Nyt on (taas) ollut esille ainakin arviointi, suomalaisen koulun epäonnistuminen, väärin opettaminen, retkirahojen keruu ja tietenkin oppivelvollisuuden pituus, joka on aina vaan liian lyhyt. Tähän samaan listaan tekee mieli laittaa vielä usein toistuva aihe kasvatuksen ja oppimisen alueella; onko kotona hoidettu lapsi tyhmempi kuin jo pienenä päivähoitoon laitettu? Tätäkin on taas yritetty todistella.
Aloitan aiheiden ruodinnan oppivelvollisuuden pituudella. Opettajien Ammattijärjestö OAJ on esittänyt oppivelvollisuuden kasvattamista sekä alusta että lopusta. OAJ haluaa aloitteessaan (linkki) että esiopetus koskee 5- ja 6-vuotiaita ja oppivelvollisuus nostetaan 19:sta vuoteen (nykyisin 17).
Esitys on hyvin muotoiltu, mutta ongelmallista hieman on, että se toisi jäsenistölle lisää töitä. Tai sehän ei tietenkään ole ongelma, mutta aiheuttaa jääviyttä.
Onko niin, että koulunkäyntiä lisäämällä voidaaan ehkäistä syrjäytymistä? Saadaanko yhdestä maailman parhaasta kouujärjestelmästä vielä parempi lisäämällä kouluvuosia? Nythän olemme nimenomaa se maa, jossa koulua käydään aika vähän, hyvin tuloksin.
Vanha kamuni Martti Hellström ja Peter Jonsson vastasivat asiaan Hesarissa 30.5. Otsikolla Oppivelvollisuutta ei kannata pidentää (linkki) Perusajatus oli varmaan se, että laadulla on enemmän merkitystä kuin määrällä, kasvatuksessa ja opetuksessakin.
Lainaan kirjoitusta:
"Opinnoista syrjäytymisen juurisyyt eivät ratkea oppivelvollisuusputkea pidentämällä vaan nykyistä varhaiskasvatusta ja oppivelvollisuuskoulua viisaasti uudistamalla.
Oppilaan kuuluu ottaa ikäkautensa mukaisesti vastuu oppimisprosessistaan, ja kouluyhteisön on tuettava sitä. Opetuksen laatu ja oppimisen syvyys ovat kriittinen onnistumistekijä – ei se, kuinka monta vuotta koulunpenkillä on pakosta istuttava."
Kyllä olen samaa mieltä. On ihan hyvä kysymys se, että mihin koulussa laitetaan rahaa. Oppivelvollisuuden pidentämisen sijaan olisi laitettava voimavaroja uuden opsin jalkauttamiseen, yhteisöllisten rakenteiden vahvistamiseen ja opettajien työn uudistamisen tukemiseen. Uusi opetussuunnitelma on laitettu liikkeelle melko pienin koulutus- ja työnohjausmahdollisuuksin.
Kun halutaan, että kaikki valmistuvat peruskoulusta voimaantuneina ja halukkaina edelleen oppimaan uutta, tarvitaan entistä parempaa tukea ja kaikkia kiinnostavaa pedagogiaa. Koulua olisi kehitettävä siten, että siellä ei jää yksin. Kouluyksiköiden kasvaessa tämä on yhä suurempi rakenteellinen ja toimintakulttuuriin liittyvä haaste. Syrjäytyvä nuori ei valttämättä tarvitse lisää ammatti-ihmisiä ympärilleen tai lisää ahdistavia kouluvuosia. Hän tarvitsee hyviä kavereita tuekseen opiskelussa ja vapaa-ajalla ja koulussa ehkä vain yhden aikuisen johon voi luottaa. Aikuisen, joka seuraa useamman vuoden nuoren koulupolulla kannustaen ja ohjaten. Ehkäpä toimii tukihenkilönä koulun jälkeenkin?
Jos halutaan käyttää lisää rahaa kouluun, niin laadun kehittäminen on tärkeämpää kuin määrän, vaikka se onkin vaikeampaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti