Peruskoulu 2040, kolme skenaariota

 Päivi Nilivaara julkaisi muutama päivä sitten kiinnostavan väitöskirjan peruskoulun tulvaisuudesta: Peruskoulu 2040- kolme skenaariota tulevaisuuden peruskouluun. Hänellä onkin poikkeuksellisen hyvä pohja koulun tulevaisuustutkimukseen työskenneltyään pitkään opettajana, rehtorina, opetuksen kehittäjänä sekä opettajankouluttajana. 

Tutkimuksessa löydettiin kolme mahdollista tulevaisuuspolkua peruskoululle. Ne ovat:

- Fiksut pärjää aina. Koulut fyysisinä rakennuksina häviävät ja opiskelu perustuu verkko-oppimiseen. Koulun merkitys yhteisöllisyyden ja inhimillisen kasvun paikkana katoaisi. Koulutuksen eriarvoistumiskehitys ilmeisesti vahvistuisi.

- Ajan virrassa avoimina. Tämä tulevaisuuskuva näkee koulun yhteiskunnallisena arvovaikuttajana. Oppimistavoitteet ovat laaja-alaisia ja dialogiin pohjautuvia. Tähän tarvitaan opettajien vahvaa pedagogista ja opetussuunnitelmallista osaamista. Tässä skenariossa mahdollistuisi kestävän tulevaisuuden ja siihen liittyvän ajattelun ja oppimisen taitojen vahvistumisen. Koulun yhteisöllinen toimintakulttuuri ja yhteistyö ympäristön kanssa nousevat esiin tässä mallissa. Tutkimukset näyttävät johtavan tämän mallin suosittamiseen. Samoin nykyinen opetussuunnitelma on suuntautunut tähän malliin. Toteutunut koulu ei silti aina vastaa opetussuunnitelman näkyä ja tavoitteita.

- Turvallinen pesä maailman myllerryksessä. Mallissa otetaisin pedagoginen taka-askel opettajajohtoisen oppiaineiden opettamisen suuntaan. Opetussuunnitelma säätelee oppimista ja kansallisia kokeita järjestetään.Tällöin oppilaiden yhdessä toimimisen taidot eivät kehittyisi parhaiten, samoin ongelmanratkaisukykyä ei voisi oppia tarpeeksi. Skenaariossa houkuttelee koulun vahva rooli kotien turvaverkkona ja oppilaiden hyvinvoinnista huolehtiminen. Säädelty opetus ja oppiaineet voivat edelleen vähentää lasten ja nuorten kokemaa koulun merkityksellisyyttä.

Olen, tietenkin, toisen tulevaisuuskuvan kannalla. Meillä on yhteiskunnassa niin paljon mutkikkaita haasteita sekä yksilö- että yhteisötasoilla, että koulussa on opittava ratkaisemaan laaja-alaisia tehtäviä kestävällä tavalla, yhdessä. Koulun merkityksellisyys on saatava uudelleen vahvaksi, jotta oppilaamme kiinnittyvät kouluun myönteisellä tavalla. Silloin perusopetuksen oppilaiden laskeva motivaatio saadaan nousuun jolloin oppimisen ilo ja mielekkyys tukevat sisäistä motivaatiota. 

Tutkimus näyttää keskittyvän oppimiseen ja hiukan vähemmän on esillä kansalaisuuteen kasvattaminen perusopetuksen perustehtävänä. Nilivaara korostaa kuitenkin, että koulun muutosta pitäisi tarkistella enemmän oppijuuden kuin opetuksen muutoksena. Hän muistuttaa, että peruskoulun oppilaat kehittyvät edelleen hyvin samalla lailla kuin 50 vuotta sitten peruskoulun alkuvuosina. Odotukset kyllä ovat muuttuneet koulun ja oppimisen suhteen. Lisäksi koulu on menetänyt tiedon monopolinsa jo aikoja sitten ja oppilaat voivat oppia kaiken aikaa monien eri tietolähteiden avulla, myös omaksua vääriä tietoja.  Oppilaiden omien mielenkiinnon kohteiden tuominen opetukseen on tullut opetuksen tueksi tai ainakin pitäisi olla käytössä.

Lopuksi skenaarioita tarkastellaan EU:n ja OECD:n tuottamien avaintaitoja käsittelevien dokumenttien valossa. Poimin pari mietittävää asiaa (paljon muitakin löytyy).

"EU:n ja OECD:n malleissa oli nähtävissä painotuksia osa-alueille, jotka suomalaisessa oppimaan oppimisen viitekehyksessä on kyllä mainittu mutta jotka eivät ole juurikaan olleet mukana varsinaisissa viitekehyksen pohjalta tehdyissä arvioinneissa. Näistä keskeisimpiä ovat vuorovaikutus ja yhdessä toimiminen. Myös kulttuurinen ymmärrys, luovuus ja innovatiivisuus ovat jääneet vähemmälle huomiolle suomalaisessa oppimaan oppimisen arviointiviitekehyksessä, vaikka ne siihen teorian tasolla liittyvätkin."

"Jotta oppimaan oppimista koskevien tutkimusten tulokset olisivat paremmin hyödynnettävissä pedagogisessa kehittämisessä, olisi paikallaan tarkastella suomalaisen viitekehyksen käsitystä oppimistapahtuman luonteesta sekä sen suhdetta vallalla olevaan oppimiskäsitykseen. Suomalaisessa oppimaan oppimisen viitekehyksessä oppimisen katsotaan alkavan siitä, että oppija hyväksyy ulkopuolelta annetun tehtävän ja ryhtyy suorittamaan sitä. Tämä ei kuitenkaan täysin vastaa opetussuunnitelman perusteiden modernia oppimiskäsitystä, jossa oppijaa pidetään aktiivisena toimijana, joka tutkii, kokeilee ja asettaa omia päämääriään yksin ja yhdessä toisten kanssa."

"Toisekseen olisi pohdittava kansainvälisissä malleissa korostettua oppimisen sosiaalista luonnetta. Vaikka tämä näkökulma esiintyy Hautamäen ja kumppaneiden luomassa viitekehyksessä yhteistyötaitojen kategorian muodossa, viitekehyksen perusteella tehdyissä oppimaan oppimisen arvioinneissa teema on useimmiten sivuutettu. Oppiminen ei koskaan tapahdu tyhjiössä vaan osana yhteisöjen toimintaa ja vuorovaikutusta. Ympäristö vaikuttaa taitojen kehittymiseen, mutta yhteisöissä toimiminen myös vaatii oppijalta erilaisia taitoja kuin yksilöllinen toiminta."

Oppimisen sosiaalinen luonne on lähellä omaa kiinnostusta eli sosiaalista pääomaa. Jollei ole riittävästi myönteistä sosiaalista pääomaa, ei myöskään voi voi hyödyntää oppimisen sosiaalista luonnetta. Kiinnostavaa ja tarpeellista pohdintaa sisältyy Päivi Nilivaaran väitöskirjaan. Se on suositeltavaa luettavaa pohjustukseksi opettajayhteisön kehittämiskeskusteluille.