Joulukuun alkuun sopinee lainata Liisa Keltikangas-Järvistä: "Ihminen on sosiaalinen eläin. Ylenmääräinen yksilöllisyys muuttuu yksinäisyydeksi ja tuottaa ahdistusta." (Nykyihminen on liian vapaa; Tiede-lehti 13/2025)
Liisa Keltikangas-Järvisellä on aina ollut kyky ottaa esille ajankohtaisia aiheita. Nyt hän osaltaa haluaa tuoda esiin länsimaissa kasvavan ahdistuksen juurisyihin. Ihminen on sosiaalinen eläin, tarvitsemme oman lauman suojaa, eli turvaverkkoa. Päästäkseen ryhmän suojaavaan jäsenyyteen pitää olla valmis sopeutumaan ja tekemään kompromisseja. Muita ei voi nähdä vain omien mielihalujen toteuttajana.
Haastattelussa psykologian professori suomii psykologeja, jotka hänen mukaansa usein ovat lähteneet vastoin tiedealansa konsensusta mukaan ajanmukaiseen yksilöllisyyspuheeseen. Kaikkia ihmisten ongelmia ei voi kuitenkaan nähdä yksilön tasolta tai edes ratkaista yksilöön keskittymällä. "Muiden kanssa sopuun pyrkimällä ahdistus helpottuu". Myöskin kasvatustiede saa moitteita itseriittoisuudestaan.
Liika vapaus. Tässä Keltikangas viittaa siihen, että lapsilla saattaa olla pienestä pitäen kasvuympäristö, jossa häneltä koko ajan kysytään: Mitä haluat? Mitä ruokaa haluat syödä? Mitkä vaatteet haluat laittaa? Joko haluat mennä nukkumaan? Saatetaan antaa lapselle valtaa asioissa, joita hän ei vielä ymmärrä riittävästi osatakseen päättää. Kuitenkin elämässä pitää myös sietää pettymyksiä ja sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. Elämä ei ole valintamyymälä. Koulussa tämä tausta saattaa ilmetä siinä, että oppilaiden on vaikeaa noudattaa sääntöjä, ponnistella oppimisen eteen tai on vaikeuksia sopeutua ryhmään rakentavalla tavalla.
Puhuessaan taas kerran itseohjautuvuudesta on Keltikangas-Järvinen provosoiva tai ymmärtänyt asiat toisin kuin minä. Hänen mukaansa peruskoulua ollaan uudistettu kohti itseohjautuvuutta. "Sen sijaan että opettaja opettaa, pienetkin lapset laitettiin itse hakemaan tietoa ja hallitsemaan omaa opiskelutahtiaan." - Tätä en ihan tunnista. Opetussuunnitelma ei edellytä itseohjautuvuutta lainkaan. Oppimiskäsitys nojaa aktiiviseen oppijaan, jolloin itseohjautuvuuteen kyllä kannustetaan ja ohjataan. Itseohjautuvuus on tärkeä aikuisuuteen ja kansalaisuuteen liittyvä tavoite, ei joku asia jota koulussa edellytetään.
Yhteisöllisyyteen ja pienryhmäpedagogiikkaan liiallinen vapaus liittyy selkeästi. Kouluihin tulee paljon lapsia, joiden sosiaalinen pääoma on heikko ja kyky sopeutua ryhmään sen myötä puutteellinen. Koulun kasvatustehtävä on yhä tärkeämpi, koska oppilaiden taustat ovat hyvin moninaisia. Kansalaiseksi kasvu edellyttää kykyä ymmärtää ja sopeutua erilaisiin ympäristöihin. Koulussa voidaan paitsi oppia ainesisältöjä, niin myös kasvaa yhteistoimintataidoissa. Kokemukseni mukaan näiden tavoitteiden yhdistäminen on paitsi mahdollista niin se tuottaa positiivista energiaa koulupäiviin. Pitkäkestoinen pienryhmä on ymmärrykseni mukaan erinomainen alusta kasvulle ja oppimiselle. Kun vastuu ja vapaus ovat sopivassa tasapainossa, niin ahdistusta ilmenee vähemmän. Turvaverkko ja tunne, että olen omassa ryhmässäni tärkeä, tuottavat hyvinvointia.
.jpg)
