Vappu, työn ja kukan päivä meni meillä vanhasta muistista hillitysti. Monet kuitenkin pääsivät juhlimaan kuten ennen vanhaan (jolloin kaikki oli paremmin, heh!) Mutta arki koittaa ja sitä myöten viikon kestävä opetusalan lakko .
Yhteistä asiaa. Muistan osallistuneeni opetusalan lakkoon nuorena opena vuonna 1984. Lakko kesti kuukauden ja olinpa minäkin lakkovahtina koululla. No, korotuksia tuli kyllä silloin. OAJ:n koulutuksessa kerrotiin että työnantajapuolelta kuittailtiin sopimuksen allekirjoitustilanteessa että :" Tämä otetaan sitten takaisin". Ehkä otettiin ehkä ei, en osaa sanoa.
Nyt on vähän huono aika lakkoilla. Kunta-alalle on kuitenkin jäänyt harmitusta niin paljon, että ei ole ollut helppoa tehdä sopimuksia. Hoitajien sinänsä ymmärrettävä korotuspyyntö tuntuu aika kovalta, nimittäin veronmaksajathan julkisen alan palkat maksavat. OAJ:n ajaman sopimuksen yksityiskohtia on vaikea netistä löytää, mutta monivuotinen palkkaohjelma näyttää olevan kärjessä. Mikä on tavoiteltava korotusprosentti, sitä on vaikea kai yleisesti sanoa kun OAJ:ssa on niin paljon eri alojen opettajia ja erilaisia palkkoja.
Mutta, oli mulla asiaakin. Yhtä asiaa en millään pidä hyvänä. Perusteluksi paremmalle sopimukselle nousee usein opettajien ja OAJ:kin taholta työn raskaus. Opettajat uupuvat, opettajia ei enää hakeudu alalle tai he suunnittelevat alan vaihtoa... Varmasti on näinkin, mutta työssä uupuminen on työnohjausasia. Parempi palkka ei tee työtä kevyemmäksi. Opettajan työ on vaativaa asiantuntijatyötä ja siihen on korkea koulutus. Opettajien työ vaikuttaa ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointiin sekä myös talouden kilpailukykyyn ja innovaatioiden syntyyn. SIINÄ on perusteita. EI kannata minusta uhriuttaa opettajien ammattikuntaa. Opettajan työ on vaativaa, mutta kiinnostavaa ja palkitsevaa. Opettaja on hyvin itsenäinen työssään Suomessa. Siksi työssä uupuminen johtuu paljon opettajan omista ratkaisuista sekä ehkä vielä enemmän työn organisoinnista. Myös koulutuksen pitäisi voida antaa eväitä käytännön työn hallintaan. Voi olla että joku on väärällä alallakin.
Muistan miettineeni tätä jo noin 15 vuotta sitten kun joku kysyi mitä teen. Sanoin että opetan. Kysyjä katsoi minua säälien: "Eikö se ole kauhean raskasta?" Olin hämilläni ja kerroin että rakastan työtäni. Silloin ajattelin että opettajat itse vaikuttavat tähän julkisuuskuvaan paljon. Opettajien pitää olla kasvatusoptimisteja, olla innostuneita ja hyvässä luottamussuhteessa oppilaisiin. Silloin asiat sujuvat.
Opettajan työn pitää olla hohdokasta sillä onhan se maailman mahtavin työ! Ymmärrän kyllä että voidaan pelätä kovan hehkutuksen seurauksia. Että jos työ on niin kivaa ja palkitsevaa, niin eihän siitä tarvitse maksaa... Oikeasti luulisin että työssään innostuneet opettajat nostavat yleistä opetus- ja kasvatustyön arvostusta. Ilon kautta tuloksiin! Innostunut yhteisö antaa paljon. Ja jos oppilaatkin innostuvat niin silloin päästään kaikkien kuohujen läpi hyviin tuloksiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti