Etänä, mutta yhdessä

Etäopetus on hyvää vauhtia normalisoitumassa. Jossain kunnissa, kouluissa tai luokissa homma on alkanut vauhdikkaammin ja jossain muualla kestää vakiintuminen kauemmin, jos etätyön välineet ovat jääneet vähälle harjoittelulle.

Omasta kokemuspiiristä näkee, että opetus on nyt hyvin erilaista, näinhän on ollut ennenkin. Koulukulttuurissa ei ole yleensä puhuttu hyvästä ja huonosta opetuksesta, pikemminkin on mielellään ylläpidetty myyttiä tasalaatuisesta opetuksesta, siten että kaikki opettajat ovat yhtä hyviä. No, vaikka opettajan työn tuloksia on vaikea mitata, niin onhan eroja aina ollut. Sitäpaitsi onko tärkeää että opettaja on pidetty vai että hänen oppilaansa saavat hyviä numeroita. Tämäkään ei aina ole sama asia. Omat tavoitteet ovat aina keskittyneet siihen, että oppilaani oppivat oppimaan, tuntemaan omat mahdollisuutensa ja tekemään yhteistyötä rakentavalla tavalla.

Takaisin asiaan. Naapuripihalla olen nähnyt, kun juostaan välitunnilla ulos ja sitten taas jatkuu etäopetus työjärjestyksen mukaan. Toisessa tapauksessa opettaja on jakanut viideluokkalaiselle maanantaisin Wilmaan tehtävät, jotka vanhemmat sitten tarkastavat. Oma lapsenlapsi valitti että on liian vähän tehtäviä kun hän on aina yhdeltätoista valmis. Kun toiset opettajat tekevät työtä enemmän kuin ennen, ovat toiset (varmaan harvat) melkein lomalla. Opetus on nyt todella avointa, kotien näkyvillä. Sen seuraukset voivat olla laajakantoiset, hyvällä tavalla, toivon.

Paljon riippuu siitä, miten työnantaja on huolehtinut opettajien lisäkoulutuksesta ja modernien oppimisvälineiden kunnosta. Toisaalta opettajien autonomia on usein rehtorin "kauhu", ei sovi puuttua pedagogisiin ratkaisuihin. Kaikki rehtorit eivät ole mieltäneet tehtäväänsä opetuksen kehittäjinä omassa koulussaan. Hyvää tilanteessa on, että oppilaille siirtyminen heille jo tuttuun tapaan olla vuorovaikutuksessa on luontevaa.  Ehkäpä koko Suomi oppii nyt käyttämään etäyhteyksiä tehokkaammin hyväkseen.

Tulkintoja ja käytäntöjä etäopetukseen on siis monia, opettajien autonomia, niin hyvässä ja pahassa, jatkuu nyt etäopetuksessakin. Jos kyse on hyvien vaihtoehtojen valinnoista, niin hyvä. Jos kyse on osaamattomuudesta, niin apua pitää osata kysyä ja saada. Etäopetus ei ole kotikoulua, ne ovat aivan eri asioita. Opetushallitus on antanut hyviä ohjeita, joita toivon mukaan kaikki ovat lukeneet.
Linkki sivulle

Nappaan tähän sivun muistilistalta muutaman mielestäni hyvän ohjeen:

3. Etänä opiskelevat lapset tarvitsevat aikuisia. Vastuu opetuksesta ja sen etenemisestä on opettajalla. Aikuiset huolehtivat turvallisista rutiineista ja oppimisympäristöistä sekä mahdollisuuksiensa mukaan siitä, että lapset opiskelevat. Ohjeista huoltajia heidän omasta roolistaan. Huoltajien on hyvä tietää opiskelun rutiinit ja viikon tavoitteet. Huoltaja tukee opiskelussa ja huolehtii myös siitä, että lapset syövät, lepäävät ja ulkoilevat mahdollisuuksien mukaan. 

4. Luokaa yhdessä rutiinit ja aikataulut myös etäyhteyksiä hyödyntävään opiskeluun. Säilyttäkää mahdollisuuksien mukaan oppilaille ja opiskelijoille tutut toimintatavat. 

5. Ohjeistakaa selkeästi, mitä, missä, milloin ja miten tehdään – etänä annettavassa opetuksessa ohjeistamisen tärkeys korostuu. Antakaa esimerkiksi perusopetuksessa lyhyitä kirjallisia ohjeita, jotka tukevat oppilaiden itseohjautuvuutta. Puhutelkaa ohjeissa oppilaita ja käyttäkää aktiivia. Esimerkiksi: "Ota kuva puhelimellasi ja kirjoita siihen sopiva kuvateksti. Talleta kuva ja teksti tähän." 

6. ​​​​​Opettaja, ole tavoitettavissa mutta muista pitää huolta omasta jaksamisestasi. Kerro, miten ja milloin sinuun saa yhteyden.

7. Käyttäkää erilaisia työtapoja. Korvaava opiskelu voi olla 

• oppilaan itsenäistä työskentelyä niin verkossa kuin kirjan tai tehtävien äärellä 
• parityöskentelyä 
• yhteisöllistä tiedonjakamista pilvipalvelussa tai viestittämällä 
• reaaliaikaisia opetustuokioita (ryhmäpuhelu, Skype tms.)

8. Antakaa monipuolisia ja vaihtoehtoisia tehtäviä.  Esimerkiksi perusopetuksessa ei ole tarkoitus, että lapset istuvat koko päivän tietokoneella. Tehtäviä voi tehdä vaikkapa lukemalla, tutkimalla kotia tai lähiympäristöä, kirjoittamalla käsin, piirtämällä tai keskustelemalla vanhemman kanssa. Tuotokset voi sitten tallettaa koneelle opettajan tai koko ryhmän nähtäväksi.

9. Vuorovaikutus on tärkeää, joten luokaa sille paikkoja: esimerkiksi verkkokeskustelut isommille ryhmille ja WhatsApp-keskustelut pienemmille ryhmille sosiaalisen median palveluiden ikärajat huomioiden. Pyrkikää huolehtimaan siitä, että keskustelu on rakentavaa ja asiallista. 

No, niitä tulikin monta, kun ovat tärkeitä. Ehkäpä korostaisin selkeitä ohjeita ja rutiineja, sehän helpottaa myös opettajan työtä. Myös ryhmän kiinteydestä huolehtiminen on myöhemmin palkitsevaa. Lähes kymmenen vuotta tvt-pedagogina on opettanut, että 
digiopetuksen käytännön ongelmat eivät ole niinkään teknisiä (nehän voidaan ratkaista), vaan liittyvät opettajan pedagogiseen otteeseen ja siitä ponnistaen hänen taitoonsa antaa sellaisia ohjeita, että itseohjautuvuus on mahdollista. 
Nimittäin, ohjeiden suunnittelu ja antaminen ovat nyt erityisesti arvossaan. Eikä tämä koske vain opettajia, vaan yleensäkin asioiden sujuvuutta. Kuinka usein olemmekaan manaamassa epäselviä ohjeita tai tavoitteita aikuisten elämässä! Ehkäpä ohjeistuksesta pitäisi tehdä oppiaine! Selvää on, että vaikka itse mielestään antaa hyvän ohjeen, niin vastaanottajat voivat olla eri mieltä.

Jos ja kun hyvin käy, ovat opettajat etäkoulun jälkeen oppineet antamaan yhä selkeämmin tavoitteet, tehtäväohjeet ja aikataulun. Sitten ei tarvitsekaan kuin antaa turvallista tukea, läheltä.

Etäopetusta, tunteella

Ihan vielä ei epänormaalista koulunpidosta ole tullut normaalia, kun torjumme koronaa. Mutta veikkaan, että tulevien viikkojen kuluessa etäkoulu alkaa tuntua normaalilta. Ihminen on sopeutuva olento.

Kuten edellisessä päivityksessä arvelinkin, on yhteisöllisyyden vahvistumisesta paljon merkkejä. Yhteisöllisyyden keskeinen perusta on yhteinen tehtävä, ja sehän meillä nyt on.

Ajatuksia etäopetuksesta, tai -oppimisesta. - Nythän oppivat kaikki. Etäkoulua koskeva kirjoittelu ja somepöhinä on ollut melko lailla teknispainotteista. Tietokoneet, etäyhteydet, Wilman toimivuus ja niin edelleen, ovat puhuttaneet. Oppimista ohjaa kuitenkin ennen kaikkea tunteet, emootio, se ei ole muuttunut mihinkään. Lainaan kahta arvostamaani lähdettä. Opetusneuvos Eija Kauppinen tutki väitöskirjassaan ansiokaasti tunteiden merkitystä oppimisessa ja opettajuudessa. (LINKKI) Kirjoitin myös blogissani Eijan ajatuksista Opsin suhteen: LINKKI . Opettajan tärkein tehtävä on edelleen tukea oppilasta niin, että hän uskoo itseensä ja haluaa oppia. Suomessakin vieraillut Deborah Britzman on kiinnittänyt huomiota koulutuksen emotionaaliseen olemukseen (LINKKI)

Mediassa on aivan oikein puhuttu siitä, että etäopetus paljastaa opettajien menetelmät ja suhteen oppilaisiinsa vanhemmille tavalla, joka on ennen kokematon. Myös se paljastuu, että toiset opettajat ovat valmiimpia toimimaan uudessa tilanteessa kuin toiset. Rankkaa, mutta voi tehdä hyvää. Uskon itse lujasti koulun avoimuuden hyödyllisyyteen. Nyt ollaan tilanteessa, jolloin jokainen koti on opetuksen näyttämö. 

Mutta ne tunteet. Oppimisen keskeinen edellytys on turvallisuuden tunne.Se korostuu entisestään etäopetuksessa. Oppilaan on tarpeen luottaa siihen, että hän saa apua tarvittaessa ja että hänestä välitetään, siitä tulee turvallinen olo. Opettaja, joka on onnistunut rakentamaan oppilaisiinsa hyvän luottamus- ja kiintymyssuhteen, onnistuu varmasti etäopettajanakin hyvin.  Silloin hänkin osoittaa luottamusta oppilaitansa kohtaan. Luottamusta  osoitetaan vuorovaikutuksessa, molempiin suuntiin.

Turvallisuus nojaa luottamukseen, joka on suomalaisen yhteiskunnan ehkä tärkein menestystekijä.  Amerikkalainen dokumentti vuodelta 2011 The Finland phenomenom, kertoi suomalaisen koulun vahvuudesta, siitä että kaiken avaimena on Trust, luottamus jonka olemme suomalaiseen yhteiskuntaan rakebtaneet ja jota on tärkeää ylläpitää. (LINKKI dokumenttiin) Luottamusta tarvitaan nytkin, jotta poikkeusoloissa kaikki toimii. Luottamus pitää kuitenkin ansaita.

Opettaja kasvattaa nytkin oppilaistaan oppijoita. Silloin on tärkeää herättää ja ylläpitää uteliaisuus, joka on ihmiselle luontaista. Etäopetuksessa voi olla haasteena keksiä uudessä toimintaympäristössä riittävästi mielenkiintoisia tehtäviä, mutta voi käydä niinkin, että niitä keksitään vaikka kuinka. Muitakin palkitsemijärjestelmiä, kuin uteliaisuuden tyydyttäminen, on onneksi olemassa. Nythän kotonakin niitä varmasti etsitään. Pakolla ei kuitenkaan enää opita, ainakaan hyvin.

Turvallisuuden ja oppimishalun ollessa kunnossa opettaja tarvitsee, yhteisöllisen pedagogian määritelmin, myös monipuolista vuorovaikutusta. Se joudutaan nyt korvaamaan etälaitteilla. On tärkeää, että oppilaat kokevat oppimisen omakseen ja tuntevat voivansa vaikuttaa. Silloin he sitoutuvat yhteiseen toimintaan. Onneksi opettaja voi olla nykytekniikan turvin läsnä ja tukena nytkin.

Loppujen lopuksi oppiminen ja opettaminenkin on useimmille helppoa jos tunne on oikea. Oikean tunnetilan viritys ja sen ylläpito on vaativaa työtä, mutta helpottaa koulutyötä ratkaisevasti, sen tietää opettaja kokemuksesta. Saman äärellä ollaan, vaikka työvälineet ja toiminnan ulkoiset olosuhteet ovatkin nyt kovasti muuttuneet. Kevättä kohti!

LINKISSÄ laulaa Mustarastas

Yhteisöllisyys voi hyvin poikkeusoloissa

Noin viikko eletty poikkeustilaa, joka vaikuttaa kouluihin hyvin paljon. Muutenkin aletaan ymmärtämään, että kevät ja varmaan kesäkin tulevat olemaan erikoista aikaa. Ainakin kaksi seikkaa on noussut mieleen kun menoa on tullut seurattua, jos enempi sivusta.

Yhteisöllisyys ja digiloikka.

-Nyt pitää tinkiä omasta vapaudesta ja ajatella muita. Ikävää, mutta myös hyvä kokemus. Yhteisöllisyyttä kehittyy yleensä, kun sitä tarvitaan. Kun kaikki on hyvin saatetaan luulla, että parhaiten parjää omin voimin.

Vaikeat ajat voivat yhdistää ihmisiä, kirjoittaa HS

Yhteisöllisyys kasvaa hädän hetkellä, julkaisee YLE uutissivustollaan

Ruoveden kunnan johtoryhmä lähettää kuntalaisille tiedoteen : "Toteamme kiitollisuudella että kun ajat vaikeutuvat, yhteen hiileen puhaltaminen ja yhteisöllisyys lisääntyvät."

Olisi tietenkin kovin mukavaa, että ihmisyhteisöjen, ihmisten parhaat puolet tulisivat esiin hyvinvoinnin aikana, mutta siinä vaiheessa emme useimmiten ole.

-Koulut ja opettajat. Vanhana tvt-pedagogina olen ihaillut sitä, miten hienosti opettajat ovat sukeltaneet syvään päähän, kun Suomessa on tehty ja tehdään massiivinen digiloikka, jota olisi kyllä ollut todella vaikeaa tehdä vapaaehtoisesti. Tässäkin auttaa varmasti yhdessä tekeminen, neuvotaan ja ideoidaan toisiamme. Nyt ei esteenä ole laitteiden toimimattomuus tai riittämättömyys, eikä opettajan puutteellinen koulutus. Mennään kun ei ole vaihtoehtoja.

Digiloikan suurimpia esteitä on ollut kaikenlainen toimimattomuss ja myös täysin riittämätön, käyttäjäkeskeinen koulutus. Opettajat eivät ole myöskään perinteisesti kauhean innokkaasti jakaneet idoitaan, jolloin aika moni opettaja on keksinyt digipyörää itse. Ja se on mahdoton urakka ottaen huomioon digikehityksen vauhdin. Digiloikka on ollut vaikeaa,  kun oppilaiden ja opettajien välinen digikuilu on jopa kasvanut. Varmasti on nytkin on paljon pulmia, mutta poikkeusoloissa sitä siedetään paremmin.

Poikkeustilanne on digiloikalle otollinen. Se tietenkin aiheuttaa pakon edessä digivälineiden ja -alustojen käytön, mutta ennen kaikkea muuttaa asenteita ainakin kahdella tavalla.
Kaiken ei tarvitse toimia täydellisesti, koska sitä ei nyt odotetakaan. Tilanteita ennakoiva ja tarkasti ennakoiva opettaja sietää paremmin nyt poikkeamia suunnitellusta. Digivälineet tarjoavat toisinaan yllätyksiä, sehän on koettu. Kunhan pärjätään, se riittää nyt.
On myös varsin luultavaa, että useimmille, jopa digivastaisille opettajille, tulee nyt ihan hyviä kokemuksia digivälineiden käytöstä. Digistä tulee seuraavien viikkojen aikana ystävä, joka pelastaa pulasta. Emmehän olisi mitenkään voineet siirtää kouluja etäopetekseen tehokkaasti ilman tvt-tekniikkaa- ja oivaltavia pedagogisia järjestelyjä.

Kun tämä menee ohi, on kiintoisaa nähdä kuinka paljon toimintakulttuuri on muuttunut digivälineiden käytössä. Veikkaan, että näemme paljon pysyviä muutoksia niin koulujen työssä kuin muuallakin.

Voimia ja yhteisiä onnistumisen hetkiä ison haasteen kanssa!