Kouluissa ollaan usein aika väsyneitä uudistuspuheisiin, kun ei se entinenkään koulu aina niin loistavasti pelaa...
Ehkä olisi helpottavampaa ajatella niin, että kehittämisessä voi luopua hankalasta tai turhasta ja laittaa energiaa asioihin, joiden avulla koulutyö sujuu entistä paremmin. Omalla työuralla olen aina pitänyt hyötynäkökohtaa tärkeänä, Oppilaiden pitää hyötyä uudesta ja mielellään opettajankin.
Kun puhutaan uudesta oppimisesta, on kyseessä iso paketti. Se lähtee siitä, että on mietittävä aiempaa tarkemmin mitä pitää opettaa ja vielä niin, että oppi otetaan vastaan. Tähän kuuluu sekin että opettaja miettii, mitä hänen pitää oppia...
Helsingin yliopiston oppimisen tutkijat ovat julkaisseet Opin tiet -tiivistelmän (linkki) muutamasta jo sinänsä tutusta periaatteesta, joita uusi oppiminen tarvitsee. Kun neljän teesin lista on omasta mielestäni hyvä, laitan sen tähänkin. Sopii yhteiseen käsittelyyn.
1. PELKKÄ TIEDON SIIRTÄMINEN EI RIITÄ. OPETUKSEN PITÄÄ KOSKETTAA TUNTEITA JA OTTAA HUOMIOON OPPILAIDEN OMAT MIELENKIINNON KOHTEET
Kommentti: Kun olemme maailmassa missä pitää oppia koko ajan uutta, pitää koulussa säilyttää ja vahvistaa kiinnostus uuden oppimiseen. Oppimisesta on tultava emotionaalinen ja sosiaalinen tapahtuma, jota opettaja virittää suotuisaan suuntaan. Aikalailla erilaista kuin edestä luennointi kelloja tuijottaville.
2. KOULUISSA PITÄÄ OPETTAA ENEMMÄN VUOROVAIKUTUSTA JA LUOVAA AJATTELUA. NIITÄ TARVITAAN TÖISSÄ, JOITA EI VOI ULKOISTAA TEKOÄLYLLE
Kommentti: Ihmiset tekevät yhä enemmän töitä yhdessä ja muuttuvissa porukoissa. Aika monet työt vaativat oma-aloitteista toimintaa ja uusille ratkaisuille on kysyntää. Vuorovaikutusta voi harjoitella kun oppiminen on yhteistoiminnallista vaikkapa oppivissa ryhmissä. Luovuutta voi edistää esimerkiksi, niin että ei ole vain yksiä oikeita vastauksia.
3. OPETTAJIEN PITÄÄ TEHDÄ ENEMMÄN YHTEISTYÖTÄ KOULUN ULKOPUOLISTEN KASVATTAJIEN KANSSA. RETKET JA VIRTUAALISET AINEISTOT AVAAVAT KOULUN OVIA YMPÄRÖIVÄÄN MAAILMAAN.
Kommentti: Jess! Luokasta ulos lähteminen kannattaa aina. Energia lisääntyy ja vuorovaikustaitoja päästään todella harjoittelemaan. Ohjattavan ryhmänsä voi nähdä paljon selvemmin vaihtuvissa tilanteissa. Ja sitten on tietenkin niin, että kasvatamme ja opetamme oppilaitamme kohtaamaan maailman, josta iso osa on koulun ulkopuolella. Opettaja voi itse oppia paljon, kun hankkii yhteistyökumppaneita. Etujen lista on pitkä ja tarvisisi kirjan. Lopetan siis tämän hehkutuksen kesken. kk
4. OPPIMISYMPÄRISTÖISTÄ PITÄÄ TEHDÄ INNOSTAVIA. TILARATKAISUT JA TEKNISET LAITTEET TUKEVAT OPETUSTA, MUTTA OPETUSTA EI KANNATA KEHITTÄÄ NIIDEN EHDOILLA.
Kommentti: Kyllä jetsulleen. En oikein ymmärrä miksi koulujen pitää useimmiten olla ankeita ympäristöjä (kuten muuten vaikka sairaalatkin). Lähes kaikkiin kouluihin on jo suunnitteluvaiheessa tuotu hiljaisuuden pedagogia, vahingossa tai tarkoituksella. Uusi oppiminen haastaa koulujen tilankäytön ja oppimisvälineet. Jo kohta vanhassakin opetussuunnitelmassa oli aivan oma lukunsa oppimiympäristöjen saattamisesta innostaviksi ja toive siitä, että oppilaat saisivat olla mukana suunnittelemassa omaa oppimisympäristöään. Se tavoite kaipaa monissa kouluisssa varmasti lisäponnisteluja. Koulussa saa ja pitää viihtyä, tilojen pitää joustaa ja kaikkialla voi opiskella.
Tuo tekniikan sanelu on varmaan kaikille tuttua. Esimerkiksi opettajan työpöytä on tekniikan mukana laitettu (opettajilta kysymättä) luokissa kiinteästi paikoilleen, eikä se välttämättä ole sillä paikalla, jossa opettaja sen toivoisi olevan. Ehkäpä langaton esitystekniikka tulisi ja vapauttaisi tästä.
On tietenkin helppo laatia listoja mitä pitäisi tehdä. Tarttis myös käytännössä tehdä.
Uusien toimintapojen tai mieluiten koko koulun toimintakulttuurin rakentaminen on yhteisöllistä puuhaa, jossa yhdessä päätetään toimenpiteistä ja myös seurataan päätösten toteutumista ja vaikutuksia.
maanantai 17. elokuuta 2015
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Työaika?
Ihan kohta alkavat koulut. Opettajat ovat palailleet jo kuka milloinkin työmaalleen ja ensi viikolla oppilaat täyttävät monen koulun. Opettajan työaika venyy ja paukkuu taas.
Opettajan työaika, ihan kesto-ongelma. Koko melko pitkän opettajaurani ajan kuulin keskusteluja ja olin osallisena keskusteluissa, joissa väiteltiin opettajan työajasta. On ihan outoa, että jo pitkään työssä olleilla opettajillakin saattaa olla hukassa käsitys omasta työajasta. Toisaalta onhan se aikamoinen soppa... En ole mikään asiantuntija opettajan työaika-asiassa, mutta suunnilleen olen ehkä asian pääpiirteet ymmärtänyt oikein. Eli:
Melko usein opettajat viittaavat työaikaansa, kun eivät halua tehdä jotain ylimääräistä tai siksi kokemaansa tehtävää. Koulutuksenkin pitäisi tapahtua usein "työajalla". On kumminkin niin, että opettajan työajan minimiä tai maksimia ei ole määritelty. On vain melko epämääräinen työehtosopimuksen sisältämä luettelo tehtävistä, joita tarpeen tullen tarkennetaan ja täydennetään.
Oppitunnit ovat palkanmaksun pääasiallinen peruste, mutta eivät läheskään kata koko työmäärää. Opettamisen lisäksi (johon kuuluu siis valmistelu ja vaikka kokeiden korjaus) opettaja ainakin kasvattaa, ohjaa ja seuraa omaa ryhmäänsä ja tarvittaessa hoitaa toisen opettajan tehtäviä, on yhteydessä koteihin ja muihin tarpeellisin tahoihin, osallistuu koulunsa kehittämiseen, huolehtii turvallisuudesta ja järjestyksestä ja kehittää omaa ammatitaitoaan. Varmuuden vuoksi on sovittu, että opettaja huolehtii muistakin hänelle erikseen määrätyistä tehtävistä.
Tästä seuraa että opettajia on monenlaisia. On niitäkin jotka katoavat koulusta heti kun oppitunnit päättyvät ja niitä, jotka eivät millään malta lähteä kotiin. Ja sitten jotain siltä väliltä, tietysti. Kaikilla on kuitenkin sama palkka.
Opettajan ammatin vapauteen kuuluu työajan melko itsenäinen järjestely. Oman työn ohjaaminen on vaativaa. Luulenpa (ja onhan sitä ihan tutkittu) että moni opettaja tekee paljon töitä työnantajan laariin. Olen itsekin ollut jonkinlainen rikkuri vaikkapa leirikouluilla ja retkillä, jolloin työaikaa on kertynyt rutkasti yli normaalin, ilman korvausta tietenkin. Mutta kun se oli niin kivaa...
Kun näistä on keskusteltu, olen aina toivonut että opettajat eivät levittäisi semmoista käsitystä että oppitunnit ovat työaika. Eihän sitten voisi valittaa palkasta...
Mutta asiani tässä yhteydessä ja blogini aiheen mukaan: Kun ei ole määriteltyä työaikaa, on yksilöllinen vapaus suunnitella, rytmittää omaa työtä. Itse tein viimeisinä vuosina ratkaisun, että en vie töitä kotiin ollenkaan. Hoidin kaikki valmistelu- yms. työn koulun jälkeen ja usein seuraavan viikon valmistelun viikonloppuna koululla, kun siellä oli rauhallista.
Itsenäisessä työn rytmittämisessä on tässä ajassa yhä isompi ongelma:
Kun ollaan töissä eri aikaan, ei ole aikaa yhteistyölle.
Työyhteisön kehittäminen tai vaikka opettajaparin tai tiimin työskently vaatisi yhteistä aikaa. Semmoisen järjestäminen on nykyisessä järjestelmässä välillä erittäin hankalaa, mutta toisaalta mahdollista.
Maailma muuttu, uusi opsi tulee, uudet oppimisen välineet haastavat opetusjärjestelyjä. Yksin on vaikea pysyä vauhdissa. Lukuvuoden alussa olisi erittäin hyvä, että raivataan kalenteriin tilaa säännölliselle yhteistyölle. Se on kumminkin palkitsevaa; auttaa jaksamaan ja oppimaan työstä. Ellei sitten joskus sovita viimein siitä kokonaistyöajasta...
Hyvää työaikaa kaikille opettajille!
Opettajan työaika, ihan kesto-ongelma. Koko melko pitkän opettajaurani ajan kuulin keskusteluja ja olin osallisena keskusteluissa, joissa väiteltiin opettajan työajasta. On ihan outoa, että jo pitkään työssä olleilla opettajillakin saattaa olla hukassa käsitys omasta työajasta. Toisaalta onhan se aikamoinen soppa... En ole mikään asiantuntija opettajan työaika-asiassa, mutta suunnilleen olen ehkä asian pääpiirteet ymmärtänyt oikein. Eli:
Melko usein opettajat viittaavat työaikaansa, kun eivät halua tehdä jotain ylimääräistä tai siksi kokemaansa tehtävää. Koulutuksenkin pitäisi tapahtua usein "työajalla". On kumminkin niin, että opettajan työajan minimiä tai maksimia ei ole määritelty. On vain melko epämääräinen työehtosopimuksen sisältämä luettelo tehtävistä, joita tarpeen tullen tarkennetaan ja täydennetään.
Oppitunnit ovat palkanmaksun pääasiallinen peruste, mutta eivät läheskään kata koko työmäärää. Opettamisen lisäksi (johon kuuluu siis valmistelu ja vaikka kokeiden korjaus) opettaja ainakin kasvattaa, ohjaa ja seuraa omaa ryhmäänsä ja tarvittaessa hoitaa toisen opettajan tehtäviä, on yhteydessä koteihin ja muihin tarpeellisin tahoihin, osallistuu koulunsa kehittämiseen, huolehtii turvallisuudesta ja järjestyksestä ja kehittää omaa ammatitaitoaan. Varmuuden vuoksi on sovittu, että opettaja huolehtii muistakin hänelle erikseen määrätyistä tehtävistä.
Tästä seuraa että opettajia on monenlaisia. On niitäkin jotka katoavat koulusta heti kun oppitunnit päättyvät ja niitä, jotka eivät millään malta lähteä kotiin. Ja sitten jotain siltä väliltä, tietysti. Kaikilla on kuitenkin sama palkka.
Opettajan ammatin vapauteen kuuluu työajan melko itsenäinen järjestely. Oman työn ohjaaminen on vaativaa. Luulenpa (ja onhan sitä ihan tutkittu) että moni opettaja tekee paljon töitä työnantajan laariin. Olen itsekin ollut jonkinlainen rikkuri vaikkapa leirikouluilla ja retkillä, jolloin työaikaa on kertynyt rutkasti yli normaalin, ilman korvausta tietenkin. Mutta kun se oli niin kivaa...
Kun näistä on keskusteltu, olen aina toivonut että opettajat eivät levittäisi semmoista käsitystä että oppitunnit ovat työaika. Eihän sitten voisi valittaa palkasta...
Mutta asiani tässä yhteydessä ja blogini aiheen mukaan: Kun ei ole määriteltyä työaikaa, on yksilöllinen vapaus suunnitella, rytmittää omaa työtä. Itse tein viimeisinä vuosina ratkaisun, että en vie töitä kotiin ollenkaan. Hoidin kaikki valmistelu- yms. työn koulun jälkeen ja usein seuraavan viikon valmistelun viikonloppuna koululla, kun siellä oli rauhallista.
Itsenäisessä työn rytmittämisessä on tässä ajassa yhä isompi ongelma:
Kun ollaan töissä eri aikaan, ei ole aikaa yhteistyölle.
Työyhteisön kehittäminen tai vaikka opettajaparin tai tiimin työskently vaatisi yhteistä aikaa. Semmoisen järjestäminen on nykyisessä järjestelmässä välillä erittäin hankalaa, mutta toisaalta mahdollista.
Maailma muuttu, uusi opsi tulee, uudet oppimisen välineet haastavat opetusjärjestelyjä. Yksin on vaikea pysyä vauhdissa. Lukuvuoden alussa olisi erittäin hyvä, että raivataan kalenteriin tilaa säännölliselle yhteistyölle. Se on kumminkin palkitsevaa; auttaa jaksamaan ja oppimaan työstä. Ellei sitten joskus sovita viimein siitä kokonaistyöajasta...
Hyvää työaikaa kaikille opettajille!
lauantai 1. elokuuta 2015
Luokka ei ole ryhmä
Elokuun ensimmäinen päivä. Koulu tulee mieleen, vaikka kesä jatkuu.
Olen kesän kuluessa seurannut naamakirjassa hyviä keskusteluja koulusta. Eräs koski luokan kokoa ja sen merkitystä. Melko yleinen perusväite on, että pienempi luokka olisi parempi oppilaille ja opettamiselle. Siihen viittaavaa tutkimustietoa on vain vaikea löytää. Yleensä luokan pienentäminen saattaa tuntua tärkeältä jos luokka nähdään yksilöinä, joita kaikkia opettaja opettaa yksilöllisesti. Silloin ei luokan koko voisi ylittää juurikaan kymmentä.
Mutta siitähän piti kirjoittaa, että keskustelun aikana huomasin, että koulussa yleisesti ajatellaan luokan ja ryhmän tarkoittavan samaa. Johtunee käsitteestä ryhmäkoko, joka sekin voi tarkoittaa muuta kuin luokkaa.
Kasvatuksen, pedagogian ja varsinkaan psykologian näkökulmasta ei luokkaa pitäisi nähdä ryhmänä (linkki määritelmään), ainakaan itsestään selvyytenä. Jos ryhmällä tarkoitetaan sellaista porukkaa, jolla on yhteinen tavoite, sovittu työnjako ja yhteenkuuluvuuden tunne, ei luokka yleensä ole sellainen. Luokka on lauma, satunnainen joukkio, joka vaeltaa tunnilta toiselle, usein konfliktien ja valtataistelujen häiritessä toimintaa. Jos ja kun opettaja vaihtuu usein, ei luokassa ole läsnäolevaa johtajuutta, eikä se välttämättä kehity ollenkaan ryhmäksi joka tuottaa yhteistä hyvää. Johtajaton ryhmä on arvaamaton ja usein negatiivinen. Niin sanotut ryhmäytyspäivät (tai usein siis päivä) eivät saata koululuokkaa oppivan ryhmän prosessiin, joka on pitkä ja jatkuvasti aikuisen osaajan johdettava. Luokka ei muotoudu ryhmäksi itsestään eikä lyhyessä ajassa. Joskus, oikein hyvällä tuurilla, luokka voi itseohjautua keskuudessaan olevien sosiaalisten tähtien avulla oppivan ryhmän suuntaan.
Opettajat ja muutkin kasvattajat puhuvat usein vaikeista ja helpoista luokista/ryhmistä. Usein ajatellaan vielä, että asialle ei oikein voi mitään, paitsi ehkä muuttamalla porukan koostumusta. Tilanne kyllä silloin muuttuu, mutta samalla palataan lähtöruutuun. Uskon että kaikki luokat, porukat, voidaan saada toimimaan ryhmänä, pitkäjänteisellä ohjauksella. Luokan "helppous" ei ole välttämättä arpapeliä. Niin sanottu vaikea luokka on jätetty omien ratkaisemattomien konfliktiensa keskelle. Varsinkaan lapset tai nuoret eivät kykene itse selvittämään ryhmän sisäisiä jännitteitä, ainakaan ilman että jotkut saavat haavoja. Toimivaksi ryhmäksi voidaan ohjata, ryhmäksi kasvetaan.
Jos ryhmää aletaan prosessissa kasvattamaan, niin toimivuuden takaamiseksi on joukko jaettava pienempiin osaryhmiin, soluihin. Tästä prosessista on tarkempi kuvaus kirjassamme Rakenna oppiva ryhmä.
Uuden opsin ja koulun alun lähestyessä on hyvä miettiä millä keinoin voidaan ohjata koulun luokkia oppiviksi ryhmiksi. Vaikka luokkien koolla on jossain mielessä varmasti merkitystä, ainakin opettajan työmäärälle, niin luokkien ohjaamiseen toimiviksi ryhmiksi kannattaa varata aikaa ja voimavaroja. Koulun tasolla voidaan vaikuttaa luokkien sisäiseen dynamiikkaan kuitenkin helpommin kuin luokkien kokoon. Tämä edellyttää opettajien yhteistyötä. työyhteisön yhteisten tavoitteiden ja toimintatapojen sopimista.
Olen kesän kuluessa seurannut naamakirjassa hyviä keskusteluja koulusta. Eräs koski luokan kokoa ja sen merkitystä. Melko yleinen perusväite on, että pienempi luokka olisi parempi oppilaille ja opettamiselle. Siihen viittaavaa tutkimustietoa on vain vaikea löytää. Yleensä luokan pienentäminen saattaa tuntua tärkeältä jos luokka nähdään yksilöinä, joita kaikkia opettaja opettaa yksilöllisesti. Silloin ei luokan koko voisi ylittää juurikaan kymmentä.
Mutta siitähän piti kirjoittaa, että keskustelun aikana huomasin, että koulussa yleisesti ajatellaan luokan ja ryhmän tarkoittavan samaa. Johtunee käsitteestä ryhmäkoko, joka sekin voi tarkoittaa muuta kuin luokkaa.
Kasvatuksen, pedagogian ja varsinkaan psykologian näkökulmasta ei luokkaa pitäisi nähdä ryhmänä (linkki määritelmään), ainakaan itsestään selvyytenä. Jos ryhmällä tarkoitetaan sellaista porukkaa, jolla on yhteinen tavoite, sovittu työnjako ja yhteenkuuluvuuden tunne, ei luokka yleensä ole sellainen. Luokka on lauma, satunnainen joukkio, joka vaeltaa tunnilta toiselle, usein konfliktien ja valtataistelujen häiritessä toimintaa. Jos ja kun opettaja vaihtuu usein, ei luokassa ole läsnäolevaa johtajuutta, eikä se välttämättä kehity ollenkaan ryhmäksi joka tuottaa yhteistä hyvää. Johtajaton ryhmä on arvaamaton ja usein negatiivinen. Niin sanotut ryhmäytyspäivät (tai usein siis päivä) eivät saata koululuokkaa oppivan ryhmän prosessiin, joka on pitkä ja jatkuvasti aikuisen osaajan johdettava. Luokka ei muotoudu ryhmäksi itsestään eikä lyhyessä ajassa. Joskus, oikein hyvällä tuurilla, luokka voi itseohjautua keskuudessaan olevien sosiaalisten tähtien avulla oppivan ryhmän suuntaan.
Opettajat ja muutkin kasvattajat puhuvat usein vaikeista ja helpoista luokista/ryhmistä. Usein ajatellaan vielä, että asialle ei oikein voi mitään, paitsi ehkä muuttamalla porukan koostumusta. Tilanne kyllä silloin muuttuu, mutta samalla palataan lähtöruutuun. Uskon että kaikki luokat, porukat, voidaan saada toimimaan ryhmänä, pitkäjänteisellä ohjauksella. Luokan "helppous" ei ole välttämättä arpapeliä. Niin sanottu vaikea luokka on jätetty omien ratkaisemattomien konfliktiensa keskelle. Varsinkaan lapset tai nuoret eivät kykene itse selvittämään ryhmän sisäisiä jännitteitä, ainakaan ilman että jotkut saavat haavoja. Toimivaksi ryhmäksi voidaan ohjata, ryhmäksi kasvetaan.
Jos ryhmää aletaan prosessissa kasvattamaan, niin toimivuuden takaamiseksi on joukko jaettava pienempiin osaryhmiin, soluihin. Tästä prosessista on tarkempi kuvaus kirjassamme Rakenna oppiva ryhmä.
Uuden opsin ja koulun alun lähestyessä on hyvä miettiä millä keinoin voidaan ohjata koulun luokkia oppiviksi ryhmiksi. Vaikka luokkien koolla on jossain mielessä varmasti merkitystä, ainakin opettajan työmäärälle, niin luokkien ohjaamiseen toimiviksi ryhmiksi kannattaa varata aikaa ja voimavaroja. Koulun tasolla voidaan vaikuttaa luokkien sisäiseen dynamiikkaan kuitenkin helpommin kuin luokkien kokoon. Tämä edellyttää opettajien yhteistyötä. työyhteisön yhteisten tavoitteiden ja toimintatapojen sopimista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)