Ihan tavallisia asioita - aika tyhmä keskustelu

http://www.tavallisia.fi/

Media tai mikä lie on käsitellyt Niinistön kutsuman asiantuntijaryhmän ehdotuksia tai keskustelun avausta - usein ivallisesti. Keskustelu heijastaa hyvin sitä, miten ennakkoasenteet herkästi hallitsevat harkintaa.

Jari Sinkkonen sanoi minusta osuvasti: On vastenmielistä käyttää syrjäytyneitä poliittisen keskustelun pelinappuloina.
Pekka Sauri julkaisi puolestaan Mielenterveyden keskusliiton kannan, jossa analysoidaan asiaa, no, asiallisesti: http://www.mtkl.fi/?x752385=1436438

Kouluun työryhmän työ liittyy hyvinkin. Kuten Pekka Sauri lausunnossaan totesi, syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitaan sekä rakenteelisia, yhteiskunnan  tukemia toimenpiteitä, että yksilön tavoitteita, päätöksiä ja tekoja.
Lisäksi yhteisön täytyy tukea yksilöä pyrkimyksissään. Olen samaa mieltä Saurin kanssa, että yhteisöllisyys on meillä usein ulkoistettu. Se on "jonkun" heiniä.

Varsinkin koulussa havaitsee helposti, miten lähituki tai sen puuttuminen on ratkaisevan tärkeää syrjäytymis-ilmiön kehityssuunnan määräytymisessä. Pahimmillaan väärä seura eli huono yhteisöllisyys vesittää kaikki tukitoimet.

Kouluissa esimerkiksi vertaistukea voidaisiin käyttää nykyistä enemmänkin positiivisen yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Tukioppilaat, versot  ja oppilaskuntatoiminta tarvitsevat oikeasti resursseja ja ammattitaitoista ohjausta.

Opetus edunvalvonnan kohteena

Kyllä meni maanantaina aamupiparit väärään kurkkuun kun luin Hesarista kielten uuden tuntijakoesityksen kommentointia:
http://www.hs.fi/kotimaa/Kieltenopettajat+Uusi+tuntijako+huonontaa+kielitaitoa/a1305597815078

Ei voi olla totta!
No, ainejärjestöt valvovat myös ammatillisia etuja vaikka niitä ei edunvalvontajärjestöiksi olekaan perustettu (kai).
Se, että kieltenopetusta aikaistetaan ei voi olla oppimiselle huono asia:
http://www.tiede.fi/artikkeli/1293/kielet_kannattaisi_opetella_alakoulussa

Voihan olla kumminkin, että Suomen kieltenopettajien liitolla on hallussaan jotain tieteellistä näyttöä siitä, että kielet pitäisi opettaa yläluokilla. Itse en ole sellaista kuullut.
Lopulta tässä on kai kyseessä ymmärrettävä huoli töiden vähenemisestä. Ei kumminkaan pidä minusta sekoittaa oppijan etuja opettajien etuihin. Ne ovat joskus eri asia, vaikka samassa koulussa ollaankin.

Yhtenäiskoulukulttuuria odotellessa tämmöisiä tapahtuu. Oikeastaan yhtenäiskouluilmiössä on kyse siitä että, peruskoulusta tulee se yksi oppilasta palveleva opintie, millaiseksi se alunperinkin haluttiin.
Lainaan taas kerran Lea Pulkkista: Koulut ovat järjestyneet aikuisten työpaikoiksi.

Uusi koulu syntyy siitä kun se on ensin oppijoiden työpaikka, jossa aikuisten työt järjestetään lasten ja nuorten parhaaksi.

Yhteisö ei suojele, vaikka pitäisi

8- vuotiaan murha

Järkyttävä uutinen. Toivon syvästi, että uutinen aiheuttaa toimenpiteitä, jotta vastaavaa ei enää tapahdu.
Viranomaiset ovat olleet häkeltyneitä, kuten me kaikki.
Kun tarkoitetaan hyvää, niin saatiinkin tragedia.

Olen joskus mietinyt omallakin työuralla, että voidaanko lapsen tai nuorten hyvinvoinnin vahvistamista/tukemista hajoittaa monille tahoille? Näin silloin, kun olen istunut palaverissa, jossa kymmenen aikuista eri toimintamuodoista miettii, mikä lapselle on hyväksi. Ei voida. Jonkun pitää olla päävastuussa ja nahdä kokonaisuus. Pienen tytön kohtalo muotoutui hajautettun toimintaketjun poluilla.
Toimivan (suuren) yhteisön ominaispiirre on jakautuminen pienempiin soluihin, joissa on sovittu vastuu ja johtaminen.
Lisäksi lastensuojelu on vähän kuin vanhustenhoitoa. Kaikki haluavat näille vähävoimaisille parempaa huolenpitoa. Päättäjät ovat itse kuitenkin parhaassa työiässä, eivätkä halua että heidän lompakoilleen mennään. Hyvä lastensuojelu vaatii toimivan organisaation lisäksi resursseja, että voidaan oikeasti tehdä jotain.

Perheet, kodit voivat olla varsinkin kaupungeissa  liian eristäytyneitä. Jokainen perhe toimii omalla tavallaan ja puuttumisen kynnys on meillä korkea. Hyvää yhteisöllisyyttä on sekin, että yksityisyyden turvin ei voi tehdä väärin. Vanhemmuus ei ole sillä lailla pyhää, että voidaan sietää huonoa tai lapselle vaarallista kohtelua.