OAJ:n vuonna 1998 julkaisemasta artikkelikokoelmasta on vuorossa kiintoisa otsikko, kuten on kirjoittajakin: filosofi Maija-Riitta Ollilan Opettajien ominaisuuksista. Filosfofin tapaan (?) Ollila ei kerro kovinkaan tarkasti mitä ominaisuuksia opettajalla tulisi olla. Yhden hän kertoo tosin laajasti perustellen. Muutoin kirjoituksessa käsitellään myös yhteiskunnan kehityksen suuntaa ja koulutuksen, opettajien merkitystä sivistyksen suunnan määrittämisessä.
Paljastan heti sen, mitä itse pidän keskeisinä löytönä kirjoituksessa. Ensinnäkin opettajan pitäisi tuntea itsensä syvällisesti, jotta ei näe oppilaissaan unohdettua itseään, ongelmiaan ja kasvunpaikkojaan. Toiseksi Ollila pitää tärkeänä, että opettaja toimii tiedon jakajana seuraavasti: " Tieturin (opettajan rooli tietoyhteiskunnassa) tulee pitää uskomustietojärjestelmänsä mahdollisimman avoimena kyetäkseen jatkuvasti tarkistamaan, rikastamaan ja täydentämään uskomustietojärjestelmäänsä" . Kaksikymmentä vuotta sitten kirjoitettu tuntuu olevan entistäkin ajankohtaisempaa tässä vaihtoehtoisten informaatioiden ajassa.
Ollilan mukaan hyve on laaja käsite ja osin ajan ja kulttuurin muovaama. Hyveet hyödyntävät sekä yhteisöä että tuovat yksilölle menestystä. Opettajan ei siksi tarvitse pelätä sitä, että häneltä vaaditaan tai odotetaan hyveiden esiintuomista.
Aluksi Ollila kuvaa tietoyhteiskunnan sudenkuoppia ihmiskuvan kehityksen suhteen. Hän varoittaa siitä, että jos kaikkialla etsitään ja suositaan dynaamisia, palveluhenkisiä, tunneälyisiä tiimitoimijoita, niin lopulta yleistyy ihmistyyppi, joka on oikeastaan vailla ominaisuuksia. Tämä kehitys on ollut jatkuvaa, vaikka jo onneksi puhutaan temperamenttieroista ja siitä että tarvitaan erilaisia persoonia. Ollila muistuttaa että kehittyäkseen yhteisö tarvitsee erilaisuutta ja monimuotoisuutta. Opettajien hyveistä puhuminen voi edistää persoonallisuuksien kehittymistä.
Kirjoittaja toteaa vastaansanomattomasti että opettaja ei välitä informaatiota vain puheellaan, vaan koko olemuksellaan, joka voi tulla oppilaille hyvinkin tutuksi. Tällöin tullaan siihen, että opettaja on vastuussa siitä, mitä hän viestii. Jotta opettaja voi arvioida viestintäänsä kokonaisuudessaan hänen tulee siis tuntea syvätkin kellarinsa. Kuten Ollila kirjoittaa: " Ihminen, joka on painanut tiedostomattomat omat ongelmansa ja kehittymättömät puolensa, näkee heijastuksen tukahduttamastaan aineksesta ensimmäisen kohtaamansa lähimmäisen kasvoista" Opettaja kohtaa oppilaansa joka päivä. On tärkeää, että hän näkee heidät ilman projektioita. " Opetustapahtumassa projektio on yksi vaarallisimmista asioista." Kyllä olen samaa mieltä. Kun opettaja alkaa olla tyytymätön oppilaisiinsa kovin usein, ollaan helposti projektion luomassa kuopassa.
Ollila määrittelee opetustoimen tehtäväksi oppilaan viisastumisen. Viisautta Ollila kuvaa "älyn moitteetomana toimintana hyveellisen luonteen osana". Tämän voivat opettajat varmaan melko yleisesti hyväksyä, tosin hiukan eri tulkinnoin. Kirjoittaja muistuttaa, että mikäli kasvavissa halutaan kehittää haluttuja ominaisuuksia, on opettajan hyvä omata vastaavia hyveitä, ainakin josssain määrin.
Viisastuakseen ihminen tarvitsee tietoa. Ollila nostaa hyvinkin kaukokatseisesti keskiöön opettajan kyvyn olla "tieturi" ollessaan tiedollisen toimijan roolissa. Tieturi-termiä kirjoittaja puolustaa sillä, että opettajan on tarpeen erottaa informaatio tiedosta (=tosi oikeutettu uskomus). Toimiessaan luotettavan tieturina opettaja tarvitsee hyveitä, joista keskeinen on kriittisyys. "Luotettava tieturi kykenee sietämään sitä psyykkistä tuskaa, joka omien rakkaaksi käyneiden uskomusten. tarkistamisesta koituu". Tämä hyve on nyt todella osoittautunut tarpeelliseksi! Ollila muistuttaa, että kriittisyys ei tarkoita jonkin ajattelun väheksyntää, vaan virheiden paljastamista. Kriittinen ihminen hyväksyy, että olemme kaikki erehtyväisiä.
Ollila kirjoittaa: "Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa järki ja tahto -perinteiset ihmispsyyken kasvatettavat resurssit- ovat yhteiskunnassa saaneet väistyä mielikuvan ja tunteen tieltä." Miten sattuva kuvaus! Nyt kun maailmaan katsoo kahdenkymmenen vuoden päästä, niin liiankin paljon tämä on toteutunut.
Opettaja on siis tärkeä. " Opettaja ei ole vain opettaja" Tästä seuraa että opettajan tulee tunnistaa ja varjella sisintään. Hän on vaikuttaa koko olemuksellaan, ei vain tiedoillaan. Ollila pitää tärkeänä että opettaja on kaiken vuorovaikutuksenkin keskellä autonominen toimija. Tämä ymmärrän tarkoittavan aika paljon nyt esillä olevaa termiä itseohjautuva. Olisiko niin, että itseohjautuvuus ei opettajan ryhmässä toimi, ellei opettaja itse ole itseohjautuva? Tämän pohtiminen jääköön toiseen kertaan.
Ollila ehdottaa tulevaisuuden turvaksi seuraavaa: "Tarvittaisiinko juuri viisautta: älyn hyveitä yhdistyneenä tasapainoiseen sosiaaliseen ja moraaliseen kehitykseen?" Opettajalla on tulevaisuuteen vaikuttajana iso rooli tietoyhteiskunnan tulevaisuuden muotoutumiseen. Kun tästä ottaa koppia, niin onhan opettajan työ ihan parasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti