Tiedon aikakautena voi valita itselleen sopivaa tietoa yhä helpommin, koska tietoa on niin monenlaista. Vahvístusharha ohjaa salakavalasti valintojamme, koska se on tiedostamaton. Yleensä valitsemme siten mukavalta tuntuvan, ennakkokäsityksiämme vastaavan tiedon. Etenkin näin tutkitusti tekevät korkeasti koulutetut. Kun tietopääomaa on kerätty, on myös enemmän menetettävää.
Opettajat ovat aina jakaantuneet erilaisiin pedagogisiin suuntauksiin, joiden välillä ei välttämättä ole paljonkaan dialogia. Uusi opetussuunnitelma ja siihen liittyen lisääntyvä vaatimus tieto- ja viestintätekniikan käytöstä oppimisen tukena ovat saaneet monet opettajat hermostumaan. Jos mukavuusalueelta pitää poistua ilman omaa motivaatiota, niin onhan se väärin... Siltä ainakin tuntuu.
Tuntuu myös, että monet ovat ahdistuneet "uuden " opetustavan edessä. Uuttahan ei toki ole, että halutaan häivyttää ainerajoja ja aktivoida oppilaita. Digilaitteet saavat myös osan opettajakuntaa hermostumaan, vieläkin. Ne ovat silloin oppimisen esteenä, väitetään. Muutosvastarinta on myös useimpien ihmisten perusvire ja luontevaa on vastustaa muutoksia, varsinkin kun ne rajoittavat omaa toimintavapautta.
Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi (linkki) kuulutti Hesari eilen. Uutiseen tarttui nälkäisinä se pieni, mutta somessa äänekäs opettajakunta, joka toivoo menneen tulevan takaisin. Mutta se ei tule. Tähän menneisyyteen nojaavaan liikkeeseen näyttävät liittyneen arvostetut professorit (ainakin ennen) Kari Uusikylä ja Liisa Keltikangas-Järvinen. Harmi. Kukaan ei vielä voi tietää miten uuden opetussuunnitelman tavoitteet saadaan yleensä toteutumaan, saati miten ne sitten vaikuttavat oppimistuloksiin muutaman vuoden päästä.
Minusta juuri mikään ei ole sen pahempaa perusopetuksen eteenpäin menolle kuin selkään puukottaminen hetkellä, jolloin koulun suuntaa pitää ehdottomasti kääntää tulevaan. Koko 2000-luvun alkuvuosina ovat kattavat tutkimukset osoittaneet, että kouluissamme on kehittymässä kyynisten ja heikosti motivoitunteiden oppilaiden kasvava joukko, joille koulu ei ole enää merkityksellinen. (Tämä koskee etenkin poikia) Heidät saadaan mukaan vain innostavilla menetelmillä ja tulevaisuuden tietovälineillä, joilla on heille merkitystä. En voi uskoa, että hiljaa oleminen ja yksin tekeminen ovat tulevaisuudessa tärkeimpiä vahvuuksia. Tulosten lievästi heikkenevä käyrä ei johdu uusista, vaan vanhoista menetelmistä.
Uutinen oli osin aivan ankka ja raskaasti tarkoitushakuinen. Se tyydyttää varmaan konservatiivisia ja hiukan tietämättömiä. Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen sai sentään tilaa (linkki) tämän päivän lehdessä, tosin jutussa toimittaja laittoi Heinosen altavastaajaksi. Oikaisu jäi hiukan puolitiehen.
Kyseessä on siis tutkimus, jota ei ole vielä julkaistu, mutta siitä on poimittu osia julkisuuteen. Digitalisaatio ja ilmiöoppiminen on nähty oppimisen heikentäjinä, kun käytii läpi vuosien 2012 ja 2015 PISA-tuloksia. Silloinhan kyselyt on tehty noin pari vuotta aikaisemmin. Uusi opetussuunnitelma ei ole ollut tuolloin olemassakaan, joten sitä ei nyt ainakaan voine syyttää?
Digitalisaatiosta on todettava, että maat, jotka panostavat paljon siihen, ovat menestyneet todella hyvin, vaikkapa naapurimme Viro.
Liisa Keltikangas-Järvinen oli saatu kommentoimaan ilmiöoppimista (mitä sillä sitten tarkoitetaankin) ja oppimisen eriarvoistumista. Hän otti esimerkiksi kehnosti ohjatun tapauksen ja epäili oppilaita vastuuttavien menetelmien lisäävän eriarvoisuutta, koska oppilailla on erilaiset valmiudet. No, näin voikin tapahtua, ellei toimita fiksusti.. Perusopetuksen tärkeä tehtävä on tasoittaa oppilaiden taustasta johtuvia erilaisia mahdollisuuksia. Kuitenkin koulutustausta periytyy edelleen hyvin voimakkaasti. Mitään uutta eriarvoisuus ei ole, työtä riittää.
Tärkeintä antia tutkimuksessa saattaa olla juuri tasavertaisuuden vaaliminen. Juuri siksi on koulussa käytettävä moderneja välineita ja opetettava haastavia oppimismenetelmiä. Opettaja ei ole enää tiedon siirtäjä, vaan enemmän oppilaidensa oppimivalmiuksia kehittävä ammattilainen. Se vaatii uutta osaamista, tietenkin. Pelkkä uuden opsin julkaiseminen ei siinä riitä.
Kun tutkimuksen tekijä Aino Saarinen toteaa, että kaikilla 15-vuotiailla ei läheskään ole valmiuksia opiskella vaativilla tavoilla, itseohjaavasti ja ilman jatkuvaa auktoriteetin läsnäoloa, niin hän on aivan oikeassa. Hän peräänkuuluttaa oppilailta itsekontrollia, keskittymiskykyä, itsenäisyyttä, aloitteellisuutta ja joustavuutta. Tähän lisään yhteisötaidot, joita ilman ei voi työskennellä tuloksellisesti yhdessä. Näitä taitoja voi kuitenkin opettaa ja oppia. Pulmana on, että näiden korkeamman tason oppimissrategioiden opettamista ei ole opetettu opettajille. Olisi korkea aika uudistaa opettajien koulutusta ja tehostaa täydennyskoulusta. Muuten kunnianhimoiset tavoitteet olla edelleen oppimisen kärjessä eivät toteudu.
Houkuttelevin selitys ilmiöille ei ole läheskään aina totta.
''ps. Aina on joku joka sanoo asiat paljon paremmin kuin itse pystyn (harmi kyllä)
Lauri Järvilehto kirjoittaa: Koulu-uudistuksen uutisankka (linkki)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti