Maailman tärkeintä työtä

Lukuvuoden alku tuo koulun mediaan. On hienoa, että viime vuosina on koulujuttujen sävy muuttunut. Joskus aiemmin tuntui, että koulusta tekivät juttuja ne toimittajat, joille oli jäänyt paljon hampaankoloon omista kouluajoistaan.  Sitten mentiin koululle tekemään juttuja kysellen oppilailta  tyyliin " Onhan koulussa kauheaa, onhan?"  Nyt on ollut taas paljon positiivista mediassa. Se on hyvä, sillä koululaisella on oikeus tykätä koulusta, kuten opettajillakin.

Iso lehti oli taas hyvällä asialla 10.8. "Kiitos, kun et luovuttanut suhteeni" HS -artikkelissa (linkki)
Jutussa viisi tunnettua henkilöä kirjoitti kiitoskirjeen entiselle opettajalleen. Tärkeää on ollut, että on tullut kuulluksi ja nähdyksi, saanut hyväksyntää ja kannustusta. On syntynyt hetkiä, jotka ovat kantaneet vuosien päähän ja vaikuttaneet oman elämän kulkuun.

Ei oikein voi edes tietää, milloin syntyy oppilaalle erityisen tärkeä muisto, niin hyvässä kuin pahassa. Se on ainakin minusta opettajuudessa ihaninta, mutta myös pelottavan velvoittavaa. Kasvattajan ammattitaitoon kuuluu olla jatkuvasti herkävaistoinen vuorovaikutuksessaan oppilaiden kanssa.
Kaikki oppilaat ovat erilaisia, ja he toivovat olevansa opettajalle tärkeitä. Kiintymyssuhdeteorian mukaan hyvä vuorovaikutus kehittyy luottamuksen kautta.  Opettajan pitää herättää luottamusta ja arvostustakin. Ei aina ihan helppoa, mutta tavoitteena tärkeää.

Kaikki viisi kirjoittajaa keskittyivät muistoissaan siihen, miltä opettaja on tuntunut. Heille ei ollut tärkeää tai päällimmäisenä muisto siitä, mitä ovat oppineet tiedollisesti. Tämä on taas hyvä muistaa kun lukuvuosi alkaa. Ensin rakennetaan ryhmään/oppilaisiin hyvä oppimisen tunnetila, sitten on kaikki helpompaa. Jos niin ei tapahdu, on parhainkin ponnistus opettamisessa melko hukkaan heitettyä aikaa. Ihminen oppii, kun haluaa.