Joulun alla Opettaja- lehdessä 22/2020 oli visio, josta pidin. Kestävyystutkija Arto O. Salonen tarjosi ajateltavaa koulutusmaailmaan:
" Meillä on kovin kompetenssikeskeinen koulutusjärjestelmä. Mutta mitä sanot, jos väitän, että osaamisperustaiset opetussuunnitelmat edustavat mennyttä maailmaa? Ja, että suhtautumisperustaiset opetussuunnitelmat ovat tulevaisuuden juttu?"
On aina virkistävää, kun ajatellaan perinteisistä asoista uudelta kantilta. Varsinkin, kun ainakin minun on varsin helppo ymmärtää tuo väite oikean suuntaiseksi. Suhtautuminen saattaa olla osaltaan sosiaalisen pääoman sisältöä, jos niin halutaan. Ja sehän mainitaan jo opetussuunnitelman toiseksi tärkeäksi tavoitteeksi.
Me ihmiset rakennamme yhteiskuntaa yhdessä. Yhä tärkeämpää on osata siirtyä alalta toiselle ja liittyä rakentavasti uusiin yhteisöihin. Suhtautumisella levitämme ympärillemme joko myönteistä tai kielteistä ilmapiiriä. Ja lisäksi: " Kun suhtautuminen on kunnossa, tarvittavaa osaamista on helppo kartuttaa."
Suhtautuminen, olla suhteessa muihin ja itseensäkin, on asia jota voi harjoitella. Se syntyy vuorovaikutuksessa toisiin. Käsitän että suhtautuminen on myös vuorovaikutustaito (ehkä myös tunnetaito), jota koulussa voi harjoittaa yhteisöllisen pedagogian avulla. Se on opetusjärjestely, jossa turvallisesti voi peilata itseään suhteessa muihin, kun pyrkii olemaan ryhmässään rakentavasti mukana.
Joulutauon aikana onkin hyvä hetki tarkkailla omaa suhtautumistaan, työhönsä, itseensä, yhteisöihinsä.
Tuonko hyvää ilmapiiriä vai olenko heikentämässä omalla suhtautumisella keskinäistä innostusta ja luottamusta, ehkä omaakin hyvinvointia?
Salonen kehoittaa keskittymään omiin vahvuuksiin sillä: ".. vahvuuksiin keskittymällä saamme esiin sitä ylväyttä, jota jokaisessa ihmisessä on." Kyllä vain, tuohan on jokaisen kasvattajan, opettajan tehtävä, saada esiin oppilaistaan heidän vahvuutensa, ja opettaa heitä käyttämään niitä. Siinä hommassa omat vahvuudet ovat paras apu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti