppiaineiden rajoista halutaan ja pitää päästä enemmän eroon. Ei ole mielekästä keskustella siitä, mikä oppiaine on tärkeä tai keskeinen. Oppiminen ja osaaminen ovat aina kokonaisvaltaisia tapahtumia. Ne eivät rakennu "aineittain". Koulua ei ole vielä saatu järjestymään oppijoiden kannalta parhaaksi mahdolliseksi yhtenäisen opinpolun rakenteeksi. Kouluista on tullut enempi aikuisten työpaikan ehdoilla kehittyvä. Tämä kehitys yritetään nyt muuttaa. Sitä pitää tukea (eikä kampittaa). Silloin pitää ensin ymmärtää mitä täällä ollaan nyt tekemässä.

Ei se ihan noin helppoa ole kuin Romakkaniemi toivoo. Koulutusputkesta ei tule huippuosaajia ja kansantaloutta kiihdyttäviä tuottavia työtekijöitä eristämällä oppiaineita toisistaan, lisäämällä kouluvuosia, oppitunteja ja kokeita. Ei, vaikka monissa maissa uskotaan tähän vielä.

Suomi on ollut innovaatioden huippumaa, koska meillä saavat lapset leikkiä, heitä ei uuvuteta väärillä asioilla väärään aikaan, eikä meillä ole liian pitkiä koulupäiviä tai loputtomasti läksyjä. Kirjoittaja on oikeassa siinä, että peruskoulun suuntaa tulee muuttaa, mutta aivan väärässä muutoksen suunnasta. Uusinkin opetussuunnitelma perustuu lukuisten asiantuntijoiden vuosien työhön. Siinä pyritään muuttamaan 2000-luvulla käynnissä ollutta koululaistemme motivaation laskua, joka heikentää etenkin poikien tuloksia. Motivaatiota ei taatustu saada aikaan ulkoisilla vaatimuksilla, siihen ei ole paluuta, kun autoritäärisyys on purettu yhteiskunnassamme laajasti jo 60-luvulta lähtien.

Romakkaniemen kirjoitus on tyypillinen aikamme mediailmiö. Ilman yhtäkään viittausta tutkimuksiin, kirjoittaja (asemaansa nojaten) esiintyy asiantuntijana alalla, jossa hän ei ilmeisesti ole meritoitunut. Nyt voi jälleen käydä niin, että mielipide otetaan faktana, jos haluaa vastustaa koulujärjestelmämme kehittymistä moderniin aikaan.  Toivottavasti ei kuitenkaan.

Sitten on vielä tämä kirjoittajan mainitsema aasialaisten maiden pärjääminen Pisa-tuloksissa. Eurooppa ei ole Aasia, eikä Suomi Singapore. Jokainen kulttuuri tarvitsee oman sovelluksensa hyvästä kasvatuksesta ja koulutuksesta. On ihan selvää, että se mikä toimii Singaporessa ei toimi meillä. Kyse on myös tavoitteista. Me tavoittelemme yksilöiden hyvää elämää ja omien kykyjen löytämistä. Koulussa saa viihtyä, kuten töissäkin. Me arvostamme myös vapaa-aikaa. Pitäisikö näitä arvoja muuttaa?