Alppilan normipäivä

Alppilan yläkoulussa sattui ikävä tapaus.

Yllä olevassa linkissä on surkea uutinen. Vähän tulee mieleen Heidi Hautalan tapaus. Kaikki tietävät että tämmöistä tapahtuu joka päivä, mutta kun asia tulee jonkun kohdalla ilmi, niin kaikki muut ovat sitten pyhimyksiä...

Ei voida tehdä minusta näin kasvatuksessa, että ollaan kuin lätkää pelaamassa koulussa. On epäviralliset arjen pelitilannesäännöt ja irti arjesta olevat viralliset säännöt. Toisin kuin lätkässä kannatan ehdottomasti sitä että viralliset säännöt kehittyvät käytännöstä, siitä mitä oikeasti tapahtuu.

Surkeaa on, että esimies ei tue alaistaan vaikeassa tilanteessa. Kehnoa työnantajapolitiikkaa. Enpä usko että Helsinkiin on ainakaan yhtään helpompi löytää erkkaopeja nyt töihin. Ainoa oikea tapa olisi minusta ollut, että todetaan valitettavan tilanteen tapahtuneen ja halutaan opettajille lisää valtuuksia. Puolustetaan opettajaa, joka toimi vaikeassa tilanteessa, eikä paennut oppilaan uhmaa.  Koskemattomuus röyhkeän käytöksen puolustajana on yhteiskunnallinen vinksahdus ja lähestyy naurettavuutta.
Kasvatuksellisesti on vastuutonta aikuisten toimintaa vetäytyä näissä kohdin epämääräisen koskemattomuuspykälän taakse. Millainen viesti syntyy kouluyhteisölle (tai nuorille yleensä) siitä että opettaja (yhteiskunta) näyttää avuttomuutensa? Oppilas haastoi julkisesti tuossa tilanteessa yhteisön ja sen säännöt, päätellen että hänelle ei voida mitään. Silloin on kyse luonnollisesti jo pitkällä olevasta sosiaalisesta kyvyttömyydestä tai osaamattomuudesta. Kyseessä on, onneksi poikkeustilanne. Poikkeustilanne hoidetaan poikkeavilla menetelmillä.

Ihan näin yksinkertaista ei kasvatus tietenkään ole. Itse olisin kuitenkin saanut potkut varmaan monesti kun aloitin urani ns. tarkkailuluokalla. Varsinkin alussa painittiin, joskus hiki päässä, harva se päivä. Siitä alkuasetelmasta  syntyi kuitenkin luottamus ja turvallinen suhde. Osoitin rajat ja sen että oppilaani olivat minulle tärkeitä. Myöhemminkin pyrin katkaisemaan agressiotilanteet nopeasti, tarpeen vaatiessa fyysisellä puuttumisella. Usein se on varmaan ollut kaikkien osapuolten etu.

Hurskastelu ei auta kun ollaan vaikeiden tilanteiden edessä. Ne ovat arkipäivää kuitenkin, vaikka emme sitä toivoisi. Tarvittaessa on kasvattajankin asetuttava ihan fyysisesti muuriksi, joka luo myös turvallisuutta yhteisöön.
Kysymys on vaikea Alppilan tilanteessa, kun ei voida osoittaa muiden olleen fyysisesti uhattuina. Yhteisön kannalta on kuitenkin varmasti ollut turvallinen työ- ja kasvuympäristö uhattuna. Kyllä kai sekin on tärkeää.?

Tästä riittää varmaan kouluyhteisöissä puhuttavaa, taas kerran. Asiasta on hyvä puhua ja sopia jokin toimintalinja. Tosin sopiminen ei aina auta kun tilanne tulee pyörremyrskynä päälle...