tiistai 24. maaliskuuta 2020

Yhteisöllisyys voi hyvin poikkeusoloissa

Noin viikko eletty poikkeustilaa, joka vaikuttaa kouluihin hyvin paljon. Muutenkin aletaan ymmärtämään, että kevät ja varmaan kesäkin tulevat olemaan erikoista aikaa. Ainakin kaksi seikkaa on noussut mieleen kun menoa on tullut seurattua, jos enempi sivusta.

Yhteisöllisyys ja digiloikka.

-Nyt pitää tinkiä omasta vapaudesta ja ajatella muita. Ikävää, mutta myös hyvä kokemus. Yhteisöllisyyttä kehittyy yleensä, kun sitä tarvitaan. Kun kaikki on hyvin saatetaan luulla, että parhaiten parjää omin voimin.

Vaikeat ajat voivat yhdistää ihmisiä, kirjoittaa HS

Yhteisöllisyys kasvaa hädän hetkellä, julkaisee YLE uutissivustollaan

Ruoveden kunnan johtoryhmä lähettää kuntalaisille tiedoteen : "Toteamme kiitollisuudella että kun ajat vaikeutuvat, yhteen hiileen puhaltaminen ja yhteisöllisyys lisääntyvät."

Olisi tietenkin kovin mukavaa, että ihmisyhteisöjen, ihmisten parhaat puolet tulisivat esiin hyvinvoinnin aikana, mutta siinä vaiheessa emme useimmiten ole.

-Koulut ja opettajat. Vanhana tvt-pedagogina olen ihaillut sitä, miten hienosti opettajat ovat sukeltaneet syvään päähän, kun Suomessa on tehty ja tehdään massiivinen digiloikka, jota olisi kyllä ollut todella vaikeaa tehdä vapaaehtoisesti. Tässäkin auttaa varmasti yhdessä tekeminen, neuvotaan ja ideoidaan toisiamme. Nyt ei esteenä ole laitteiden toimimattomuus tai riittämättömyys, eikä opettajan puutteellinen koulutus. Mennään kun ei ole vaihtoehtoja.

Digiloikan suurimpia esteitä on ollut kaikenlainen toimimattomuss ja myös täysin riittämätön, käyttäjäkeskeinen koulutus. Opettajat eivät ole myöskään perinteisesti kauhean innokkaasti jakaneet idoitaan, jolloin aika moni opettaja on keksinyt digipyörää itse. Ja se on mahdoton urakka ottaen huomioon digikehityksen vauhdin. Digiloikka on ollut vaikeaa,  kun oppilaiden ja opettajien välinen digikuilu on jopa kasvanut. Varmasti on nytkin on paljon pulmia, mutta poikkeusoloissa sitä siedetään paremmin.

Poikkeustilanne on digiloikalle otollinen. Se tietenkin aiheuttaa pakon edessä digivälineiden ja -alustojen käytön, mutta ennen kaikkea muuttaa asenteita ainakin kahdella tavalla.
Kaiken ei tarvitse toimia täydellisesti, koska sitä ei nyt odotetakaan. Tilanteita ennakoiva ja tarkasti ennakoiva opettaja sietää paremmin nyt poikkeamia suunnitellusta. Digivälineet tarjoavat toisinaan yllätyksiä, sehän on koettu. Kunhan pärjätään, se riittää nyt.
On myös varsin luultavaa, että useimmille, jopa digivastaisille opettajille, tulee nyt ihan hyviä kokemuksia digivälineiden käytöstä. Digistä tulee seuraavien viikkojen aikana ystävä, joka pelastaa pulasta. Emmehän olisi mitenkään voineet siirtää kouluja etäopetekseen tehokkaasti ilman tvt-tekniikkaa- ja oivaltavia pedagogisia järjestelyjä.

Kun tämä menee ohi, on kiintoisaa nähdä kuinka paljon toimintakulttuuri on muuttunut digivälineiden käytössä. Veikkaan, että näemme paljon pysyviä muutoksia niin koulujen työssä kuin muuallakin.

Voimia ja yhteisiä onnistumisen hetkiä ison haasteen kanssa!

Ei kommentteja: