Kiusaaminen ryhmäilmiönä

Vihdoinkin ja kiitos Hesarille!

Olin kyllä tosi tyytyväinen  aamulehteä lukiessani. Melkein tasan kaksi vuotta TV2:n Suuren koulukiusaamisillan  jälkeen Hesarissa puhuttiin täyttä asiaa kiusaamisesta ja sen ennaltaehkäisystä.

Tuossapa vasemmassa reunassa istun minäkin. Paikalle oli syksyllä 2014 kutsuttu eri syistä iso liuta asiantuntijoita, minut varmaan kirjojemme Yhteisöllinen pedagogia ja Rakenna oppiva ryhmä- pedagogisen viihtymisen käsikirja takia.  Oli ollut puhetta, että saisin kysymyksen kiusaamisen luonteesta sosiaalisena tapahtumana, sen ryhmäilmiöihin kuuluvista piirteistä. Sitä kysymystä ei sitten tullut ja koskettavat yksilökeskeiset tarinat täyttyvät illan. Kiusaamisen ehkäisykeinot jäivät melko lailla ilmaan tai toiveiden tasolle. Enemmän puhuttiin melkein jälkihoidosta... Muistan, että studion toisella puolella istui professori Christina Salmivalli, Kiva-koulu hankeen kehittäjän ominaisuudessa. Hänelle taisi käydä aika samoin. Ketään ei kiinnostanut kiusaamisilmiön viileämpi asiapitoinen tarkastelu, siltä tuntui.

No, tänään siis Hesarin pääkirjoitus kertoi tämän totuuden:

Lainaus kirjoituksesta: "Kiusaaminen onkin ensisijaisesti ryhmäilmiö. Siksi pitäisikin vaikuttaa koko ryhmään niin, etteivät toiset ryhmän jäsenet tue kiusaamista."

Kyllä. Voisinpa vielä sanoa, että ryhmään on pyrittävä vaikuttamaan niin, että se ehkäisee kiusaamistilanteen syntyä. Kiusaaminen on ihmisyhteisöjen ryhmäilmiö. Mitä suurempi ryhmä ja mitä heikommin tunnetaan siinä toisia, niin kiusaamista tapahtuu sitä varmemmin. Sitä ei voi ymmärtää vain muutaman yksilön vuorovaikutusongelmana, vaikka se sillä lailla ryhmässä näkyykin. Ryhmään on helpompi vaikuttaa, kuin muuttaa yksilöitä, väitän. Harmi, että ryhmäilmiöitä ei opettajille koulutuksessaan tai myöhemminkään juuri opeteta, saati ryhmien ohjausta. Ryhmien kanssa opettajat kumminkin ovat ensisijassa tekemisissä. No, asiaan voi toki paneutua muutenkin, eihän ryhmäilmiöiden perusolettamukset ole mitään rakettitiedettä.

Toivon että kouluissa katseet käännetään entistä enemmän ryhmien ohjaamiseen. Ryhmien pitäisi olla riittävän kiinteitä ja pitkäkestoisia, jotta ne kehittyvät (arvioinnin ja ohjauksen avulla)   yhteisöllisiksi, turvallisiksi kaikille jäsenilleen. Paljon kiusaamista ehkäisee jo se, että kukaan ei ole yksin ja se, että ongelmat ovat yhteisiä ja avoimessa käsittelyssä. Kaikkien ongelmien yksilöllistäminen syö helposti koulussa yhä enemmän voimavaroja, silloinkin kun yksilölliset tukitoimet eivät edes tuota tulosta. Olisiko mahdollista, että yhteisöpedagogit voisivat tuoda tuoretta näkemystä kouluun, sen yhteisöjen rakenteellistamiseen?

Mistä oikein johtuu, että negatiiviset ryhmäilmiöt nähdään yleensä vain yksilöiden ongelmina? Onko helpompaa "ulkoistaa" yksittäisiin ihmisiin yhteinen syyllisyys vaikkapa syrjimisestä? Toisaalta tietoa tarvitaan paljon lisää. Kun esimerkiksi koulussa tapahtuu kiusaamista, niin se on kuitenkin jonkun reaktio järjestelyyn, jossa kiusaaminen on paitsi mahdollista myös todennäköistä. 

Mutta siis paljon kiitoksia Hesarille! Lehti on kunnostautunut muutenkin viime aikoina uuden opetussuunnitelman käsittelyssä ja tärkeiden kouluteemojen asiantuntevilla artikkeleilla. Ja hyviä alan kirjoja suorastaan tursuaa markkinoille. Kun vain saadaan opettajayhteisöihin innostunutta pöhinää, jossa tarkastellaan koulun ilmiöitä tuorein ajatuksin, yhdessä.