Tietenkin on käynyt taas niin, että opetussuunnitelmat on työstetty ja niihin tutustuttu kovin eri tavoin eri kunnissa. Varsinkin media on kunnostautunut ottamalla esiin suurimpia muutoksia ja käsittelemällä odotuksia. Paljon on julkaistu tietokirjallisuutta, joka käsittelee uuden opetussuunnitelman painopisteitä ja haasteita. Luenpa viimeisimmän kirjamme myös siihen joukkoon. Oikeastaan ne vanhimmatkin viittaavat uuden opsin henkeen. Olimme siis oikeassa :) No, sehän on ollut aika helppoa, koska uusinkin ops on jatkumoa, suuntaan jota kohti on edetty jo pitkään.
Mutta lopulta, kaikista hyvistä suunnitemista huolimatta, yksittäinen opettaja päättää omassa työssään, miten uusi toteutuu. Suomalaisen opettajan autonominen asema on iso mahdollisuus, tekisi mieli sanoa, että hyvässä ja pahassa.
Mikä on uuden opsin toteutumisen resepti? Sitä on paljon pohdittu medioissa. Hauska ja kiinnostava kirja (monien joukossa) on Reseptit OPSin käyttöön (2016)
Tietokirjailijana ilahdutti se, että tekijöillä, Aki Luostarisella ja Iida-Maria Peltomaalla on ollut kunnioitettavaa yritystä murtaa mausteineen kaikkineen tietokirjan perinteisen hiukan pönöttävää muotoa. Reseptikirja-ajatus sopiikin hyvin ops aiheeseen. OPS kun on joskus opettajien mielestä aika soppa!
Kirjoittajien itseluottamus on ollut kohdallaan, kun on päätetty käsitellä melkein kaikesta kaikkea. Toisaalta niinhän me opettajatkin osaamme vähän kaikkea! Tavallisuudesta poikkeava sisällön muoto on sekä virkistävä ehkä hieman rasittavakin. Lopputulema on kumminkin positiivinen. Kun kirjassa käsitellään kaikkea toimintakulttuurista ohjelmointiin, on kokonaiskuvasta vaikea saada kiinni, ellei sitten luovu sen hakemisesta. Kirjaa voi nimittäin oikein hyvin lukea luku kerrallaan, useina pieninä kokonaisuuksina. Huomasin että omat tottumukset nousevat helposti esteeksi...
Itselleni ehdottomasti kiintoisinta luettavaa olivat luvut 1.Toimintakulttuurin merkitys ja sen kehittäminen sekä luku 5.Oppimisympäristö. Nämä tietenkin liittyvät tiukasti yhteen. Uusi OPS tuo mielestäni myös eniten muutoksia näihin kahteen koulunpidon peruspilariin- tai ainakin sen pitäisi tuoda.
Jokaisen luvun kohdalla annetaan aiheita keskustelulle ja yksityiskohtaisiakin toimenpideohjeita. Ansiokasta on sekin että kirja pyrkii olemaan lukijansa työnohjaaja. Reflektion ja itsereflektion merkitys uuden luomisessa onkin tärkeää juuri toimintakulttuurin kehittämisessä. Oppivan yhteisön käytänteisiin kuuluu keskustelu, ajatusten ja kokemusten vaihto. Oppiva opettaja harkitsee, tarkkailee toimintaansa ja arvioi uuden ja vanhan osaamisensa merkitystä.
Oppimisympäristön käsittely on kirjassa miellyttävää luettavaa. Sehän on suuri käsite, joka sisältää oikeastaan koulun koko pedagogisen ajatuksen. Ihan OPSin suurin haaste minusta tulee olemaan, miten saadaan oppiminen tapahtumaan kaikkialla, irti suljettujen tilojen perinteestä. Tämä tulee esiin varsinkin uusien mobiilien laitteiden hyödyntämisessä. Ne eivät tarvitse perinteistä tilajakoa tai perinteistä opettaja-oppilaat asetelmaa. Erityisen lämmittävää oli, että kirjoittajat nostivat esiin tässä yhteydessä emootiot ja turvallisuuden varsinkin. Sehän onkin meidän pedagogisen viihtymisen termimme tärkeä kulmakivi. Kun oppimisympäristöä kehitetään, on siinä sekä materiaalinen että emotionaalinen ulottuvuus.
Kyllähän se on niin, että lukeminen on edelleen hyödyllistä ja mukavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti