Samanlaisuus ei ole yhtä kuin tasavertaisuus

Onpa vaikeaa ottaa esille poikien huono koulumenestys ja sen jälkeen nuorten miesten lisääntyvä huono-osaisuus rakentavassa mielessä, ainakin mediassa. Viimeisessä Pisa-tutkimuksessahan olivat poikien ja tyttöjen osaamiserot koko tutkimuksen suurimmat, ainakin luonnontieteissä. Tyttöjen arvosanat ovat peruskoulun päättyessä paremmat, joten heillä on etua pyrittäessä suosituimpiin jatko-opiskelupaikkoihin. No, tämä ei olisi ongelma mikäli tytöt olisivat poikia lahjakkaampia. Mittauksissa näyttää kuitenkin , että tyttöjen ja poikien osaaminen on samalla tasolla, mutta pojat eivät jostain syystä saa osaamistaa arvosanoihinsa. Olisi hyvä paneutua asiaan, asiapohjalta.

Opetushallitus teetti raportin nimeltään Poikien oppimishaasteet ja -ratkaisut vuoteen 2025 mennessä. (linkki)  Raportissa on 12 toimenpide-ehdostusta, minusta ihan järkeviä, tosin osittain teoreettisella tasolla liikaa liikkuvia. Lisäksi liitteinä on mahtava määrää todella kiinnostavaa tietoa koulutuksen maantietellisistä eroista sekä selvitellään mistä sukupuolierot koulumenestyksessä ilmeisesti johtuvat.

Todella hyödyllistä luettavaa ovat erilaiset tilastot ja käppyrät joita on kattavasti mukana. Tämä dia esim. on ensimmäisiä, joista luen järkeenkäypiä syitä osaamisen eroihin.

Kritiikkiä journalistiselle etiikalle antaisin kyllä. Esim. Yle otsikoi nettisivuillaan: Opetushallitus haluaa lisää miesopettajia parantamaan poikien koulumenestystä. En välttämättä lue ihan tämmöistä raportista. Asiaa käsitellään kyllä toimintaehdotuksessa viisi, jossa on otsikko: Sukupuolittuneiden käytäntöjen murtaminen. 
Tulkitsen kohtaa niin, että miesopettajia tulisi lisätä alku- ja esiopetukseen, jotta lapsille ei syntyisi sukupuolittunutta kuvaa siitä, ketkä opettavat ja kasvattavat. Nythän kerromme heille että naiset.
Eihän se voi olla hyvä.

Harmillista että arvostetutkin tietolähteemme harrastavat journalismia, jossa mennään huomiontavoittellu edellä. Siltä tuo minusta ainakin näyttää. Mutta, siis, raportti kannattaa lukea ihan itse, taas kerran.

Palaan vielä otsikkoon. Onko se parasta kaikille, että kohdataan kaikki samalla tavalla? Olisiko tytöillä ja pojilla eroja oppimisorientaatioissaan, noin keskimäärin?  Ja pitäisikö se ottaa koulun toiminnassa huomioon? Olisi kiva tietää.
Sehän ei ole pois heiltä, jotka eivät tunne kuuluvansa kumpaankaan joukkoon.

Avoin vai perinteinen alku?

Taas eletään koulu-uutisten aikaa. Vähän harmittaa, että tänä syksynä on taas julkisuudessa liikkunut erilaisia kielteisiä juttuja "uudenlaisesta" oppimisesta, jota ops muka vaatii ja myös uusista koulujen tila-ratkaisuista. Tavaksi on näköjään tullut reagoida otsikoihin ja mielipiteet ovatkin totuuksia. Eikä tuo kulunut "tutkimusten mukaan" ole kadonnut omien mielipiteiden perusteluista. No, ei näin ole aina ja tämä voi olla marinaakin, mutta nopeutunut tiedonvälitys ja some-maailma muuttavat informaation käsittelyä. Kriittinen uutisten arviointi on entistä tärkeämpää.

Ja asiaan. Koulun aloitukseen on kehittynyt uudehko pedagoginen järjestely, jota kutsutaan nimellä avoin alku. En tiedä missä ja miten ajatus on kehittynyt, mutta tutkittua tietoa sen vaikutuksista ei taida löytyä. Kouluissa tehdään siten kokeilua ilman mittauksia. Juttu voi silti toimia. Ajatus on, että ekaluokkalaiset ovat kaksi, kolme viikkoa yhdessä ilman luokka- tai ryhmäjakoa. Opettajat päättävät sitten tuon  tarkkailujakson jälkeen luokat ja luokkien opettajat. Perusteena on ollut, että siten saadaan toimivat luokkajaot. Olen kyllä hiukan skeptinen, vaikka ajatus on varmasti hyvä.  Opettajien yhteistyö varmaankin lisääntyy, se on positiivista. Järjestelystä puuttuu nähdäkseni ryhmädynamiikan tuntemusta ja ehkä muutenkin asettumista oppilaan ja kotien asemaan. Toki tätä avointa alkua toteutetaan hyvin eri tavoin. Joku tapa on parempi kuin toinen.

Mutta sitten (toivon mukaan kannustavaa) kritiikkiä. Aika monet avoimen alun perustelut, joita olen lukenut, eivät oikein kestä lähempää tarkastelua.
Sanotaan, että opettajat oppivat tuntemaan oppilaat ja näkevät keiden kanssa menee hyvin ja keitä ei pidä laittaa samalle luokalle. Parin, kolmen viikon aikana on kuitenkin melko mahdotonta tehdä kattavia havaintoja eri kombinaatioista, tai päätellä oppilaiden käytöksen syitä. Suurin ongelma on, että muutama ensimmäinen viikko menee ekaluokkalaisilla yleensä ns. kuherruskuukausivaiheessa. Uudessa ympäristössä ihmisen käytös muuttuu ja vasta tuntiessaan olevansa turvassa yksilö toimii ryhmässä normaalisti.
Sanotaan myös, että kaikki oppilaat oppivat tuntemaan toisensa ja toimimaan kaikkien kanssa yhteistyössä. Ei se ihan niin helppoa ole. Tämä riippuu sitten siitä, mitä tuntemisella tarkoitetaan. Kun suurin osa on uudessa ympäristössä ja osittain vieraiden kanssa, on ensisijainen tarve kuulua johonkin. Kiinnittyminen tapahtuu parhaiten pieneen ryhmään, ei esimerkiksi 50:nen oppilaan laumaan. Nimiä ja kasvoja voi toki oppia tuntemaan, mutta 7-vuotias ei millään pysty luomaan luottamussuhdetta vaikka 50:een eri oppilaaseen parissa, kolmessa viikossa. Luottamussuhde kumminkin tarvitaan, jotta yhteistyö on tuloksellista.
Ryhmädynamiikkaan kuluu, että iso joukko toisilleen vieraita ihmisiä on helposti negatiivinen ja vihamielinen. Kouluun tullessaan monet pienet oppilaat jännittävät ja hakevat turvaa. Vaihtuvat aikuiset, vaihtuvat ryhmät ja vaihtuva tila eivät varmaankaan voi tuottaa kaikille turvallisuutta. Sosiaalisesti joustavat varmasti pärjäävät. Avointa alkua onkin usein muuteltu palautteen perusteella.
Ehkä siihen voidaan luoda suhteellisen hyvin toimiva muoto. Luulisin että järestely, jossa oppilaiden ryhmä on kiinteä, mutta kiertää eri opettajilla, on parhaiten toimiva. Oppilaiden ja vanhempien osallistuminen ja kuuleminen olisivat myös tärkeitä.

Hieman ihmettelin erään kouluviranomaisen lausuntoa että parissa viikossa opettajat saavat enemmän tietoa oppilaista, kuin mitä saisivat esikoulun opettajilta. Melkoisen vähättelevää, jos vuoden havainnointi ei ole enemmän kuin kaksi, kolme viikkoa.

Itselläni on hyviä kokemuksia yhteistyöstä esikoulun opettajien kanssa. He ovat asiantuntijoita, joiden tietoa kannattaa käyttää hyväksi. Luulenpa, että jo keväällä alkava tiivis yhteistyö korvaisi hyvin avoimen alun. Olisi ekaluokklaiselle tosi tärkeää, jos jo tutustumispäivänä näkee luokkansa, ryhmänsä ja opettajansa. Tärkeää on yleensä tietää, että se paras kaveri on samalla luokalla turvana. Koulu voi tukea oppilaidensa turvaverkkojen kiinteyttä.

Monissa kouluissa toimii jo esiopetus. Ainakin näissä kouluissa voidaan ihan oikeasti rakentaa sitä yhtenäistä opinpolkua, johon kuuluu ennustettavuus oppilaan näkökulmasta. Koulu on oppilaita varten.

Nämä ajatukset nousivat mieleen,  kun luin Hesarista erään äidin kokemuksen kahdesta erilaisesta aloituksesta. Kyseessä on tietysti vain yksi kokemus, mutta siinä tulee esiin se, keitä varten koulu on:

Sukupuolittunut syrjäytyminen

Palaan vielä hiukan edelliseen aiheeseen. Löysin melko puhuttelevan diagrammin nuorten miesten huono-osaisuuden lisääntymisestä- ja syntyvyyden laskusta:

Kuva on Anna Rotkirchin haastatteluun perustuvasta artikkelista Talouselämä -lehdessä 28.7.2018. Mitä ihmettä on tapahtunut noin vuosien 2009- 2012 tienoilla? Muutos näyttää jyrkältä, mutta on kehittynyt tietenkin vähitellen murtumapisteeseen. 
Linkki artikkeliin tässä. Väestöliiton tutkimusprofessori ja naistutkija on miestenkin asialla:

"Jos tyttöjen koulutulokset olisivat yhtä huonoja kuin poikien, sitä pidettäisiin kansallisena skandaalina" sanoo tutkija.

Nuorten miesten syrjäytyminen näyttää tuon tilaston valossa olevan kansallinen ongelma. Huono-osaiset nuoret miehet eivät perusta perhettä. Huoltosuhteen vajaus ei ainakaan näillä trendeilla korjaudu.

Uskallanko väittää, että sterotyyppinen kuva tytöistä ja pojista koululaisina on vain vahvistunut, kaikesta tasavertaisuuspuheesta huolimatta? Olemmeko nyt siinä vaiheessa, että poikien ei odotetakaan pärjäävän koulussa yhtä hyvin kuin tyttöjen? Pojat ovat keskittymättömiä pelaajia, jotka eivät lue. Toisaalta poikien tuloksissa on paljon enemmän kirjoa kuin tyttöjen. Parhaat tulokset omaavissa on paljon poikia, mutta sitten koulupudokkaista suurin osa on poikia.

Mitä koulussa voi ja pitää tehdä? Tuohon ei varmaan löydy yhtä hyvää vastausta. Jotain kuitenkin pitää tehdä, jotta heikoimmin koulusta suoriutuvat pojat saadaan uskomaan itseensä ja osalliseksi yhteiskuntaan. Pelkkä yksilöllinen tuki ei riitä, luultavimmin tarvitaan rakenteellisia tai koulujen toimintakulttuuriin liittyviä ratkaisuja. 

Itse uskon yhdessä oppimisen tuottamaan iloon ja imuun. Rakentamalla koulujen kasvatusohjelma ja siihen sosiaalisen pääoman karttumisen tavoitteet ja keinot, saadaan oman elämän hallintaan tarvitavia taitoja myös heille, jotka eivät niitä autonomisesti opi.