Lapset ja nuoret voivat yleensä hyvin

Lasten ja nuorten hyvinvointi tai pikemminkin pahoinvointi on paljon esillä, ollut jo koko 2000-luvun. Varmasti tärkeä asia on ollut ennenkin esillä, mutta ehkä nykyään osataan havaita kehitykselle huolestuttavia asioita entistä paremmin. Varmaan myös yksilöllisyyden korostaminen johtaa siihen että halutaan auttaa jokaista juuri hänelle sopivalla tavalla. Sehän on hyvä. Kasvuun kuuluu indentiteetin rakentuminen ja aina se ei ole vain helppoa. Joskus mietin, että voisiko kiinnostus osua enemmän yhteisöjen myönteiseen tukemiseen, silloin yksilöitäkin autetaan. Usein yksilön kipupisteet nimittäin ilmenevät suhteessa muihin.

Lasten ja nuorten tukipalveluihin käytetään varoja paljon enemmän kuin ennen. Lähetteitä tutkimuksiin annetaan yhä enemmän ja kouluihin on otettu mielenterveyden osaajia töihin jatkuvasti lisää. Esimerkiksi koulupsykologeja on palkattu kouluihin 2000-luvulla lähes kaksi kertaa aiempaa enemmän. Onko tästä ollut apua ja minkälaista, on kai vaikea selvittää.

Negatiivinen uutinen herättää enemmän huomiota kuin positiivinen, semmoisessa media-ajassa elämme.Usein ajattelen, että lasten ja nuorten mielenterveysasioita voisi käsitellä toisinkin. Suurin osa nuoristamme voi hyvin ja on tyytyväisiä elämäänsä. Näin kertoo esim. THL:n tuorein Kouluterveyskysely.

Kuten myös viimeisin Pisa 18-tutkimuskin.

Asiat ovat kuten ne koetaan, sehän on nyt tullut eräänlaiseksi uudeksi mediatotuudeksi. Mutta vaikka kokemus olisikin jokaisella aito, se ei tarkoita että se on tieteellistä totta. Mielikuvien perusteella ei voi kehittää maailmaa paremmaksi, tarvitaan mahdollisimman kestävää faktaa. Muuten ei voida arvioidakaan toiminnan tulosta, jos ei ole mitattavaa tietoa. Sitkeästi elävä käsitys tuntuu liikkuvan opettajien ja median piirissä. Pitkään on puhuttu lisääntyvästä koululaisten pahoinvoinnista ja sitä kautta työn vaikeutumisesta.  "Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat hälyttävän suuria, MTV uutiset 1999" .  Lasten mielenterveysongelmat lisääntyvät hallitsematonta vauhtia, 2007. Jos kehitys olisi ollut todella 20 vuotta vain huono, eivät nuo alussa mainitut tutkimustulokset voisi olla totta.

Ehkäpä asioita otsikoidaan väärin. THL ja mutkin auktoriteetit ovat toisaalta yrittäneet sanoa, että nyt diagnostisoidaan entistä varhemmin ja paremmin. Mielenterveysongelmat eivät ole enää samanlainen tabu kuin aiemmin, eikä niitä piiloteta. Ihmiset tietävät, että apua voi pyytää ja sitä saa. Voitaisiin ajatella että mielenterveyden hoito on edistynyt, kuten terveydenhuolto kokonaisuudessaan.

Asian voi tiivistää THL:n sivuilta:

Tällä voidaan mennä. Se ei tarkoita että väheksytäään ongelmia, vaan se tarkoittaa, että pysytään faktoissa. Kasvattajan on tarpeen olla optimisti, sillä lasten ja nuorten kehityksen kannalta on hyvä, että heille aukeaa mahdollisuuksien maailma. Tämä on yhteisöllinen asia. Koulussa voidaan työyhteisössä asettaa tavoitteeksi kasvatusoptimismi, myönteinen ote vaikeuksiinkin. Ja aina kannattaa jakaa ja iloita kivoista asioista.

Kasvattajien, etenkin koulun ammattikasvattajien ei ole hyvä lietsoa negatiivista kuvaa lasten ja nuorten kasvun tilanteesta, saati omasta elämästään. Opettajat saattavat elättää myös omasta ammattikunnastaan käsitystä, että työ on uuvuttavaa ja opettajat väsyneitä. Toisinaan näin onkin, mutta useimmiten opettaminen on kiinnostava ja palkitseva työ. Ei ole häpeä olla optimisti!

Kuvakaappaus STT info koskien suurta kansainvälistä TALIS -tutkimusta 2018