Mihin suuntaan?

Huomasin yllätyksekseni, että tämän blogin kymmenes vuosi alkaa. Juhlavuosi siis. Pitäisi varmaan yrittää olla tavallista viisaampi...

Ihmeen hyvin blogien kirjoittaminen on kestänyt kehityksen tuulia, vaikka viestiminen on siirtynyt yhä uusiin järjestelmiin, usein lyhyitä viestejä suosiviin. Mielipidekirjoitukset ovat kestosuosikkeja varmaan siksi, että oma mielipide selkiytyy kirjoittamalla -ja tuntuu oikealta, harmi kyllä. Tänään juuri viisauden tutkija Eeva Kallio totesi Hesarissa että viisaus on harvinaista. Eräs viisauden tuntomerkki on että ei juutu omiin näkökulmiinsa. Niitä omia näkökulmia tulee kyllä blogeissa esitettyä...

Juhlavuoden alkaessa mietin sitä, mihin koulussa kuljetaan, noin kasvatuksen ja opetuksen näkökulmasta. Tuntuu siltä, että uusi opetussuunnitelma on kerrankin tuonut paljon positiivista kiinnostusta. Usein opsit on nimittäin jääneet pölyttymään jo alkumetreillä. Uutta varmasti tarvitaankin ja sen uuden tekevät opettajat, yhdessä.

Viimeistään nyt ollaan suomalaisenkin koulutusjärjestelmän ison merkkipaalun äärellä. Se, mihin suuntaan lähdetään, on merkittävää. Useat tutkimukset osoittavat, että koululaiset ja heidän vanhempansakin odottavat koulun innostavan entistä enemmän. Kun velvollisuudesta oppiminen vähenee koko ajan yksilön ratkaisuja suosivassa kulttuurissamme, ovat opettajat ison haasteen edessä. Kulttuuria emme voi muuttaa, mutta omaa toimintaamme kyllä. Uusi ops tuli hyvään saumaan. Uskonpa, että maailman parhaat opettajat ryhtyvät uusiutumaan.

Nostan kolme trendiä tai ilmiötä, jotka minusta vaikuttavat paljon oppijoiden mielenmaisemaan ja opetuksen kehittämiseen.


1. Opettaja ei ole aikoihin ollut tiedon jakaja tai sivistyksen soihtu. Ei kovinkaan kaukaisessa menneisyydessä opettaja oli arvostettu, koska hän oli paremmin koulutettu kuin useimmat vanhemmat. Hän tiesi ja osasi paljon asioita, joita muut eivät hallinneet. Opettaja oli sivistyneen ihmisen ideaali, jota laajalti arvostettiin. Usein hän oli myös lähiympäristönsä vaikuttaja ja yhteisön aktiivinen jäsen. Tästä roolista opettajien on täytynyt luopua, monet nykyopettajat vielä hakevat etäisyyttä tarkoituksella koulun lähiympäristön yhteisöstä. Jos arvostus tuli ennen annettuna, on se yhä useammin ansaittava. Vanhemmat haluavat tuntea, että heidän lapsensa ovat opettajalle tärkeitä ja että opettjalla on annettavaa. Oppilaat odottavat samaa. Joskus tuntuu, että vanhaa aikaa kaivataan, olihan se tavallaan helpompaa. Uudenlainen opettajan rooli on kumminkin kiinnostava. Opettaja ohjaa oppimaan, innostaa ja kannustaa. Tärkeää on, että opettaja myös oppii itse koko ajan ja toimii siten mallina elinikäisen oppimisen tavoitteelle.

2. Tästä tulemme suomalaisen opettajan autonomiseen asemaan. Luin juuri kansainvälisestä TIMSS-tutkimuksesta että suomalaiset opettajat osallistuvat vähiten täydennyskoulutuksiin. Syitä on varmaan monia, kaikki huonoja. Lähtötasoltaan huippukoulutetut opettajamme tarvitsevat myös huippuhyvää täydennyskoulutusta. On ollut hienoa, että meillä opettaja voi valita työtapansa ja oppimismateriaalinsa, esimerkiksi. Se on ollut varmasti vahvuus, josta olen itsekin nauttinut. Kun halutaan kehittää kouluja muuttuvassa maailmassa yhtenäisesti esimerkiksi opetussuunnitelmien avulla, ei autonomia ole aina hyvä juttu. Jos jokainen opettaja tulkitsee tavoitteita omalla tavallaan, aukeaa oppilaille turhan kirjava opinpolku. Yhä suuremmissa kouluissa on tällöin vaikeaa luoda edes hiukan yhtenäistä opinpolkua. Koulut toimivat silloin liikaa opettajien vapauden ehdoilla .
Rehtoreilla on tässä iso haaste ja ehkäpä opettajat voisivat päivittää alaistaitojaan. Monissa kouluissa tehdäänkin nyt paljon hyvää työtä toimintakulttuurin oppilasystävällisyyden hyväksi.

3. Uusi oppimisteknologia on otettu Suomen kouluissa erityisen nihkeästi vastaan. Oppilaat käyttävät meillä edelleen kovin vähän tai epätarkoituksenmukaisesti tieto- ja viestintätekniikkaa, opettajat sen sijaan omassa työssään kyllä useimmiten jo hyödyntävät sitä. Oma johtopäätökseni omalla tvt-pedagogin kokemuksellani on, että mielekkäät tietotekniikan pedagogiset käyttötavat eivät leviä vielä tarpeeksi nopeasti, johtuen muun muassa opettajien yksin tekemisen kulttuurista. Epäluulon ja torjunnan sijasta tarvitsemme uteliaisuutta ja kokeilumieltä. Oppilaat voivat myös olla aktiivisesti mukana keksimässä, miten uusin teknologia voi auttaa oppimaan ja opiskelemaan yhdessä. Paljon hyvää on kumminkin tälläkin rintamalla tapahtumassa, lisää sitä.

Näitä ja muitakin tulevaisuuteen vaikuttavia ilmiötä on tänäkin vuonna tarkkailtava. Erityisen kiinnostavaa on, että miten uusi opetussuunnitelma todella vaikuttaa. Yleensä vaikutus on ollut pienehkö, nyt olen vähän optimistisempi. Katsotaan miltä vuoden lopuilla näyttää.