perjantai 8. heinäkuuta 2022

Koulutus on Suomen puolustaja.

Kyllä heinäkuussakin tapahtuu Suomessa asioita. Tänään tapahtui niin että aamulehteä lukiessa (ihan paperista juu) kiinnitin huomiota Jussi Niemeläisen Merkintöjä-kolumniin (HS 8.7.-22). Tuntui että sama aihe Jussilla oli käsittelyssä kuin meilläkin ollut. Otsikko oli "Peruskoulu maata puolustamassa". Kirjoituksessa kiinnitettiin huomiota meidän tasavertaiseen koulutukseemme ja sen laajempaan merkitykseen.

Suomen vahvuus on ollut, että meillä ei juurikaan ole ollut rikkaitten eliittikouluja, joissa jo valmiiksi etuoikeutetut varmistavat tulevan etuoikeutetun asemansa. Tästä on kaksi etua. Ensinnäkin emme hukkaa lahjakkuuksia, vaan melko hyvin saamme kaikki koulutuspolulle, jossa kukin voi toteuttaa vahvuuksiaan. Toinen seikka oli kirjoituksen aiheena. Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith kiinnitti huomiota siihen, että kansalaisuus kasvaa yhdenvertaisuuden ja yleisen luottamuksen kokemuksesta.

Pidin tästä oivalluksesta: "Yläluokan lapset eivät ole omissa kouluissaan, eikä maanpuolustusta ole ulkoistettu köyhille." Aika monessa maassa näin on, eikä siitä kovin hyvää yleensä seuraa.

"Suomessa on tiedetty pitkään, että yhteiskunnan on tunnuttava ihmisistä oikeudenmukaiselta, demokraattiselta ja yhteiseltä. Se on myös tehokkain ase vihamieliselle vaikuttamiselle. Yhtenäisyydestä, demokraattisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta on huolehdittava koko ajan."  Just näinAikalailla olemme kirjoittaneet juuri tästä, kun olemme pureutuneet sosiaalisen pääoman merkitykseen ja siihen miten sitä koulussa voidaan jakaa tasaisesti kaikille. On erittäin hieno asia että tuo käsite on saatu opetussuunnitelman perusteisiin, vaikkakin Perusopetuslaki toteaa jo sinänsä että perusopetus kasvattaa kansalaisia ja puolustaa yhdenvertaisuutta. 

Koulutus ei ole vain talouskasvun tae. Se mahdollistaa demokratian, vahvistaa kulttuuriamme ja luo vahvaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Eipä ole onnistunut kovinkaan monessa maassa ja onhan meilläkin paljon parannettavaa, mutta olemme minusta kuitenkin olleet sivistyksen puolustajia. On erittäin tärkeää että koulutuksen avulla torjutaan ulkopuolisuuden ja epäluottamuksen tunteita. Ne ovat uhka paitsi kantajalleen, niin koko yhteiskunnalle. Onhan tästä jo merkkejä  meilläkin, puhumattakaan maailmalla.






2 kommenttia:

Martti Hellström kirjoitti...

Tärkeä nosto!

Jos pilkuntarkkoja ollaan, meillä kyllä on eliittikouluja. SYK. Ranskalainen koulu. Saksalainen koulu. ..Niinikään meillä on eiittilukioita.

Huolta kannattaisi tuntea myös kouluista, josta puuttuu lähes kokonaan paremman väen lapset. Niitäkin on suurissa kaupungeissa.

Mutta koulutuspoliittinen tahto on vahvasti tasa-arvoinen. Se on ollut sitä lyhyttä 90-luvun jaksoa lukuunottamatta.

Rauno kirjoitti...

Just näin. ...juurikaan ole ollut, kirjoitin ehkä turhankin nätisti. Kaikkialla on eliittikoukuja, meillä varmaan vähemmän kuin useimmissa maissa.

Nythän asuinalueiden eriarvoistuminen ruokkii myös koulujen eriarvoistumista. Vaikeaa pysäyttää tuo kehitys, mutta varmaan jotain voidaan tehdä.