Kiire on valinta

Kesäloma tai kesä yleensäkin on vähän ristiriitainen aika suomalaisille etenkin. Toisaalta lyhyen kesän aikan  pitää ehtiä kaikki ja toisaalta rauhoitutaan ja nautitaan kesästä.

Olen lukenut joitain stressi- ja kiireuutisia. Opiskelijat ovat väsyneitä ja työelämä kuluttaa. Kasvattajana ajattelen, että annamme kovin huonon esimerkin jatkuvalla kiireellä. Koulussakin opettajalla on usein kiire ja siihen voi vedota myös suhteessa oppilaisiin ja vanhempiin. Kiire kuulostaa nykyisin ihan hyvältä syyltä  siihen, että jotain jää tekemättä. Voi olla jopa niinkin, että pitää olla kiireinen, jos aikoo antaa itsestään hyvän kuvan työntekijänä. Jopa eläkeläiset  kertovat mielellään, miten kiirettä pukkaa. Kiire on kuitenkin mielentila. Toisia kiire motivoi toimintaan ja toisille se on lamauttavaa.

Olen aina inhonnut kiirettä. Jos onkin kiire, pyrin hidastamaan tapahtumia ja tekemään tärkeimmät asiat ensin pois. Toisaalta laiskana ihmisenä hyödyn paljon takarajoista. Ajanhallinta lienee elämänhallintataidoista eräs tärkeimpiä, vaikka sitä ei opeteta oikien missään. Varmaan pitäisi koulussa opettaa, ensin opettajille ja sitten oppilaille. Esimerkiksi nyt kaivattu itseohajutuvuus ryhmän tai yksilön tasolla toteutuu vain, jos ajanhallinta on kunnossa.

Siitä piti kuitenkin kirjoittaa, että kiire on harmillinen vaiva, koska se kasvattaa useimmille stressiä ja aiheuttaa väsymystä ja luovuuden vähenemistä. Kuitenkin se on melko paljon itse aiheutettua, omien valintojen seurausta. On tietenkin totta, että työpaikan kiireitä ei voi aina säännellä itse, mutta on paljon aikaa töiden ulkopuolella, josta voi päättää. Työelämässäkin on usein nähtävissä että innostunut ihminen ottaa liikaa töitä. Opettajalla on edelleen hyvin itsenäinen työ, jossa ajankäytölle on hyvin joustavat rajat. Opettaja voi itse torjua kiirettä, ei sitä kukaan muukaan yleensä tee.

Kun kiire on mielentila, joka tarttuu ja hallitsee, sitä pitää torjua. Parhaiten se voisi onnistua vapaa-ajalla. Aika monet ihmiset kuitenkin järjestävät kiirettä nykyisin myös vapaa-ajalleen. Etenkin lapsiperheissä voi olla tilanne, että viikon jokaisen päivänä joku harrastaa jossakin. Perhe ei ole koskaan kotona, rauhassa. Muistelen hiukan nostalgiasilmälasit päässä, että lapsuudessani oli vain sunnuntai vapaapäivä, mutta se oli kiireetön. Käytiin kävelemässä, ja usein iltapäivisin vierailulla. Nyt ajankäytön tehokkuus on usein uusi normi sekä töissä mutta myös kotona. Jos kiirettä ei voi vaihtaa toisinaan joutilaisuuteen tai ainakin hitaaseen toimintaan, ei kiireen aiheuttamasta stressistä voi toipua. Kiireestä voi tulla elämäntapa, ihan huomaamatta. Siitä voi olla jopa vaikea luopua.

Opettajalla on erityisen suuri vastuu omasta ajanhallinnastaan. Jos opettaja on kiireinen, tarttuu tuo mielentila helposti oppilaisiin tai aiheuttaa ainakin levottomuutta. Loma-aika voi olla hyvää aikaa tarkastella omaa ajankäyttöään. Onko omaan kalenteriin jäänyt tarpeeksi vapaata, jolla tarkoitan aikaa, jota voi käyttää oikeasti vapaasti, ilman ennakkosuunnitelmia? Onko mahdollista luopua jostain, jotta saisi vapaa-aikaa, sitä ihan vapaata aikaa? Työssäkin voi useimmiten säännellä aikaansa. Ei kannata osallistua kaikkeen kivaan, monia asioita voi jättää tekemättä- ja on silti ihan hyvä ihminen. Täysi kalenteri kertoo tietenkin aktiivisuudesta, mutta kertoo se myös ongelmista ajanhallinnassa, ainakin oman elämän hallinnassa.

Jos on aikaa, on hyvä istua laiturin päässä kesäiltana ja piirtää mieleensä kuva, jonka pitää rauhallisuuden lähteenä tallella. Tai voi sen tehdä varmaan toisinkin. Pääasia on muistuttaa itseään, että omaa ajankäyttöä hallitsee jokainen itse. Kontaktityössä, kuten opettamisessa, on toisinaan vaikeaa muistaa tämä, mutta siihen kannattaa palata aina kun on hetki aikaa. Kohtaamisesta tulee merkittävä, kun ei olla kiireisiä. Oppilaille tärkeä juttu, ja opettajalle myös.