Kävin ajatustenvaihtoa erään innostuneen ja opettajuuttaan kehittävän opettajan kanssa. Tuli puheeksi oppilaiden puhelinten käyttö oppimisen tukena. "Meillä on puhelinten käyttö kielletty ja oppilaatkaan eivät halua käyttää ruutuaikaansa. Välitunnilla puhelimista tulee sanomista"
Hmm. Koulun ei pidä lähteä ollenkaan mihinkään kotien ruutuaikaan mukaan. Emmehän laske koulussa muidenkaan oppimisvälineiden käyttötunteja. Kotona voi olla hyväkin että viihdekäyttöä rajoitetaan, mutta koulussahan käytetään erilaisia välineitä oppimiseen.
Toinen juttu on, että koulussa ei voida kieltää oppilaiden kännykän käyttöä välituntisin, ellei se ole jotenkin vaarallista. Oikeusoppineemme ovat todenneet, että kansalaisten perusoikeuksiin kuuluu oikeus viestiä vapaasti. Oppilaat ovat kansalaisia, joille on hyvä opettaa miten perusoikeuksia käytetään myönteisesti ja että niitä ei saa rajoittaa ilman perusteltua syytä. Demokratiaa on syytä näinä aikoina puolustaa. Siihen ei sovi perusteeton tai itse annettu vallankäyttöoikeus. Varsinkaan kun valtaa käytetään suhteessa vähävaltaisempiin eli lapsiin. Osallisuus on silloin(kin) erittäin tärkeää.
Koulujen toimintakulttuuri oppilaiden osallisuuden suhteen on vaihteleva. Olisi kyllä kiva jos kaikkialla olisi käytössä parhaat käytännössä toimivat toimintamallit. Niitä on paljonkin käytössä, mutta ei aina laajemmin tiedossa. On todellakin koko koulun tuloksellisuuteen vaikuttavaa, tuntevatko oppilaat olevansa samalla vai eri puolella opettajien kanssa. Opettajien työyhteisössä sama tilanne on esimiesten suhteen. Yhdessä opitaan aina enemmän - ja hauskemmin.
Se, käytetäänkö valtaa käskyihin vai vastuun jakamiseen, on arvovalinta. Toisaalta kyseessä on myös ammattitaitoihin liittyvä kysymys. Kun osaaminen tai kärsivällisyys ei riitä, on aina helpompi käskeä. Kun kyse on kasvatuksesta, on käskyjen teho usein lyhytkestoinen. Sopimukset ovat parhaimmillaan tukemassa itseohjautuvuutta. Itseohjautuvuudella käsitän kykyä ymmärtää omien tekojen seuraukset ja ympäristön tarpeet, jolloin yksilöt voivat osallistua yhteistoimintaan tuottavalla tavalla. Kasvattajan paras tavoite on tehdä itsensä tarpeettomaksi.
Sopiminen edellyttää kummaltakin sopimuspuolelta kykyä asettua toisen asemaan. Lapsilähtöinen toiminta koulussa edellyttää lasten asemaan eläytymistä, koska aikuiset koulussa kuitenkin kantavat vastuun toiminnasta, ja ovat koulutettuja ohjaamaan oppimisen prosesseja. En ole kieltämisen kieltäjä, kasvatuksessa on usein tilanteita, jolloin on vain asetettava raja. Aikuisen auktoriteettia tarvitaan, se ei ole yhteistyön este, vaan parhaimmillaan sen edistäjä.
Kun kielletään tai rajoitetaan, on tarpeen, että se ei tunnu oppilaista kiusaamiselta. Sellainen kielto, jota ei pysty oppilaille ymmärrettävästi perustelemaan on luultavasti tarpeeton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti