Joskus tosielämän sattumukset johtavat oivalluksiin. Kotona Liisan kanssa olemme käytännössä huomanneet sisäisen motivaation merkityksen silloinkin kun kysyy itse jotain. Tajusimme oman elämämme esimerkistä, että on suuri ero siinä kysynkö neuvoa asiaan, joka minua kiinnostaa vai onko kyseessä tarve tietää/osata jotain mikä ei muuten kiinnosta.
Kun ei kiinnosta mutta täytyy tietää...Olen ajanut usein Liisan kanssa kotoamme Tikkurilaan. Aina kyselen että oliko se tästä kun käännyn? Kunnes eräänä päivänä ajoin yksin ja huomasin että nyt minun pitää oppia reitti, eikä vain kysyä käännöstä. Samoin on Liisan kanssa. Olen aika usein näyttänyt missä Googlen palveluvalikko on. - Ja joskus sanonutkin sen. Aika tuttua on varmasti se, että vastaajaa vähän harmittaa toistella samoja asioita. Ikäänkuin omalle toiminnalle ei tule positiivista palautetta. Opettajiltakin olen kuullut monta kertaa lauseen: "Juurihan minä sanoin". Se on moitteen tapainen lause.
Tämä ilmiö johtuu siitä, että vaikka kysynkin jotain asiaa, minulla saattaa olla vain tarve tietää asia jonka voin mielestäni kohta unohtaa. Jotta oppisin asian pysyvästi, pitää olla motivaatio painaa asia mieleen. Se syntuu usein kiinnostuksesta.
Koulussa tämä palautuu ainakin löyhästi pienryhmiin, joissa omatoimisuus pääsee kehittymään paremmin kuin opettajajohtoisessa, yksilöihin keskittyvässä opetustyylissä. Sillä jos oppija tottuu kysymään opettajalta jonkun itselle hankalan asian ja hän saa valmiin vastauksen, ei oppimismoodi ole välttämättä lainkaan käytössä. Opettajalla kun on harvoin aikaa johdatella asian aktiiviseen ratkaisuun ja kiusaus selvittää kysymys nopeasti on suuri. Saati että opettaja tietäisi jokaisen oppilaansa kiinnostuksen kohteet ja voisiko uutta tietoa liittää oppilalle merkitykselliseen tietoon. Pienryhmässä voidaan asioista keskustella ja etsiä yhdessä vastauksia. Aktiivinen toiminta jättää enemmän muistijälkiä pitkäkestoiseen muistiin.
Ehkä oppilailta voi kysyä: "Haluatko vain tietää vastauksen vai oppia oikeasti?" Erona näillä vaihtoehdoilla on, että kun on oppinut asian, ei tarvitse kysyä uudestaan. Aika paljon aikaa säästyisi koulussakin kun pyritään toimimaan asioiden oppimisen tavoitteen mukaan. Valmis maailma, jossa kaikkea voi kysyä kännykällä, voi johtaa juuri tähän ilmiöön että vain katson tiedon, mutta unohdan sen heti. Koska aina voi katsoa uudelleen... Toisaalta ei kaikkea tarvitse ja voi muistaa, mutta joku perussivistys on hyvä olla ihan omana pääomana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti