Olen havainnut paljon yhteyksiä uusimman kirjamme (linkki) ja ajassa liikkuvien uutisten välillä. Paljon on ollut esillä muun muassa nuorisoväkivallan ja jengiytymisen lisääntyminen. Eriytyminen, segregaatio on noussut esiin yhä vahvemmin kun haetaan syitä hyvinvoinnin heikkenemiseen, etenkin tietyillä alueilla. Erityminen on vahvasti sidoksissa luottamuksen puutteeseen. Kaupunkimaantiede tuottaa paljon kiinnostavia tuloksia, joita pitäisi pikaisesti ottaa huomioon kun yhdyskuntia ja niiden palveluita suunnitellaan.
Ja kaikki liittyy kouluun, tietysti myös. Koulu ottaa vastaan uudet asukkaat ja muuttuneet olosuhteet. Etenkin perusopetuksen tärkeä tehtävä on tasoittaa erilaisista lähtökohdista tulevien sosiaalista pääomaa. (sehän tarkoittaa väljästi verkostoja, luottamusta ja vuorovaikutusta) Kun vaikka perhe muuttaa uudelle paikkakunnalle, niin lapsen ja nuoren verkosto yleensä leikkautuu pois, mutta aikuiset saattavat hyvinkin pitää ainakin osan verkostostaan. Tullessaan uuteen kouluun lapsi on heikommassa yhteisöasemassa kuin muut. Usein tilanteeseen liittyy turvattomuuden tunnetta, koska on vaikeaa kokea luottamusta täysiin uusiin ihmisiin. Siksi oppilas tarvitsee uusia sekä siltaavia että sitoviakin suhteita. Se voidaan saada aikaan hyvillä tukitoimilla. Esimerkiksi meidän suosittelema pitkäkestoinen kotiryhmä (oppiva ryhmä) voi huolehtia uudesta jäsenestään ja antaa osan omasta verkostostaan uudelle ryhmänsä jäsenelle. Kun oma ryhmä herättää luottamusta, voi sitä "skaalata" isompaan ryhmään. Kukaan ei saa jäädä koulussa yksin.
Väitän, että jengiytymisen taustalla hyvin usein on heikko yhteisöasema omassa lähiympäristössä. Kun suojaavat verkostot puuttuvat, joutuu helposti seuraan jota ei oikeastaan voi valita. Koulussa ja sen ulkopuolella heikossa yhteisöasemassa olevat muodostavat liiankin helposti oman vahvan verkoston, jossa on kyllä sosiaalista pääomaa, mutta ei toivotun arvomaailman mukaista.
Lapsia ei voi jättää heitteille tässäkään suhteessa. Oppilaat ovat koulussa oikeutettuja tukitoimiin niissä oppimisvaikeuksissa jotka liittyvät opetussuunnitelman inhimillisen pääoman (osaaminen, tiedot) sisältöihin. Aivan samoin tulee tukea sosiaalisen pääoman kehittymistä, jotta se on riittävä suojaamaan haitalliselta kehitykseltä. Sen lisäksi hyvä sosiaalinen pääoma parantaa yksilön mahdollisuuksia kehittyä täydeksi itsekseen ja osallistua yhteisönsä myönteiseen kehitykseen.
Kaikki tämä liittyy yhteisölliseen pedagogiaan. Koulun aikuisilla on avaimet synnyttää yhteisön sosiaalinen pääoma ja antaa omalla esimerkillään aineksia lasten ja nuorten sosiaaliselle oppimiselle. Vaativaa asiantuntijatyötähän se on, mutta onneksi opettajat ja rehtorit ovat asiantuntijoita. Toisinaan pitää vain ottaa askelia yhteisen, sovitun rakenteen suuntaa. Koulun sosiaalinen pääoma ei nimittäin synny yksittäisten toimijoiden parhaimmillakaan ponnistuksilla (tosin yksittäisiin oppilasryhmiin voi vaikuttaa niinkin), vaan siihen tarvitaan yhteisiä suunnitelmia, sopimuksia ja arviointia. Hyviä kokemuksia on aina ollut koko koulun sitoutumisesta yhteisöllisten rakenteiden ja käytäntöjen luomisesta. Niitä voisi jakaa vielä reilummin ja kysellä uteliaalla mielellä muiden kokemuksista. Ei ihan kaikkea tarvitse keksiä itse. Aluksi riittää kun luottaa kasvun mahdollisuuksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti