Joku voi tuskailla että mitä nyt taas on keksitty joku juttu (tässä tapauksessa sosiaalinen pääoma), josta opettajan pitää kantaa vastuu? Kun siinä opettamisessa on ihan tarpeeksi...
No, opettaja antaa eväät eämään ja siksi kasvatus on oleellinen osa opettajan työtä. Ei auta jos oppii asioita, joita ei sitten osaa hyödyntää elämässään- tai jos jää yhteisöjen ulkopuolelle. Ja - onhan sosiaalinen pääoma (verkostot, luottamus, vuorovaikutus) asia jota opettaja on aina yrittänyt edistää, usein tietämättäänkin.
Sosiaalista pääomaa voi lähestyä koulun tehtävänä ainakin kolmesta näkökulmasta:
1. Se on annettu tehtäväksi Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Eli tykkää tai ei niin opettaja ja koulut on velvoitettu tähän tehtävään (kartuttamaan sosiaalista pääomaa, s.15) Opetussuunnitelmaa luetaan kouluissa yhdessä liian harvoin, sillä se on opettajan ystävä. No, usein ei olla kuultu inhimillisen ja sosiaalisen pääoman kuvausta, jolloin niitä edistetään usein ihan tietämättä. Itsenäinen opettaja haluaa yleensä perustella työtehtävänsä itse. Ehkä sitten seuraavat asiat ovat parempia motivaattoreita.
2. Lapsilähtöisyys ja sen tärkeys: Koulu on oppilaita varten. Koulu on tärkein kasvuympäristö kotien jälkeen. Sosiaalisen pääoman tärkeys aukeaa, kun ajattelemme koulua kasvuympäristönä. Pedagogiaa voidaan sitten muokata kun kysytään: Mitkä ovat kehittyvän lapsen (lapsi on lainsäädännössä kai alle 18-vuotias) tärkeimmät tarpeet, joita ilman on vaikea opiskella? Mitä hän jo osaa ja mikä on luonnollinen tapa oppia? Silloin vastataan että yhteenkuuluvuuden ja ystävyyden tarpeet ovat koulussakin lapsen ja nuoren keskeisiä tarpeita. Koululaisemme oppivat koulun ulkopuolella nykyään paljon ja he oppivat usein parhaiten yhdessä ja toisiltaan. Yhteisöllinen pedagogiiikka antaa mahdollisuuden kehittää verkostoja, oppia yhteistoimintaa ja etenkin saada turvaa ystävistä. Yhä suuremmat koulut ovat monille turvattomia. Koulun rakennetta on tarpeen ajatella lapsen näkökulmasta. Sosiaalista pääomaa tarvitaan, jotta voi pärjää elämässä yleensä ja voi löytää paikkansa työelämässä. Opettajan työ palvelee tulevaisuutta.
3. Yhteisöllisyys. Aika monilla on käytettävissä nykyään vain heikkoja yhteisörakenteita. Silloin muodostuu spontaaneja kuplia tai heimoja, jotka eivät aina ole yhteisön arvojen mukaisia tai jopa haittaavat yhteiskunnan toimintaa, saati niiden elämää jotka muodostavat negatiivisen yhteisön. Suuret koulut eivät enää ole kyläkouluja tai edes lähikoulujakaan. Siellä ei tunneta perheita, työtovereita tai oppilaita syvällisemmin. Sosiaalista pääomaa ei voi rakentaa ilman luottamusta siihen ryhmään jossa toimii. Siispä luottamusta on luotava aikuisten toimin, jolloin ohjataan ryhmien sosiaalista organisointia suunnitellusti. Opetusryhmien jako pitkäkestoisiin pienryhmiin on koetusti hyvä keino luoda yhteisöllisyydelle edellytyksiä. Olisi myös hyvä jos opetusryhmissä ei vieraile liian monta aikuista, liian vähän aikaa. Koulun henkilöstö voisi myös muodostaa yhteistyöryhmiä, jolloin yksittäisen työntekijön kuorma kevenee. Tässä haen nyt sitä ajatusta, että kun luodaan hyvä ympäristö sosiaalisen pääoman kehittymiselle sekä yhteisössä että yksilöissä, niin kaikilla on mukavampaa. Pieni itsekkyys on opettajallekin sallittu. Jos oma työ on hauskempaa silloin kun edistetään sosiaalisen pääoman kehittymistä koulussa, niin se on kyllä ihan hyvä peruste.
2 kommenttia:
Pidetään huolta, että avaamanne keskustelu ei hyydy. Eräässä mielessä näyyttää hyvältä. FB-kaverimme Juhani Räsänen on julkaissut vuonna 2014 tehdyn kyselyn tuloksia;.Mitä hyveitä pidettiin yleisesti tärkeinä? Vertailin hyvelistaa opsin mainintamääriin. Sosiaalisuus jopa ylikorostui opsissa.
Niin, tehtävä on olemassa ja tarve tehtävän toteutumiseen kasvaa koko ajan.
Tarvitaan vain ymmärrystä ja osaamista. Kyllähän opettajat ovat ennenkin luoneet kansakunnalle hyvinvointia.
Kiinnostavaa on nähdä miten perusopetus saa koppia kansalaiseksi kasvattamisesta. Yksittäiset onnistumiset toivottavasti innostavat yleisesti.
Lähetä kommentti