sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Diili, Hjallis ja yhteisötaidot


Diili, Hjallis ja yhteisölliset taidot


Olemme katselleet mielenkiinnolla diiliä. Paitsi että olemme sipoolaisia, niin ohjelmaan avautuu yllättävän mielenkiintoinen näkökulma yhteisöllisyyteen, pitkälti Hjalliksen terävän havaintokyvyn ansiosta.
Ohjelmaan osallistuvilla pitäisi olla esimieskokemusta. Heidän toimintansa tuntuu olevan usein käsittämättömän kömpelöä. Puuttuu suunnitelmallinen työnjako tai ainakin siinä pysyminen. Toimintaa keikuttaa välillä, niin näyttää, täydellinen tietämättömyys ryhmädynamiikan ja tiimityön alkeista!

Tämä huolestuttaa. Eivätkö nämä taidot ole kaikkein tärkeimpiä työssä menestymisen kannalta? Koulutuksen pitäsi jakaa näitä tietoja ja taitoja, jotka eivät ole salaisuuksia vaan perustavaa ammattitaitoa kaikissa töissä ja miksei muussakin eämässä. Minusta yhdessä tekemisen taidot ja pelisäännöt tulee oppia pienestä pitäen. Niitä oppii kun niitä opetetaan. Ihminen ei luonnostaan ole positiivisen yhteisöllinen, vaan kateus ja kilpailu syrjäyttävät helposti hyvät aikeet. Yhteisötaitoja voi ja tulee opettaa.

Diilistä vielä. Osalla ryhmästä näyttää puuttuvan johtajuuteen erityisesti sisältyvä taitovaatimus; he eivät osaa olla alaisia, alaistaidot puuttuvat. Johtajataidot tai halu johtaa ei yksin riitä. Pitää olla sitä Hjalliksen hienosti korostamaa nöyryyttä. Tulkitsen että alaistaidot kuuluvat johtajalta vaadittavaan nöyryyteen. Johtaja ei voi vain johtaa. Jos ei ole esimiesasemassa ei tarvitse osata johtaa, alaistaidot rittävät. Johtajalta vaaditaan enemmän terveen yhteisön synnyttämiseen ja ohjaamiseen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mistäs sana esimies tulee? Olisko esimerkillinen? Tätä voisi miettiä, onko esimerkillinen vai ei :-)

Rauno kirjoitti...

Juu. Olen kyllä luulut että sana tulee ruotsista (jotain förman) mutta kumminkin niistä jotka joukkojen edessä seisovat...
No sodassakin on tarkoitus että ollaan oltu esimerkkejä.
Luulisi nyt sitten rauhanaikana olevan helpompaa olla esimerkki. Mutta, koulutusta ja kokemusta sekin vaatii.