Kirjasen toinen artikkeli on Martti Lindqvistin: Opettajuus, arvot ja etiikka. Tullaan opettajan velvoitteisiin, ihmisenä kasvuun ja osaamiseen.
Hauskan ajankohtaisesti kirjoitus 20 vuoden takaa alkaa itseohjautuvuus-termillä. "Arjen etiikka on arvojen ja elämänkokemuksen sisäistämiseen perustuvaa kykyä itseohjautuvuuteen ja oman toiminnan arviointiin."
Lindqvist toteaa, että ammattietiikka on sekä yksilöllistä että yhteisöllistä. Eettinen vastuullisuus perustuu sekä ammattitaitoon ja -tietoon että hyviin eettisiin periaatteisin. Molempia tarvitaan. Hänen mukaansa opettajan ammattietiikka edellyttää oppijan ihmisarvon ja itsemäärämisoikeuden kunnioittamista sekä empaattista asennoitumista. Koska opettajan työ rakentuu paljon suoraan vuorovaikutukseen, on persoonan osuus merkittävä. "Siksi oman persoonan kehittämien ja huoltaminen on elimellinen osa hyvää ammattietiikkaa.". Hmm. En muista että koulutuspäivillä olisi aihetta käsitelty...Olisi kyllä hienoa, että persoonan kehittäminen olisi osa työssä kehittymisen ohjelmaa. Lindqvist huomauttaa, että opettajan työ on sellaista asiantuntijatyötä jossa ammattiroolin ja persoonan välille syntyy helposti jännitettä. On pidettävä ammattiosaaminen vahvasti käytössä ja vältettävä oman persoonan kohtuutonta kuormitusta. Tähän tarvitaan luovuutta. Ja tullaan itsesuhteeseen.
"Kaikkien arvojen perusta on itsetuntemuksesssa. Jos en kunnioita itseäni, minun on mahdotonta kunnioittaa ketään muutakaan. Vain se, jolla on elämyksellinen kosketus omaan arvoonsa, voi ylipäätään ymmärtää, mitä arvo tarkoittaa." Tämä oli itselleni tärkeä muistutus. Tämän lauseen kautta monet aikamme ikävät ilmiöt tulevat ymmärrettäväksi. Ja tästä seuraa myös tämä: "Jos ihmisille halutaan opettaa arvoja, ennen kaikkea heitä itseään on arvostettava". Ja miten tämä liittyy kouluun? Peruskoulun, ja muunkin koulutuksen kasvatustehtävä on saattaa yksilöt yhteiskunnan rakentavaan jäsenyyteen. Jos se ei toteudu, on oppi vaarassa mennä hukkaan. Kasvattaja tarvitsee empatiakykyä, rohkeutta eläytyä ja valmiutta yhteisölliselle oppimiselle.
Seuraavaksi Lindqvist käsittelee kasvatuksen kipeintä perusjännitettä, vapautta ja riippuvuutta. Hän muistuttaa, että vaikka pidämme vapautta hyvänä, on riippuvuudessa usein paljon syvyyttä. "Opettajan ja oppijan välillä on paljon positiivista riippuvuutta, joka on eettisesti arvokasta ja edistää hyvää." Luottamussuhteen rakentaminen sekä ryhmän että yksilön tasolla onkin ollut itselleni keskeistä pedagogiaa. Yhteisölliselle oppimiselle on nimittäin välttämätöntä saavuttaa positiivisia riippuvuussuhteita. Voi sanoa,että yhteisöllinen oppimiskulttuuri rakentuu vapauden ja riippuvuuden hyvälle vuorovaikutukselle.
Lopuksi Lindqvist kirjoittaa opettajan jaksamisesta. Hän toteaa että opettajan työn ideaaliin on kuulunut ja kuuluu se, että ammattiosaamisen lisäksi antaa jotakin myös itsessään. Tämä on työssä jaksamiselle uhka. Lindqvistin mukaan myönteiseen itsestään antamiseen tarvitaan kolmea asiaa:
- Itsensä puolustaminen. Opettaja , kuten kaikki, tarvitsee yksityisyyttä ja virkistystä. On osattava arvioida omat rajansa. Sitähän muut eivät yleensä tee.
- Itseilmaisu. Opettajalle on tärkeää että osaa näyttää tunteita, ajatuksia ja arvojaan. Se on myös osoitus luottamuksesta.
- Itselleen pyytäminen. Opettajan tulee tunnistaa tilanteet, jossa hän tarvitsee apua. Itselläni on sellainen kuva, että opettajat vaativat usein liian paljon itseltään, eivätkä suostu näkemään itselle mahdottomia tilanteita. Yksin tekemisen kulttuuri on kouluissa toivottavasti aikansa elänyt. Kuten Lindqvist sanoo: "Viime kädessä oppilaat lukevat opettajistaan kaikkein vahvimpana viestinä sen, mitä opettajat ovat itse itsellensä." Olen niin samaa mieltä.
Lopuksi Lindqvist muistuttaa hyvän työyhteisön peruskulttuurista: "Kunnioitus ja yhteistyö kollegojen välillä auttaa jaksamaan ja arvostamaan omaa työtä." Ja jopa rakastamaan työtä, onhan opettajan ja kasvattajan työ maailman parasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti