Hesarin mielipidesivuilla kirjoittivat Mikko Puhakka ja Martti Iivonen tärkeästä aiheesta "Hyvinvointi on edellytys koulumenestykselle" (HS 24.8.2020). Kirjoittajat ovat hyvällä asialla ja osaavat myös kätkeä kiistellyn viihtymis-sanan helpommin ymmärrettävään muotoon ja asiayhteyteeen. Viihtyminen ja hyvinvointi liittyvät tiukasti toisiinsa.
Olemme Liisan kanssa markkinoinneet pedagogisen viihtymisen käsitettä, jotta ei jouduttaisi väittelyyn siitä, että ei aina voi olla kivaa tai että ei opettaja ole viihdyttäjä. Harmillisesti kielessämme viihtyminen liittyy viihde-sanaan, jolla on ristiriitainen painolasti, ainakin kun puhutaan kasvatuksesta ja opetuksesta.
Kirjoittajat viittaavat siihen, että suomalaisessa koulussa on yhä enemmän oppilaita, jotka uupuvat ja kärsivät mielenterveyden ongelmista. Lisäksi kouluviihtyvyys on heikko, vaikka oppimistuloksissa olemmekin olleet huippuja. "Koulujärjestelmässä painotetaan edelleen teoreettisuutta ja tiedollista substanssiosaamista, mutta sivistyksen edistäminen ei saa tapahtua hyvinvoinnin kustannuksella." Kirjoittajat toivovat koulujen tekevän hyvinvointisuunnitelman, jonka avulla voidaan muuttaa koulun toimintakulttuuria lisäämään viihtyvyyttä ja hyvinvointia. He mainitsevat muun muassa Kiva- ja Versotoiminnan ja elämänhallintataitojen harjoittelemisen. Omana näkökulmana lisään oppilaan kokeman koulupolun ja sen tuottaman turvallisuuden/turvattomuuden.
Viihtymistä tai "yhteishenkeä" edistetään kouluissa usein ryhmän ulkoa tulevilla toimilla tai lyhyillä projekteilla. Turvallisuus on hyvinvoinnin perusta, se on oma lähtökohtani näihin asioihin. Sitä voidaan koulussa edistää varmistamalla, että kukaan ei ole yksin - eikä niin sanotussa huonossa seurassa. On päästävä tapahtumien sisään. Lasten ja nuorten omat turvaverkot, so. kestävät ystävyyssuhteet, tuovat parhaiten turvaa ja hyvinvointia sekä kouluun että koulun ulkopuolelle. Mikäli koulun toimin pyritään edistämään hyvinvointia vain koulussa, ei hyviin tuloksiin päästä. Melko helposti voidaan koulussa muodostaa pitkäkestoisia oppivia ryhmiä, joihin muodostuu myönteinen riippuvuus eli kestävät kaverisuhteet. Näitä oppivia ryhmiä voidaan opetuksen ohella tukea monin tavoin ja suunnata erityistukea niiden kehittymiseen, mieluummin kuin että ongelmia korjataan vain yksilötasolla, tapahtumien ulkopuolella. Koulussa kaikki tilanteet ovat sosiaalisia, julkisia ja yhteisön voimin hoidettavissa.
Monet merkit viittaavat siihen että kouluissa ei voida enää edetä suuntaan, jossa yksittäisetn oppilaiden ongelmia hoitavat yhä useammat asiantuntijat. Yhä suuremmat kouluyksiköt vaativat oppilaiden sosaalisilta taidoilta ja verkoilta yhä enemmän. Yhteisöllisyys heikkenee jos ei tunne olevansa yhteisön jäsen, yhteistä tavoitetta toteuttamassa. Turvattomuuden lisääntyessä nousee vihamielisyys ja välinpitämättömyys esiin. Lauma jossa yksilöt eivät tunne toisiaan, on helposti vihamielinen. En näe muuta ratkaisua kuin yhteisöllisyyden vahvistamisen. Se alkaa siitä, että jokaisen tuntee kuuluvansa turvalliseen pienryhmään.
Asiaa voinee hoitaa eri tavoin, päämäärä on tärkeä ja yhteinen tahtotila sen toteuttamiseen. Opettajat eivät nykyisin oikein voi vain opettaa, he joutuvat/pääsevät yhä enemmän valmentamaan oppimiseen kasvua ja rakentamaan hyvinvointia ryhmiin. Onhan se kiinnostavaa, yhdessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti