Miksi kiusaaminen ei lopu?

 Aina sama juttu.

Taas on julkisuuteen (mediaan) ilmestynyt vahvasti keskustelu kiusaamisesta ja sen lopettamisesta.
Esimerkiksi YLE on ansiokkaasti nostanut aihetta esille. Mutta ei tarvitse olla edes pessimisti arvatakseen, että kiusaaminen ei lopu... Jaa miksi?

Kun jokainen on kokemusasiantuntija kouluasioissa, niin aika monet esiintyvät ongelman ratkaisijoina tuomalla yhä uudelleen esiin toimia, joilla ei ole päästy kovin pitkälle: Pienemmät ryhmät. Lisää erityishenkilöstöä kuten psykologeja, erityisopettajia, kuraattoreita, kouluterveydenhoitajia, kouluvalmentajia, kouluavustajia, yhteisöpedagogeja. -- Ja mitä niitä onkaan. Sanotaan taas, että pitää olla nollatoleranssi, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Aika paljon paukkuja on koko 2000-luvulla laitettu kiusaamisen "ehkäisyyn" kun todellisuudessa on pikemmin hoidettu kiusaamisen seurauksia. Tietysti on tärkeää sammuttaa tulipalot, mutta pitää huolehtia myös siitä, että paloja ei synny. Kiusaaminen ei lopu tapahtumien ulkopuolelta tulevalla avulla.

On myös tarpeen täsmentää termejä. Kun nyt on ollut esillä myös pahoinpitely koulussa ei se minusta oikein sovi kiusaaminen-termin alle. Pahoinpitely on väkivaltaa, joko satunnaista tai suunniteltua, mutta olisi parempi käyttää sanaa pahoinpitely, joka on rikos. Sitten on kiusaamista ja kiusoittelua, harmaan kaikki sävyt, joita on usein vaikeampi havaita ja hoitaa kuin selkeä pahoinpitely.

Mennään kuitenkin keskeiseen asiaan. Koulussa kiusaaminen on pitkälti ryhmäilmiö, sosiaalinen tapahtuma. Jos kiusaamista hoidetaan henkilöiden välisenä konfliktina, jää hoitamatta tai paremminkin kasvattamatta se yhteisö, joka sallii kiusaamisen. Terve, myönteinen yhteisö suojaa kiusaamiselta. Koulussa on rakenteita ja käytäntöjä, jotka synnyttävät turvattomuutta ja altistavat kiusaamiselle. Opettajilla ei ole yleensä yhtenäistä käsitystä (tai osaamista) siitä, miten ryhmistä saadaan turvallisia, itseohjautuvia ja koulumyönteisiä. Kiusaaminen ei lopun ohjelmilla tai henkilöstön lisäämisellä, jollei koulussa noudateta yhteisöllistä pedagogista ohjelmaa. Olisi nähtävä kaikkein tärkeimmäksi se, että koulu on kaikille turvallinen. Tämä hoituu parhaiten niin, että kaikilla on hyvä turvaverkko osana sosiaalista pääomaansa. Koulu voi tukea pitkäjänteisten ystävyys- ja opettaja-oppilas suhteiden kehittymistä. Koulussa voidaan opettaa yhteistoimintataitoja ja kehittää oppilaiden (ja miksei opettajienkin) itsearviointikykyä. Koulupäivien rakennetta voidaan muokata oppilaslähtöiseksi. Paljon voidaan tehdä ilman lisöäkustannuksia, jos koulussa saadaan aikaan painopisteen muutos, toimintakulttuurin vahva kehittäminen. Hirmu vaikeaa opettajien autonomiankin takia, mutta mahdollista.

Juuri luin, että Espoo lopettaa "pieniä" kouluja. Kouluissa pitää olla ainakin neljä rinnakkaisluokkaa. Tämä tavoite perustuu varmaankn taloudelliseen tehokkuuteen. Millainen hinta on luonnollisen yhteisöllisyyden menetyksellä? Koulujen koon nopea kasvu on ollut trendi jo pitkään. Se johtaa automaattisesti turvattomuuden lisääntymiseen jo matkojen pitenemisenkin takia. Suuressa joukossa yksilö tuntee olonsa uhatuksi ja oma pysyvä turvaverkko on erittäin tärkeä. Jäsentymätön lauma on helposti vihamielinen. Näitä asioitakin pitää miettiä, kun haluamme lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia. 

Oppilaan paras turva on hyvät kaverit, sellaiset jotka kulkevat rinnalla vuosia. He ovat kasvukumppaneita, jopa elinikäisiä ystäviä. Sellaisia tarvitsevat kaikki. Jos tästä huolehtiminen ei ole kenenkään hommaa, niin sitten jatketaan yhä uusien paikkaavien toimien ketjua. Sosiaalisen pääoman kerryttäminen on kuitenkin Opetussuunnitelmassa määritelty koulutuksen tehtäväksi. Pitäiskö se ottaa ihan todesta?

Lisäys: Ymmärrän kyllä että kiusaaminen tai väkivaltainen käytös ei lopu kouluissa (ihmisissä) vaikka oltaisiin kuinka suojaavissa yhteisöissä tai omataan hyvä sosiaalinen pääoma. Ihminen on väkivaltainen, tästä ominaisuudesta on ollut evoluutiossa paljon hyötyä. On houkuttelevaa, lapsillekin, olla vahvemman puolella, jotta ei joudu heikompaan asemaan. Ryhmäilmiöt ovat helposti erottelevia ja väkivaltaisia, jos niitä ei päämäärätietoisesti ohjata. Silti jää jäljelle meidän selviytymisvietistämme nouseva kyky toimia julmasti. Siksi kasvatus.