Matti Rimpelä muisteli Facebookissa koulukiusaamiskeskustelun olleen jo pitkään aina uudestaan ajankohtainen ja esitti hyviä näkökulmia siihen, miksi kiusaamista aletaan vuodesta toiseen torjumaan, melkein alusta.
Lainaus:
"Olisiko siirrettävä huomion painopiste 'kiusaamisesta' ja sen vastustamisesta lasten - ja myös aikuisten - yhteistoimintaosaamiseen (=sosiaaliseen kompetensiin). Kouluyhteisön kannalta olennaista on, miten lapset ovat syntymästään alkaen OPPINEET yhteistoimintaa ja millaiseksi heidän yhteistoimintaOSAAMISENSA on vahvistunut koulupolun alkaessa.
Ja tietenkin: Miten lasten yhteistoimintaosaaminen kehittyyy kouluvuosien aikana? Miten koulutyö osaltaan tähän osaamiseen vaikuttaa sitä vahvistaen tai mahdollisesti jopa rapauttaen. Voivatko lapset oppia koulussa yhteistoimintaa, jos koulun ammattiaikuiset eivät ole ammattilaisia yhteistoimintaosaamisessa ja sen opettamisessa."
..."Tarvitsemme edelleen KIVA KOULUn kaltaisia ohjelmia, mutta ei uskota niiden ratkaisevan ongelmia, vaan antavan tutkimukseen perustuvaa toiminta-ohjetta silloin, kun lasten keskeistä väkivaltaa todetaan."
LINKKI koko kirjoitukseen
Rimpelä päätyy ehdottamaan, että on synnytettävä laaja jo varhaislapsuuteen vaikuttava kansallinen ohjelma lasten keskinäisen väkivallan vähentämiseksi. Lisäksi on keskityttävä lasten yhteistoimintaosaamisen oppimiseen.
Rohkenen tulkita yhteistoimintaosaamisen suurin piirtein samaksi asiaksi kuin Liisan kanssa kirjoissamme käytetty termi yhteisötaidot. Kiusaamiskeskustelussa jumiudutaan usein jälkihoidon käsittelyyn. Kiusaamisen vastaisina esitellyt ohjelmat ovat usein toimenpideohjelmia tilanteeseen, jossa kiusaamista on jo tapahtunut. Kiusaamista vähennetään kuitenkin parhaiten ennakolta. Silloin tullaan siihen, miten yhteisö torjuu kiusaamista ja mitkä ovat ryhmän yksilöiden taidot ratkaista ristiriitoja. Tähän tarvitaan kasvatusta.
Kiusaamista ei tarvitse koulussa erikseen torjua. Koulu voi omilla ratkaisuillaan rakentaa toimintakulttuurin, joka itsessään ehkäiseen kiusaamista. Tällöin tarvitaan yhteisöä ohjaavia pedagogisia ratkaisuja sekä kaikkien osallistamista yhteisön terveen kehityksen tukemiseen. Väitän (ihan kokemuksen pohjalta) että koulutyötä voidaan suunnitella ja toteuttaa niin, että päivittäinen koulutyö tukee kiusaamisen vähentymistä. Luodaan pitkäkestoisia ryhmiä, tuetaan ystävyyssuhteiden säilymistä, käytetään yhteistoiminnallisia työtapoja ja jaetaan luottamusta ja vastuuta, esimerkkinä yhteisöllisestä pedagogiasta. Turvallinen (terve) yhteisö ei kiusaa, tai jos sitä tapahtuukin, on helpompi selvittää ongelmaa avoimesti ja päättää yhteisistä toimenpiteistä tuloksellisesti. Jos tarvitaan kiusaamisen ehkäisyyn erillisiä toimia, on ongelmia jo syntynyt- ja niitä tulee usein lisää.
Käytännössä on kouluihin ollut hyvin vaikeaa luoda yhteinen pedagoginen toimintatapa, koska opettajat kokevat usein opetustapansa olevan persoonaan sidottu ja pedagoginen vapaus on saavutettu etu. Sen vähäinenkin uhka koetaan helposti oman työn rajoittamiseksi. Toivon että opettajayhteisöt tekisivät töitä sen eteen, että luodan kouluun sellainen yhteisöllinen pedagoginen toimintamalli, joka torjuu kiusaamista joka päivä ja tunti, ihan omalla painollaan. Silloin on kaikilla mukavaa.
Muistelen tässä myöskin Classpirit ( http://www.classpirit.fi/ ) luokan ilmapiiriä helposti mittaavaa kyselypalvelua, jota sain olla mukana kehittämässä. Sen avulla ryhmässä usein näkymättömissä oleva kiusaamiseen johtava prosessi saadaan ajoissa näkyväksi. Sitä (tai vastaavaa seurantaa) pitäisi käyttää joka koulussa. Mobiililaitteet tekevät nykyisin yksinkertaiseksi rakentaa oppilaille turvallinen kysely ryhmänsä ilmapiiristä. Luulenpa että kiusaamista olisi voitu hyvin ennaltaehkäistä ja myöskin puuttua siihen ajoissa säännöllisen kyselyn avulla. Näkyvyys ja ajoissa puuttuminen ovat parhaita ratkaisukeinoja, jos ongelmia on kehittymässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti