Yhteisöllisyyden kokemus

Yhteisöllisyys ei ole teoria, vaan koettu tunne. "Tunsin kuuluvani joukkoon". "Tunsin, että kaikki puhalsivat yhteen hiileen".


Yhteisöllisyyskin on käsite, jonka yhteydessä on hyvä erottaa teoria ja käytäntö, suunnitelma ja toteutus, tietäminen ja osaaminen, mahdollisuus ja kokemus.

Yhteisöllisyys koetaan. Ei ole niin että yhteisön jäsenille vain esitetään hyvät suunnitelmat ja rakenteet ja käsketään olemaan yhteisöllisiä. Viime kädessä yhteisöllisyyttä tunnetaan ja koetaan, yksilöllisin lähtökohdin.

Aiemmin olen jo kirjoittanut siitä, että yhteisöllisyyden voi määritellä siten, että yhteisöllä on yhteinen tavoite, jonka kaikki tunnistavat. Lisäksi on tärkeää että jokainen voi vaikuttaa ympäristöönsä tasa-arvoisena muiden kanssa.

Ennen asiantuntija oli se, joka osasi jonkun asian parhaiten. Nyt se on se, joka tietää asiasta eniten tai ainakin se jonka luullaan tietävän eniten oleellista kustakin asiasta.

Yhteisöllisyydestäkin puhutaan helpommin kuin tehdään sitä.. Vaikka tiedetään miten hyvää yhteisöllisyyttä voidaan tukea, on sen tekijöitä vähän. Väitän, että yhteisöllisyyden kokemusta onnistuu usein parhaiten levittämään ja määrittelemään, se joka on kokenut yhteisöllisyyttä. Parasta on, jos yhteisöllisyyttä tehdään yhdessä.

Yhteisöllisyyttä täytyy varsinkin nykyajan työyhteisöissä ohjata, koska ne ovat täysin satunnaisesti muodostuneita. Prosessi voisi olla muotoa suunnitelma, toteutus ja seuranta.

Tavoitteena on, että yhteisön jokainen jäsen kokee olevansa mukana. Kokemus ratkaisee.

Oikea kasvatus

Oikealta tuntuvat asiat ovat monesti yksinkertaisia.

Tiede-lehdessä oli  pikku-uutinen siitä, että kivikauden ihminen kasvatti lapsensa hyvin, jopa paremmin kuin me yleensä nykyään teemme. Notre Damen yliopiston professori Dacia Narwaez oli verrannut erilaisten kasvatustyylien tuloksia.

Ihmiskunnan menneisyydessä vauvoja ja pikkulapsia pidettiin paljon sylissä. Imetysaika oli pitkä. Lapset nukkuivat vanhempiensa vieressä. Isommat lapset leikkivät eri-ikäisten ryhmässä vapaasti ulkona.

Tutkimuksien mukaan tällainen ympäristö tuki parhaiten lasten empatian, omatunnon ja älyn kehitystä.

Ajattelen, että nyt teemme usein kaiken aivan  toisinpäin. Lapset eristetään vanhemmistaan nopeasti ja laitetaan toisten samanikäisten seuraan. Lasten yhteiset kimppaleikit ovat varmaan kuolleet osaksi sitä syystä, että lasten ryhmissä ei ole vanhempia lapsia ohjaamassa. Leikit kaatuvat juuri noiden edellä mainittujen inhimillisyyden ja turvaa tuottavien ominaisuuksien puutteeseen. Harjoituskentän puute hidastaa tai estää niiden oppimasta.

Empatiaa, omatunnon toimimista ja älykkäitä ratkaisuja tarvitaan kipeästi myös aikuisten maailmassa.

Artikkeli laittaa miettimään, paljon...

Miksei tieteellinen tutkimus muuta kasvatusta paremmaksi?

Yhteisöllisyyden vaje ja tvt

Suomessa keskustellaan aina välillä siitä, että tieto- ja viestintätekniikan käytössä emme ole enää mallimaa, vaan alamme putoamaan kärkimaiden joukosta. Viimeksi luin tästä Tiede-lehdestä Suomen Pisa-koordinaattorin professori Jouni Välijärven miettiessä Suomen tulevaa menestystä, kun sähköisen lukutaidon osuus tulee pakolliseksi. Hän oletti että tulokset tulevat olemaan huonommat kuin ennen.

Tvt:n käytöllä on monenlaista merkitystä. Sen avulla muun muassa opetus ja oppiminen tulee liikkuvaksi, se avaa ikkunoita ulospäin, opetusta on helppo eriyttää ja opiskelijat motivoituvat yleensä helposti. Tvt mahdollistaa ja houkuttaa käyttämään erilaisia ja vuorovaikutteisia työtapoja.

Eräs asia, joka monesti unohtuu koulutuksen näkökulmasta, on tvt:n yhteisöllistämisen mahdollisuus. Uskon että länsimaisessa elämäntavassa yleensä on syntynyt yhteisöllisyyden vaje. Perheet ja suvut asuvat hajallaan, ihmiset vaihtavat kotinsa paikkaa elämänkaarensa aikana monta kertaa. Vajetta täyttävät internetin lukuisat yhteisöpalvelut, esimerkkinä vaikka Facebook. Nykyajan heimot ja klaanit tapaavat paljolti netissä. Siellä vahvistetaan yhteistä kulttuuria.

Koulut voisivat tarttua tähän tvt:n yhteisölliseen mahdollisuuteen. Yhteisöllä tulee olla yhteinen tavoite eli tietoisuus toiminnan päämäärästä. Tämä sisältö on useinmiten kasvatusyhteisöissä aikuisten päätettävissä ja vastuulla. Toiseksi on tarpeen muodostaa yhteistä muistia, joiden avulla yhteisö siirtää ja kehittää kkulttuuriaan ja vahvistaa tunnesiteillä yhteisön tiiviyttä.

Koulun ja luokkien kotisivut, blokit, twitterit ja facebook-yhteisöt voisivat toimia yhteisön muistina. Tämä muisti on helposti kaikkien saatavilla ja toimii myös dokumentointina.

Harmi että tietotekniikka on vieläkin kouluissa usein paholaisen juonia...