"Aikaisemmin käytettiin uuvuttavuuteen saakka ilmiöiden selittämiseen tarina-termiä. Jopa lähikampaamosta tuli Hiustarinoita-niminen. Joukkuepeleistä – yhtiöiden erilaisista vuosituloksista puhumattakaan – selvitettiin, miten tästä nyt tuli tällainen tarina.- Äkkiä mukaan on tullut uusi termi. Luottamus."
Näin kirjoittaa Kari Vaijärvi, kirjallisen kulttuurin moniottelija. Hän on nuortenkirjailija, tietokirjailija, entinen kirjastonjohtaja, kriitikko ja kustantaja. Hän arvioi lasten ja nuorten kirjallisuutta mahtavassa blogissaan "Lastenkulttuurin vinkkari" (LINKKI) Kun Kari on sattumoisin myös uusimman kirjamme Luottamus ja kansalaisuuteen kasvaminen- sosiaalisen pääoman pedagogiikasta kustantaja, niin hän koplasi tarkkanäköisesti Finlandia-palkinnon saajan Iida Rauman ja kirjamme teeman yhteen. (LINKKI kirjoitukseen)
Iida Rauma sai siis kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon kirjallaan Hävitys. Kirjaa en ole vielä lukenut, mutta tiedän sen olevan ankara kuvaus siitä, miten koulu voi hävittää lapsuuden. Kirjassa kuvataan kouluväkivaltaa ja sitä miten heikko lasten asema koulussa usein on. Kirjailija kiinnitti kiitospuheessaan huomiota lukutaitoon:
"En ole niinkään huolissani lukijakunnan katoamisesta. Kaikkien ei tarvitse lukea kaunokirjallisuutta. Sen sijaan pelkään yhteiskunnallista epätasa-arvoa ja demokratian romahtamista. - ”Eriytynyt” lukutaito tarkoittaa eriarvoisia ihmisiä. Lukutaitoinen ihminen on kriittinen ja hankala hallittava. Lukutaidoton ihminen on puolustuskyvytön, huijattavissa ja heikoilla. On turha kuvitella, etteikö joku hyötyisi tästä."
Tähän kaikkeen liittyy luottamus ja sosiaalinen pääoma. Eriytyminen (joka näkyy nyt polarisaationa) tapahtuu pitkälti sosiaalisen pääoman alueella. Kun lapsi ei saa turvallisia ja kannustavia ystäviä, ei opi olemaan luotettava ja luottava, päätyy hän helposti kasvu-uralle joka ei tuota onnea yksilölle, eikä tue hyvinvontiyhteiskuntaa yleensä. Lukutaito liittyy sivistykseen ja kykyyn/haluun oppia uutta koko elämän. Se on sikäli osa myös sosiaalista pääomaa.
Koulu on suuri yhteiskunnallinen instituutio. Instituutioille on ominaista, että ulkoa tuleva kritiikki torjutaan. Muutos on kuitenkin käynnissä ja avoin kansalaisyhteiskunta saa kaikupohjaa usein myös koulusta. Koulun on käytävä tärkeää vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa. Se on malli.
Iida Rauman kirja saattaa aiheuttaa hiljaisuutta kouluväen keskuudessa. Se on kuitenkin tosi kokemus, eikä hän ole yksin. Juuri ilmestyi THL:n kysely (Ylen uutinen) jossa joka viides yläkoululainen kokee tulleensa kiusatuksi tai epäasiallisen käytöksen kohteeksi aikuisen taholta. Tätä ei voi laittaa vain teinin kapinoinnin piikkiin. Jo se että näin vastataan, kertoo että luottamusta ei ole aikuisiin tarpeeksi. Luottamus luo perustan yhteisöllisyydelle ja turvallisuudelle. Näitä tarvitaan kasvun ja iloisen oppimisen mahdollistamiseksi. Koulun aikuiset, ammattilaiset, ovat vastuussa koulun rakenteesta ja siitä, miten koulusta muodostuu turvallinen ja innostava kasvuympäristö. Haasteellinen tehtävä, mutta myös innostava.
Kirjamme tarjoaa osaltaan apua juuri tähän. Että ei tulisi lisää Finlandia-palkittuja tällä aiheella. Kari Vaijärvi arvelee, että kirjan luettuaan Iida Raumakin voisi ehkä luottaa kouluun enemmän tai ainakin siihen, että parempaan ollaan menossa. Tästä esimerkkinä kirjamme julkaisuseminaarin (LINKKI tallenteeseen) yhteydessä Keravan perusopetuksen johtajan Terhi Nissisen ilmoitus siitä, että kaupungin kaikissa kouluissa kerätään kokemuksia pitkäkestoisten kotiryhmien vaikutuksista oppilaiden, opetusryhmien ja miksei opettajienkin hyvinvointiin ja motivaatioon. Jännittävää ja innostavaa!
En keksi mitään muuta kattavaa ja kustannustehokasta mahdollisuutta nuorten sosiaalisen pääoman ja hyvinvoinnin lisäämiseen kuin sen, että kouluissa otetaan enemmän haltuun ryhmien sosiaalinen organisoituminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti