Tasavertaisuutta vastuuhommiin!

 Kertausta tulossa....Syyskuu loppuu, joten koulut ovat käynnistyneet hyvinkin. Olimme eräällä koululla taas kodin ja koulun päivää viettämässä, isovanhempina. Oli kyllä jälleen mielenkiintoista ja kivaa. 

Koulut ovat erilaisia. Tässä tapauksessa ei ollut mitään yhteistä aloitusta ja hortoilimme aikamme käytävillä kunnes reipas apulaisrehtori otti meidät ohjaukseensa. Ohjelmaakin oli oppilaiden esitysten  muodossa, kyllähän joku puhe uudesta koulusta ja sen tavoitteista olisi ollut minusta kiva. Mutta tärkeintä on että näitä järjestetään!

Sitten tämä vanha poikanäkökulma. Esiintyjinä oli lähes kaikki tyttöjä. Juontajat tyttöjä tietysti ja tukioppilaiden kahviossa en nähnyt toimivan yhtään poikaa. No henkilökuntakin muodostui naisista, yhden miehen näin... Mitä väliä, saattaa rakas lukija parahtaa?

No sitä, että toiminta on myös viesti. Vastuuta kantavat oppilaat saavat johtajakokemuksen josta on heille paljon hyötyä myöhemmin. Näin tyttöjä suositaan. Pojat oppivat että koulu ei ole oikeastaan heille yhteinen asia ja jos yhteistä on, se kuuluu tytöille. Kun henkilökunta vielä naisistuu, kertoo se pojille että kasvatus on naisten hommaa.

Muistetaan taas, että koulu kasvattaa uusia osallistuvia kansalaisia, muutenhan yhteiskunta lakkaa olemasta. Jos puolet oppilaista eli pojat jätetään huomioimatta vastuunkantajina, ei tulevaisuus ole kaikille tasavertainen. Kyky organisoida, toimia yhdessä ja etenkin kyky ottaa vastuuta on kovaa valuuttaa työmarkkinoilla ja elämässä muutenkin. Oman elämän johtaminen on ihan keskeinen taito, jota syrjäytyneet (pojat) eivät ole oppineet.

Koulun tehtävänä on tasoittaa sosiaalisen alkupääoman epätasaisuutta. Siksi koululla on kasvatustehtävä. Esimerkki on ehkä se vahvin kasvatusvaikuttaja. Näyttää usein siltä, että tytöt pääsääntöisesti kantavat nykyisiin vastuuta erilaisissa koulun juhlissa ja tilaisuuksissa. Tällöin ei tasa-arvo toteudu. Jos nämä oppituntien ulkopuoliset toiminnat nähdään tärkeänä osana kasvatusta, pitää ohjata tasapuolisesti sekä tyttöjä että poikia mukaan. Ymmärrän toki että kiireessä ja yllättävissä tilanteissa otetaan heidät jolla käsi nousee. Mutta olisiko aika koulussa sopia käytännöistä tässä suhteessa? Otetaan aina vähintään kolmasosa toistakin sukupuolta (oletettua). Jos asia on sovittu ja oppilaat tietävät tämän, alkaa homma rullata. Kuinka yleistöä on että koulussa on laadittu tasavertainen vastuunkanto-ohjelma? 

Toki useimmat selviävät elämässä eteenpäin kodin avuilla ja omiin kykyihinsä nojaten, mutta osa tarvítsee tasoitusta. Tähän liittynee myös poikien heikentynyt koulumenestys, joka selittää ison osan koko koulumme heikentyneistä tuloksista (toki ovat hyvoä edelleen). Osa pojista ei kiinnity kouluun siinä määrin kuin tytöt, joten etenkin heille olisi tärkeää saada kokemus yhteisestä koulusta jossa minua tarvitaan- ja minuun luotetaan.

Senverran olen ohjannut erilaisissa tilanteissa lapsia ja nuoria että tiedän homman toimivan, kun se vain on suunniteltu ja kaikkien tiedossa. Kun aikoinaan luokkani järjesti diskoja, ilmoitin että poikia ja tyttöjä pitää olla vastuuhenkilöinä suunnilleen yhtä paljon, muuten  ei järjestetä mitään. Listat  henkilöistä tulivat aina ja hyvin kaikki sujui. 

Koulujen määrä puolittuu -taas

 Tämä uutisotsikko kiinnitti huomiotani. Taas-sanan lisäsin itse, sillä eihän tämä ole uusi uutinen. 2000-luvulla koulujen määrä on jo puolittunut ja nyt ennustetaan määrän jälleen puolittuvan. Syynä on  syntyvyyden romahdus- mutta myös koulujen koon radikaali kasvu. Tällä kehityksellä monta seurauksia, joita ei etukäteen voi ennustaa, eikä ehkä vielä tutkita tarpeeksi.  Ylen uutisvideo aiheesta : linkki Koulujen koon kasvu jää tässäkin uutisklipissä vaille huomiota.

Nyyssölä ja Kumpulainen sanoittivat tilannetta jo 2020: "Laskelmien kehityssuunta on selvä: peruskouluverkko harvenee ja keskimääräinen koulukoko kasvaa tulevaisuudessa. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus tasa-arvoiseen ja laadukkaaseen perusopetukseen asuinpaikasta riippumatta myös tulevaisuudessa. Huomiota tulee kiinnittää koulun toimintakulttuurin vahvistamiseen ja oppivan yhteisön rakentamiseen. Näin voidaan osaltaan vaimentaa kouluverkon harvenemisesta aiheutuvia haasteita." Opetushallituksen raportit ja selvitykset 2020:5  Hyvin sanottu, sillä usein pieniä kouluja pidetään aiheettomasti ongelmina sekä taloudellisesti ja ihme kyllä myös pedagogisesti.

Tilastokeskuksen kuvaajasta näkyy, että koulujen määrän pudotus koskee nimenomaa alakouluja, joita yhdistetään yläkouluihin ja tehdään näin yhtenäiskouluja. Harmi vain, että tämä tapahtuu taloudellisin perustein ilman arviota siitä, miten suuri koulu ja pidentyneet koulumatkat vaikuttavat oppilaiden arkeen. Miten kasvuympäristön merkittävä muutos vaikuttaa ? Tämä on merkittävä kysymys alueellisen tasavertaisuuden kannalta. Kysymys on esillä esimerkiksi uudessa Opetushallituksen tutkimuksessa: Perusopetuksen tilannekuva erilaistuvissa kunnissa (2025) Linkki

Oma päätelmäni on, edelleen, että yhteisöllisyys kohtaa haasteita koulukoon kasvaessa. Suuri ja kaukana oleva koulu ei ole samalla tavalla merkityksellinen kuin lähempänä omaa kasvuympäristöä ja -yhteisöä sijaitseva "oma" koulu. Kun koulua ei koeta enää omaksi niin osa oppilaista ei kiinnity kouluun riittävästi, ainakaan ilman tukea.

Väitän edelleen että laskevien oppimistulosten ja koulujen vähenemisen/koon kasvun välillä on yhteys. Ainakin tilannetta kuvaavat käyrät seuraavat aikajanalla aikalailla toisiaan. Lainaan tässä jälleen jo edesmennyttä, suuresti kunnioittamaani tutkijaprofessori Matti Rimpelää joka lausui koulujen koon nopeasta kasvusta suunnilleen näin: "Suomessa on aloitettu ilman virallista päätöstä oppilailla ihmiskoe, jonka seurauksia ei kukaan tiedä." Matilla oli kyky lausua ääneen myös epämiellyttäviä totuuksia. Reagointia muutokseen eli tutkimuksia, seurantaa ja toimenpiteitä tarvitaan. Onhan niitä tulossakin.

Koulun tehtävä

 Pari viikkoa sitten tapasin jälleen opettajakurssiani. Mehän olimme ensimmäiset Helsingin yliopistosta valmistuneet peruskoulun luokanopettajat, Paras kurssi, kuten itsemme olemme nimittäneet. Ainakin paras meille :)  Yhteinen innostus oli ja on meitä yhdistävä voima. Kuvittelemme ja vähän tiedämmekin että viimeistä vuottaan Opettajankoulutuslaitosta luotsannut professori Martti Ruutu vaikutti valitsemiseemme tavallista enemmän. Olihan opettajankoulutus silloin suosituin hakupaikka jonne oli vaikeampaa päästä kuin vaikka lääkikseen. Tosin me pojat päästiin mieskiintiöllä...

Mutta enää emme puhu jatkuvasti koulusta kun lapsenlapset ja vaivat on käytävä läpi. Jotain kuitenkin aina koulusta sanotaan. Kurssilaisillemme on aina ollut selvää, että peruskoulu luotiin tasoittamaan mahdollisuuksia. Puhuimme taas siitä, että perusopetuksen tehtävä on yhteiskunnallinen. Näinhän Perusopetuslakia voi lukea. Tämä tehtävä voidaan jakaa kahteen osaan: Tasoittaa asuinpaikasta, syntyperästä, sosioekonomisesta asemasta ja sosiaalisesta pääomasta johtuvaa eriarvoista lähtökohtaa ja kasvattaa aktiiviseen kansalaisuuteen. Ensimmäinen tavoite mahdollistaa yksilöille hyvän elämän ja toinen tuo yhteiskuntaan vakautta ja kehityskykyä.

Juttelimme siitä miten näyttää, että perusopetuksessa puhutaan yhä enemmän yksilöistä. Ongelmat ovat yksilöiden ja ohjaus kohdistetaan yksilöihin. Meistä vähän näyttää, että uudet opettajasukupolvet ja heidän esihenkilönsä ovat osin kadottaneet kasvatuksen ja kansalaisuuteen kasvattamisen idean. Johtuisiko osa kuormituksesta ja kiireestä tästä? Jos jokaiselle räätälöidään omaa opinpolkua, niin se vie aikaa ja resursseja kohtuuttomasti. Ryhmän ohjaaminen sen sijaan voisi keskittää voimavaroja.

Mitä seuraisi jos lukuvuoden alussa opettajakunta toteaisi, että tehtävämme on yhteiskunnallinen? Suunnattaisiinko katse ryhmien ohjaamiseen ja yhdessä tekemisen taitoihin? Tässä en tarkoita lainkaan sitä, että yksilölliset haasteet jätetään huomioimatta, mutta koulun päätehtävä olisi hyvä olla kirkkaana mielessä. Yksilöllisyyden korostaminen antaa sitäpaitsi kasvaville koululaisille mallin, että juuri/vain minä olen tärkein. Yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että jokainen haluaa ja osaa tuoda osuutensa myös yhteisen hyvän eteen. Koulu voi kasvattaa kansalaisuuteen juuri tuomalla esiin tämän arvon.

Opetus ja kasvatus on koulussa ennen muuta yhteisöllistä. Koulu on järjestetty siten, että oppilaat kasvavat ja oppivat yhdessä. Koulu ja sen ympäristö on yhteiskunta pienoiskoossa oppilaille. Koulun henkilökunta on saattamassa lapset osaksi yhteiskuntaa.  Väitänpä (ihan omankin kokemuksen perusteella) että kun näitä ajatuksia tiivistetään toiminnan pohjana oleviksi arvoiksi ja tavoitteiksi niin koulu toimii tavoitteellisesti, sujuvasti ja hyvässä ilmapiirissä.