Luin Jukka Laajarinteen kirjaa Leikkiminen kielletty. http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/401
Vanhalle 60-lukulaiselle se oli kuin valonkajastusta ajalta, jolloin kaikki ilmiöt olivat avoimen yhteiskunnallisia. Kirja varmasti herättää intohimoja kuten kouludemokratia aikoinaan.
Mutta, kyllä, on oikein hyvä pysähtyä miettimään kasvattajan/opettjan roolia yhteiskunnan palvelijana. Sitä saadaan mitä tilataan, kouluistakin?Kirjan keskeisiä päätelmiä on, että koulu estää luonnollisen leikkimisen (ja sen avulla oppimisen) liian varhain, jotta opiskelutuloksia eli tuottavia kansalaisia saadaan nopeammin yksilöistä esiin. Yhteiskunnan etu menee lapsen edun edelle.
Tarve sivistää ei ole tullut vain humaanien ihmisten päästä. Teollinen aikakausi vaati aikoinaan työntekijöitlä uusia taitoja. Työntekijöitä alettiin kouluttamaan, jotta pääoma voi maksimoida sijoituksensa, niinkö?
No ehkä ei ihan niinkään, mutta kyllä kouluistamme löytyy piirteitä, jotka kertovat että opetusta ohjaa edelleen käsitys oppilaista (tulevina) suorittajina. Kaikkien taytyy tehdä työtä, sanotaan, ja pitkälti sen voin hyväksyä. Mutta kun kuulee vaatimuksia opiskeluajan lyhentämisestä ja jopa koulunkäynnin aikaistamisesta, niin väistämättä siinä kaikuu tuotantokoneiston vaatimus. Opettajana olen usein tiedostanut tasapainoilun lapsen yksilöllisen tukemisen ja yhteiskunnan/yhteisön vaatimusten välillä. Aina tavoitteet eivät ole samoja.
Varsinkin näinä aikoina ajattelisin, että kasvattajien pitää yhdessä puolustaa leikkimisen oikeutta ja sen tärkeyttä. Leikki kuuluu meidän ihmisten sivistykseen. Leikissä on myös hyötyä, se vain näkyy monenlaisena kirjona, jota on vaikea mitata.
Leikin arvostus voisi olla yhteisöllisen koulun eräs pedagoginen linjaus.Tähän aiheeseen liittyy myös lukioselvityksiä, joista viimeinen juuri kritisoi sitä, että lukio ei ohjaa tarpeeksi elämään lukion jälkeen. Muutenkin on tullut moitteita oppilaiden osallisuuden puutteesta:
Lukiot varsinkin edustavat usein yksittäisen opettajatoimijoiden kulttuuria. Arvokeskustelua voi olla vaikeaa käynnistää, saati, että arvoista oltaisiin yhtä mieltä JA sitouduttaisiin toimimaan yhdessä niiden eteen. Kyllä lukioissakin voitaisiin leikkiä enemmän!
Kun kulttuurin ominaisuus on jatkuvuus, tarvitaan painavia vastatoimia sen muuttamiseen, yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti