Ihan vielä ei epänormaalista koulunpidosta ole tullut normaalia, kun torjumme koronaa. Mutta veikkaan, että tulevien viikkojen kuluessa etäkoulu alkaa tuntua normaalilta. Ihminen on sopeutuva olento.
Kuten edellisessä päivityksessä arvelinkin, on yhteisöllisyyden vahvistumisesta paljon merkkejä. Yhteisöllisyyden keskeinen perusta on yhteinen tehtävä, ja sehän meillä nyt on.
Ajatuksia etäopetuksesta, tai -oppimisesta. - Nythän oppivat kaikki. Etäkoulua koskeva kirjoittelu ja somepöhinä on ollut melko lailla teknispainotteista. Tietokoneet, etäyhteydet, Wilman toimivuus ja niin edelleen, ovat puhuttaneet. Oppimista ohjaa kuitenkin ennen kaikkea tunteet, emootio, se ei ole muuttunut mihinkään. Lainaan kahta arvostamaani lähdettä. Opetusneuvos Eija Kauppinen tutki väitöskirjassaan ansiokaasti tunteiden merkitystä oppimisessa ja opettajuudessa. (LINKKI) Kirjoitin myös blogissani Eijan ajatuksista Opsin suhteen: LINKKI . Opettajan tärkein tehtävä on edelleen tukea oppilasta niin, että hän uskoo itseensä ja haluaa oppia. Suomessakin vieraillut Deborah Britzman on kiinnittänyt huomiota koulutuksen emotionaaliseen olemukseen (LINKKI)
Mediassa on aivan oikein puhuttu siitä, että etäopetus paljastaa opettajien menetelmät ja suhteen oppilaisiinsa vanhemmille tavalla, joka on ennen kokematon. Myös se paljastuu, että toiset opettajat ovat valmiimpia toimimaan uudessa tilanteessa kuin toiset. Rankkaa, mutta voi tehdä hyvää. Uskon itse lujasti koulun avoimuuden hyödyllisyyteen. Nyt ollaan tilanteessa, jolloin jokainen koti on opetuksen näyttämö.
Mutta ne tunteet. Oppimisen keskeinen edellytys on turvallisuuden tunne.Se korostuu entisestään etäopetuksessa. Oppilaan on tarpeen luottaa siihen, että hän saa apua tarvittaessa ja että hänestä välitetään, siitä tulee turvallinen olo. Opettaja, joka on onnistunut rakentamaan oppilaisiinsa hyvän luottamus- ja kiintymyssuhteen, onnistuu varmasti etäopettajanakin hyvin. Silloin hänkin osoittaa luottamusta oppilaitansa kohtaan. Luottamusta osoitetaan vuorovaikutuksessa, molempiin suuntiin.
Turvallisuus nojaa luottamukseen, joka on suomalaisen yhteiskunnan ehkä tärkein menestystekijä. Amerikkalainen dokumentti vuodelta 2011 The Finland phenomenom, kertoi suomalaisen koulun vahvuudesta, siitä että kaiken avaimena on Trust, luottamus jonka olemme suomalaiseen yhteiskuntaan rakebtaneet ja jota on tärkeää ylläpitää. (LINKKI dokumenttiin) Luottamusta tarvitaan nytkin, jotta poikkeusoloissa kaikki toimii. Luottamus pitää kuitenkin ansaita.
Opettaja kasvattaa nytkin oppilaistaan oppijoita. Silloin on tärkeää herättää ja ylläpitää uteliaisuus, joka on ihmiselle luontaista. Etäopetuksessa voi olla haasteena keksiä uudessä toimintaympäristössä riittävästi mielenkiintoisia tehtäviä, mutta voi käydä niinkin, että niitä keksitään vaikka kuinka. Muitakin palkitsemijärjestelmiä, kuin uteliaisuuden tyydyttäminen, on onneksi olemassa. Nythän kotonakin niitä varmasti etsitään. Pakolla ei kuitenkaan enää opita, ainakaan hyvin.
Turvallisuuden ja oppimishalun ollessa kunnossa opettaja tarvitsee, yhteisöllisen pedagogian määritelmin, myös monipuolista vuorovaikutusta. Se joudutaan nyt korvaamaan etälaitteilla. On tärkeää, että oppilaat kokevat oppimisen omakseen ja tuntevat voivansa vaikuttaa. Silloin he sitoutuvat yhteiseen toimintaan. Onneksi opettaja voi olla nykytekniikan turvin läsnä ja tukena nytkin.
Loppujen lopuksi oppiminen ja opettaminenkin on useimmille helppoa jos tunne on oikea. Oikean tunnetilan viritys ja sen ylläpito on vaativaa työtä, mutta helpottaa koulutyötä ratkaisevasti, sen tietää opettaja kokemuksesta. Saman äärellä ollaan, vaikka työvälineet ja toiminnan ulkoiset olosuhteet ovatkin nyt kovasti muuttuneet. Kevättä kohti!
LINKISSÄ laulaa Mustarastas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti