Hyvä ansaitsee huomiota

Kävin äskettäin somekeskustelua entisen oppilaani kanssa. Hänellä oli lapsena hyvin vaikeat kotiolot, ja tämä tietenkin tietenkin heijastui myös koulussa pärjäämiseen. Kaikenlaista ikävää tapahtui jatkuvasti, jälki-istuntoja ja puhutteluja riitti. Tuntui mukavalta mutta silti ikävältäkin, kun tämä nyt jo aikuinen mies totesi, että hän koki minun kohdelleen itseään inhimillisesti. Muita opettajia hän vihasi (kuten koulua yleensäkin). Tämän hän muisti vieläkin selkeästi. Muistan puolestani hyvin silloisen riittämättömyyden tunteeni.

Kouluissa eletään arvioinnin aikaa. Itseäni on aina ahdistanut arvioinnin negatiivinen puoli. Kaikki eivät saa hyvää palautetta, eivätkä edes voi saada numeroarvioinnissa ainakaan. Kun oppilaalla on paljon vaikeuksia kotona tai oppimisessa, hän erottuu yleensä negatiivisesti joukosta ja saa kielteistä palautetta/arviointia vuosikaudet. Silloin on vaikeaa rakentaa tervettä itsetuntoa ja minäkuvaa. Tukitoimet uhkaavat valua hukkaan.

Samaan aikaan luin aivan mainiota kirjaa Huomaa hyvä! (PS-kustannus 2016). Ahdistukseni  koulussa oppimisvaikeuksista tai huonoista kotioloista kärsivien puolesta helpotti vähän. Olipa hyvin rakennettu ja koulun arjessa helposti unohtuvan perustehtävän äärelle johdatteleva kirja! Kirjan kantavana ajatuksena on, että kasvattajan tehtävänä on johdatella lapset ja nuoret löytämään omat luonteenvahvuutensa. Näinhän me opettajat varmasti yritämmekin tehdä. Suurin haaste ovat silloin juuri he, jotka saavat koulusta pääsääntöisesti kielteistä palatetta. Jos nuori koulun jälkeen kokee, että hänestä ei ole välitetty, eikä hän ole pärjännyt oikein missään, on todennäköistä, että  hänelle on syntynyt kielteinen minäkuva, "olen huono". Tuo alussa mainitsemani nyt jo hyvinkin aikuinen mies muisti hyvällä sitä, että löysin hänelle rooleja juhlien näytelmissä. Hänellä oli koulusta ilmeisen tärkeä muisto, että edes jossain oli ollut hyvä. Ja olikin.

Huomaa hyvä!- kirjan kirjoittajat Lotta Uusikylä-Malmivaara ja Kaisa Vuorinen ovat tehneet selkeän rakenteen kirjaan josta löytyy teoriaosa, pedagoginen pohja ja luonteenvahvuuksien esittely harjoituksineen. Tuntuu toimivan. Tämmöisen kirjan laittaisin mieluusti omien, yhdessä oppimista käsittelevien kirjojen rinnalle. Siinähän olisivat eväät lähes täydelliseen kouluun.

Se koulun perustehtävä. Kun koulusta pitäisi tulla yhteiskuntaa rakentavia tulevaisuuden toivoja, niin tärkeää ei ole vain mitä yksilöt osaavat ja tietävät. Tärkeintä on, että jokainen tuntisi mahdollisuutensa, vahvuutensa elää ja  toimia ja vielä uskoisi itseensä. Ilman tervettä itsetuntoa ja itsensä tuntemista ei mistään osaamisesta tai lahjakkuudesta ole oikein hyötyä, itselle tai muille.

Jaa että mitkä ne luonteenvahvuudet ovat? Kirjassa ne on hahmoteltu näin: sinnikkyys, itsesäätely, myötätunto, huumorintaju, innostus, kiitollisuus, luovuus, oppimisen ilo, rakkaus, reiluus, rohkeus, ryhmätyötaidot, sosiaalinen älykkyys, toiveikkuus, uteliaisuus, ystävällisyys.
 Lisämateraalina olevissa toimintakorteissa on vielä muutama lisää. Jo nämä ilmaisut laittavat ajatuksia ja tunteita liikkeelle. Miten nämä vahvuudet liikkuvat minussa?

Muuten, kun opettaja on kuitenkin esimerkki ryhmässään, pitäisi kai opettajan tutustua itseensä ja tarvittaessa kasvattaa luonteenvahvuuksiaan- ennenkuin tuo menetelmän ryhmäänsä. Useimmista luonteenvahvuuksista on suurta hyötyä kasvatustehtävässä. Ehkäpä tässä olisi ideaa toimia ammatillisessa yhteistyössä? Koko opettajakunta lähtisi lataamaan luonteenvahvuuksia itseensä ja sitten oppilaisiinsa?