Kasvatustiede yhteisöllisyyden esteenä?

Taas eräänä iltana suihkussa tuli ajatuksia...
Käyttäytymisen tutkiminen on kovin pirstaloitunut kuppikuntiin ja suuntauksiin. Kokonaiskuvaa ihmisestä ja hänen kasvustaan ei synny. Ehkäpä siksi (tai jostain muusta syystä) opettajille on valittu kasvatustiede koulutuksensa keskeiseksi tai ainakin tärkeäksi elementiksi. Tästä voi seurata että opettajien kyky johdattaa ryhmäänsä tai työyhteisöään yhteisölliseen suuntaa ei ole kovin hyvä.

Yleensäkin koulutuksen aikana opettaja nähdään toimijana, joka suorittaa toimenpiteitä opetettavaan ryhmään. Focus on osittain väärä.
Kasvattaja/opettaja ei voi koskaan täysin hallita ryhmässään tapahtuvia tilanteita vaikka suunnittelisi kuinka hyvin toimintansa. Sen sijaan hän voi korjata OMAA toimintaansa, mikäli havannoi sitä. Opetuksessa olisi erittäin hyödyllistä kääntää katse toiminnan kohteesta itseensä. Vain siten voi kehittyä. Parasta olisi olla kollega, jonka kanssa voi reflektoida. Yksin ei näe omaa toimintaansa kovin hyvin. Kasvatettavien ryhmä on lauma, jota kasvattajan tulisi johtaa ryhmäksi. Siihen tarvitaan johtajuutta. Miten opettajasta voi tulla laumansa johtaja ja sen jälkeen ryhmän ohjaaja?
Tässä pari hyvää linkkia:
http://sokl.joensuu.fi/juhlakirja/23MikkoR.htm
http://www.joensuu.fi/lehdisto_2007/msg00123.html

Pitäisikö opettajan olla itsekasvatuksen ja ihanteiden asiantuntija?
Auttaisivatko filosofia ja sosiaalipsykologia opettajaa ohjaamaan laumansa yhteisöllisyyteen?

Kuorosota ja päätelmä

Katsoin tosielämää televisiosta. Siihen kuului muun muuassa Kuorosota-ohjelma. Aluksi ajattelin että eikö ole epäreilua laittaa Helsinki ja Vantaa kilpailemaan pienten paikkakuntien välillä. Että isoista kaupungeista tulee ilman muuta ääniä niin paljon että muilla ei ole mahdollisuuksia. Ymmärrän myös että kisassa mitataan lisäksi johtajiensa kansansuosiota.

Mutta, mutta. Ei voi olla ihan kokonaan sattumaa että isoimmat paikakunnat ovat ensimmäisinä putoamassa.
Tämä liittyy yhteisöllisyyteen siten, että helsinkiläiset (tai ehkä myös vantaalaiset) eivät ajattele että nyt äänestetään meidän kuoroa jatkoon. Mittakaava on liian iso. Pienemmillä paikkakunnilla syntyy kansanliikkeitä ja ollaan ylpeitä ihan terveesti. Se myös näkyy ja tarttuu.

Taas ollaan siinä että yhteiseen sitoutumiseen tarvitaan sopivan kokoinen ryhmä. Työryhmässä se on hyvinkin pieni (alle 10). Urheilussa se voi vähän aikaa olla aika suuri osa kansasta, mutta siinäkin yhteisölisyyden tunne on harhaa, vaikka tuntuu hyvältä. Jatkuvuutta ei ole.

Televisio opettaa...

Mitä jos koulu olisikin yhteisö?!

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/megafoni/mita-jos-koulu-olisikin-yhteiso

Hesan Nuorten ääni toimituksessa kannuksensa hankkinut Ina Mikkola haastaa tässä linkissä ajattelemaan tärkeää asiaa, eikä ole yksin.

http://www.duodecim.fi/konsensus/
Suomen Akatemia ja lääkäriseura Duodecim järjestävät lähes vuosittain Konsensuskokouksen. Aiheena oli tänä vuonna Nuorten hyvin- ja pahoinvointi. Ja kas, yhtenä asiana nousee esiin koulujen mahdollisuus edistää pysyvyyttä ihmissuhteissa. Pysyvyyden edistäminen on yhteydessä myöhempään hyvinvointiin. Lainaus lausunnosta:

"Koululuokka on perheen jälkeen tärkein kasvuyhteisö. Koululuokka on koko ikäluokalle yhteinen asia ja sen toimintaan ja toiminnan sisältöön voidaan vaikuttaa päätöksillä. Näiden päätösten tulisi pohjautua ensisijaisesti tutkimustietoon nuorten kehityksen edellytyksistä ja tarpeista. Lisäksi koulua koskevien ratkaisujen taustalla oleva arvopohjan tulisi olla läpinäkyvä ja keskustelun kohteena. Tutkimusten mukaan oppimistulokset suomalaisissa kouluissa ovat erittäin korkealla tasolla, mutta kouluissa viihdytään huonosti.
Koulun taholta ryhmän koko ja pysyvyys ovat avainasemassa nuorten psykososiaalisen hyvinvoinnin ja kehityksen tukemisessa. Erityisesti nuoruusikäisillä pojilla itsetunto on suuresti riippuvainen ryhmästatuksesta. Jo päiväkoti-iässä on todettu, että ryhmäkoko korreloi itsenäisesti aggressiivisuuteen, levottomuuteen ja kiusaamiseen. Ryhmän pysyvyyden sekä minäkuvan, koulumotivaation ja koulumenestyksen välillä on tutkimuksissa todettu merkitsevä yhteys."

Ollaan täsmälleen samaa mieltä. Ehkä asia etenee taas vähän. Hämmästyttävän niukasti on kasvatus- ja koulutussektorilla tietoa ryhmän merkityksestä ja sen ohjaamisesta positiivisen kasvun tukena. Tietoa tarvitaan kipeästi jotta voidaan edistää turvallisuutta ja hyvinvointia.
Että ei kenenkään tarvitsisi olla yksin...