Tänään oli taas hyvä kirjoitus Hesarin yleisökirjoituksissa otsikolla Kiusaaminen koskettaa koko luokkaa. Kyllä näin on. Silloin kun kiusaamista tapahtuu ryhmässä, kuten luokassa, on se jotain muutakin kuin vain kiusaajan ja kiusatun välinen ongelma- jollaisena sitä pitäisi ratkoakin. Tästä oli jo aiemmin hyvä artikkeli lehdessä: Kiusaamisen kitkeminen on ryhmätyötä. (HS 19.11.2017) Aiheesta olen kyllä kirjoittanut kai ennenkin, mutta on tämä tärkeää...
Kirjoittajat (nimimerkki) totesivat hyvin, että kiusaamisella on koulusssa sen salliva tai hyväksyvä yleisö, muutoin se ei ole ryhmässä mahdollista. Kiusaamiseen puuttuminen on jälkihoitoa. Jos keskitytään entistä enemmän ryhmien/yhteisön hyvinvointiin, kiusaamista voidaan ehkäistä ennalta.
Varsinkin suurissa kouluissa on paljon erityishenkilökuntaa, kuraattori, koulupsykologi, terveydenhoitaja ja muita oppilashuoltoryhmään kuuluvia. Vakavat kiusaamistilanteet ohjataan oppilashuollon hoidettaviksi. Silloin käy yleensä niin, kuten kirjoittajatkin mainitsevat, että kiusaamistapaus eriytetään uhrien ja tekijän väliseksi asiaksi. Luokan osallistaminen tilanteen ratkomiseksi on helposti satunnaista, tai ainakin käytännöt vaihtelevia.
Kirjoituksessa mainittiin vanhemmat ja heidän merkityksensä luokan yhteisöllisyydelle. Koulussa vanhempien merkitys on suuri, vaikka he eivät olisikaan paikalla. Vanhemmat ovat lapsiensa kasvatuksen asiantuntijoita. Jos he saavat tietoa koulun tilanteesta ja voivat vaikuttaa taustalla usein paljonkin. Nyt en haluaisi hermostuttaa ketään, mutta joskus tuntuu, että koulun ja kotien välit voisivat olla läheisemmät. Opettajat saattavat kokea vanhemmat häiritsevinä tai ovat ainakin epävarmoja yhteistyössä kotien kanssa. Vanhempien tuki pitää ansaita ja sen eteen kannattaa tehdä töitä.
Jos hyväksytään se, että kiusaaminen on yhteisöään koskeva ilmiö, niin kiusaamista voidaan ehkäistä ja jo syntynyt tilannekin ratkoa yhteisöllisen pedagogian avulla. Kirjoittajat toivoivat, että kiusaamistilanteessa myös luokan vanhemmat otettaisiin mukaan riittävällä tiedottamisella. Näin voitaisiin vahvistaa yhteisön eheyttävää voimaa. Asia, josta ei tiedä mitään, jää huomaamatta.
Salassapitovelvoitetta ei pitäisi ymmärtää niin, että mitään ei voi kertoa, edes silloin kun se olisi kaikkien etu. Kiusatun ja hänen vanhempien kanssa voi sopia, millaisella avoimuudella yhteisön tukea rakennetaan. On erittäin tärkeää, että luokassa voidaan tilannetta käsitellä suhteellisen avoimesti, jotta sekä kiusattu että kiusaaja saavat yhteisön tuen tilanteen muuttamiseksi. Parasta tietenkin on luoda käytäntöjä, jossa kiusaamista ei juuri synny. Esimerkiksi luokassa voi säännöllisesti pitää anonyymisti luokkahengen kyselyn, vaikka sähköisesti. Jatkuva, turvallinen seuranta on eräs parhaita tapoja saada tietoa luokan/ryhmän tilanteesta ja puuttua nopeasti ongelmiin.
Samassa päivän lehdessä oli muuten toinen erittäin kiinnostava koulujuttu otsikolla Opettajille ei opetata kurinpitoa. Onneton otsikko, mutta sisältö asiaa, kiitos Timo Saloviidan. Olisin toivonut otsikoksi: Opettajille ei opeteta yhteisön ohjaamisen taitoja. Silloin oltaisiin myös tämän kiusaamisasian äärellä. Mutta tuohon asiaan pitää palata, toisessa kirjoituksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti