Yhteiskunnan järjestämä kasvatus ja koulutus ylettyy myös hyvin nuoriin, jopa 1-2 vuotiaisiin. Varhaiskasvatus on suuren kiinnostuksen kohteena myös siksi, että se on osa yhteiskuntapolitiikkaa. Suomessa on tuettu kotihoidon tuen avulla pienten lasten kotona oloa, mielestäni ihan oikein. Toisaalta tämä linja koetaan epätasa-arvoa lisääväksi, koska hyvin usein kotona pieniä lapsia hoitava on äiti. Varhaiskasvatus on Suomessa laadukasta ja sen katsotaan tasoittavan lasten valmiusten kehittymistä.
Vähän harmistuin kun Hesarissa oli 25.10. otsikko: Aikainen varhaiskasvatus hyödyttää. Harmitti siksi, että minusta taaperoiden paras paikka on kotona ja siksi että otsikko ei tarkemmin luettuna kestänyt. Jutusta ilmeni nimittäin, että Norjassa oli havaittu 1-2 vuotiaana varhaiskasvatuksen aloittaneiden saavan ensimmäisellä luokalla parempia (miten paljon?) tuloksia matematiikassa ja kielissä. Mutta; pitemmällä aikavälillä vaikutuksia ei ole havaittu. Siis mikä hyöty on sitten kyseessä?
Kuitenkin sanottiin: "Suomalaiset tutkijat tulkitsevat kuitenkin, että 1–2-vuotiaille lapsille olisi siksi edullisempaa mennä varhaiskasvatukseen."
Jutun kirjoittaneella Suvi Vihavaisella on voinut olla sukupuolten tasa-arvoisempaan asemaan liittyvä näkökulma. Sehän on tärkeää. Kotona lapsia hoitavan vanhemman pitäisi nähdä tekevän tärkeää työtä, ja sen tulisi minusta kerätä ainakin eläke-etua. Mutta se on politiikkaa. Lasten kotihoitoon liittyy oleellisesti lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi ja myös perheiden hyvinvointi. Lasten aamuinen hoitoonvienti ja sitten töistä kiireellä haku ei aina ole stressitöntä. Luulenpa että pieni lapsi on usein väsyneempi tullessaan päiväkodista, kuin jos hän on ollut kotona. Kokonaisvaltaista hyvinvointia on tietenkin vaikeampaa tutkia kuin yksittäisten kognitiivisten taitojen tasoa, mutta se on varmasti tärkeämpää kuin väliaikainen taidollinen etu.
Uutisessa käsiteltiin myös suomalaista varhaiskasvatuksen laadun tutkimushanketta, jota vetävät tutkimusprofessori Kristiina Huttunen ja tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen. Alustavasti näyttää siltä, että varhaiskasvatuksen laadulla on merkitystä, kun verrataan osaamista kotona hoidettaviin lapsiin. Laatua syntyy vaikka aikuisten ja lasten suhdeluvusta. Varmasti myös johtamisesta, työntekijöiden osaamisesta, motivoitumisesta ja toimintakultuurista.
Varhaiskasvatuksen, kuten perusopetuksenkin laadusta puhuminen on helposti arkaluontoista. Mielellään ajatellaan, että kasvatus ja opetus on tasalaatuista kaikkialla Suomessa. Näin ei voi olla. Olosuhteet vaihtelevat ja sen mukana muuttuvat onnistumisen pelimerkit. Kasvatuksen ja opetuksen laatua pitää arvioida ja mielellään aivan työntekijätasolla. Se on osa ammatillista yhteisöllisyyttä.
Suomessa on tuettu harvinaisen pitkään pienten lasten kotona hoitoa. Se onkin minusta tarpeen. Perheinstituutiolla ei mene teollisen ajan maailmassa hyvin. Perheet hajoavat tai ovat hajanaisia ja tukiverkot ovat usein repaleiset. Lasten hyvinvoinnin kannalta pysyvät, hyvät ihmissuhteet ovat tärkeitä. Niitä ei voi kokonaan korvata kodin tai perheen ulkopuolelta. Olisi hyvä jos kotien, varhaiskasvatuksen ja koulujen kasvatuskumppanuutta vahvistetaan ja luodaan pitkäkestoisia suhteita myös kodin ulkopuolella tapahtuvaan kasvatukseen. Sillä mitä hyötyä on osaamisesta jos jää yksin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti