Puhetta mediasta metsässä

Koirakävelyllä voi miettiä omiaan ja joskus tapaa juttukaverin. Pari päivää sitten minut pysäytti mies, joka kysyi, vieläkö teen opetushommia. Hänen tyttärensä oli ollut 80-luvun lopulla oppilaani. Kerroin että olen viime vuosina lähinnä opettanut opettajia ja yrittänyt itse ottaa oppia ja sekin on jo aika vähissä, mutta ajattelu sentään toimii. Jotenkin puhe kääntyi siihen mitä pitäisi nykyään osata ja siihen miten ihmiset uskovat ihan mitä tahansa. Kerroin, että minäkin olin vielä 2000-luvun alkaessa niin naivi, että ajattelin internetin sivistävän koko maailman kun oikea tieto saavuttaa kaikki, kaikkialla ja nopeasti. En ymmärtänyt sittenkään kuinka tieto on valtaa ja tietoa on aina ohjailtu, nyt enemmän kuin koskaan. Juttukaverini naurahti. Olimme ihan samaa mieltä siitä,  että koulussa mediakasvatus olisi erittäin tärkeää. Nyt näyttää, että aikuisväestössä iso osa ei osaa tai halua tarkistaa tietolähteitä ja levittää kaikenlaista huhua totuutena. Monille vallantavoittajille se käy ihan mainiosti, sillä väärää tietoa levitetään tahallisestikin ja usein organisoidusti. Eikä ollut ensimmäinen kerta kun vanhempien kanssa tästä puhun. Tuntuu, että moni jakaa huolen siitä, miten helposti väärä tieto ujutetaan totuudeksi. Koulussa pitää entistäkin enemmän ajatella, että lukutaito sinällään ei riitä, vaan tarvitaan tiedonhakutaitoa ja lähdekritiikin taitoa. Siksi esimerkiksi oppikirja jossa on vain oikeaa tietoa, ei oikein edistä asiaa. Ajattelen, että kulttuurinen sivistys rakentuu kansakunnan kyvystä ajatella ite.

Joku on rakentanut metsälenkin varrelle käräjäkiven. Hyvä paikka fundeerata.

Tähän sivistyksen kestävyyteen ja uuden ajan tiedonvälitysongelmaan liittyy vahvasti sananvapaus. Kun kuka tahansa voi levittää mitä tahansa tietoa tehokkaasti, on viestin lähettäjän vastuu entistä suurempi. Vanhoina hyvinä aikoina tietoa välitettiin rajoitetusti, jolloin tietoa myös arvioitiin ennen julkaisua. Kun kaikilla on sananvapaus ja mahdollisuus käyttää sitä, on kaikilla myös iso vastuu tekemisistään.

Koulussa pitää opettaa paitsi kriittistä lukutaitoa, myös antaa eettiset ohjeet omalle toiminnalle, koska jokainen voi olla julkaisija. Pitäisi varmaan puhua kansalaisen julkaisuetiikasta, kuten toimittajat puhuvat toimittajan eettisistä ohjeista. Vapauteen liittyy aina vastuu. Se tulisi omaksua mahdollisimman nuorena.

Mediakasvatukseen liittyy ainakin nämä kolme tavoitetta:
 kriittisyys, vastuullisuus ja velvollisuus/oikeus toimia. 
Tähän liittyen Laura Tiitinen julkaisi viime vuonna väitöskirjansa: “Kamppailu sananvapaudesta: sosiaalialan ammattilaisen toiminta ja valtasuhteet mediavaikuttamisen kentällä”.  Väitöstilaisuuden voit katsoa tästä LINKKI . Väitös sisältää paljon valitettavan tuttua kaikille julkisen sektorin työntekijöille, varmaan muillekin. Siinä tuodaan myös esiin mediakasvatukseen liittyvä kolmas elementti eli osallisuus (jonka ymmärrän myös jokaisen velvoitteena toimia) ja mitä rajoituksia siihen kohdistuu.

Väitöksen julkaisuun liittyy hienosti väitöstiedote lapsille.

LINKKI 

Tässä vajaan minuutin mittaisessa videossa kuvataan osuvasti vapaus ja vastuu tiedonvälityksessä ja sananvapaudessa. Jospa tällä pohjalla toimisivat kaikki aikuisetkin, niin olispa jo helpompi seuloa tietoa infovirrassa.



ps. Tämä näyttää olevan blogin 200:s julkaisu. Mediatapahtuma sekin!